Tänä aamuna herätyskello herätti minut kesken unen, jossa olin viemässä kynttilää Netan haudalle. Unohdin unen melko pian aamun jälkeen, mutta nyt muistin sen taas. Haudan luona oli iso pöllökynttilä ja jokin toinen juttu, joiden ympärille oli kiedottu jotkin violetit kangasjutut. Samoin oli tehty vielä yhdelle isolle pöllöasialle, joka paljastui pöllöksi vasta kun käärin kangasta pois sen päältä. Haudalla oli myös heikosti palava led-kynttilä.
Unen syy on mysteeri. Netta ei ole kuollut. Se on oma eloisa itsensä, joka elelee kotikotona neljänsadan kilometrin päässä täältä. Eihän siitä edes uskoisi, että sillä tulee ikää mittariin kahdeksan vuotta. Samoin kuin Mirulla. Vilkulla ikää tulee taas huimat 13 vuotta. Kun Netta ja Miru ylittävät kahdeksan vuoden rajan, ovat nekin veteraani-ikäisiä. Sitä mitä Vilkku oli jo viisi vuotta aiemmin, vaikkei siitäkään olisi uskonut sitä.
Jokainen koiranomistaja tietää, että vielä joskus vastaan tulee se hetki, kun oman koiran on aika siirtyä ajasta ikuisuuteen. Koirat elävät niin paljon lyhyemmän ajan kuin me ihmiset, sen me tiedämme itsekin. Tiedämme myös sen, ettei meille voi koiran kuoleman jälkeen sanoa, että kyseessä oli "vain koira". Ei se ole vain koira.
 |
| Minä ja edesmennyt Susku vuonna kivi ja keppi |
Mutta vaikka tiedämme meistä jokaisen ajan täällä olevan rajallista, on siihen hankala valmistautua. On vaikea ajatella sitä hetkeä, kun oma koira ei enää ole täällä. Siihen voi tietenkin valmistautua jossain määrin henkisesti, jos koira on esimerkiksi vanha, mutta ei se silti ole se mieluisin ajatus.
Susku oli melkein 16-vuotias, kun sen aika päättyi. Pirin matka puolestaan loppui ennen kuin se oli täyttänyt edes kolmea vuotta. Ei meistä kukaan voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Lähtö voi tulla tänään tai joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta sitä ei auta jäädä pelkäämäänkään. Tietysti täytyy tiedostaa se tosiasia, ettei aikaa ole loputtomiin, mutta pelkokaan ei estä mitään. Pelko ei estä sitä, että jonain päivänä sitä koiraa ei enää olekaan.
Siksi tärkeää olisi nauttia niistä hetkistä, joita meillä on, niin kliseistä kuin se onkin. Tärkeää on myös se, että koria saa elää arvoistaan ja itselleen parasta elämää. Netalle paras elämä ei ole täällä kaupungissa, vaan kotikotona muun lauman kanssa. Sinne se kuuluu.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti