sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Da Mursu rally-tokourallaan taas askeleen edellä

Maaliskuussa sain tosi hyvän idean ilmoittaa Miru Joan rallykisoihin. Netan päätin jättää ilmoittamatta, koska se olisi mennyt avoimeen luokkaan ja millä treenimäärällä me oltaisiin sekin mahdollistettu. Tosin Mirunkin kanssa treenit olivat sitä, että kisapäivän aamuna eli eilen palauteltiin mieleen asioita.

Odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kun nyt vaan tulisi hyväksytty rata. Rata ei onneksi ollut vaikea. Kertaakaan ei tarvinnut juosta tai mennä hidasta vauhtia. Oikein Mirulle sopiva rata kaikin puolin varsinkin tällaisen pitkän tauon jälkeen.


No, ratamme ei ollut katastrofi. Aluksi Miru oli vähän hankala saada sivulle, mutta rata sujui mukavasti. Miru ei yrittänyt kiertää minua niin kuin ekoissa kisoissa. Ensimmäisellä kyltillä (pujottelu edestakaisin) lähti yksi piste syynä taluttimen kiristyminen, kontrollin puute ja erittäin vino asento. Tällä kyltillä me törmättiinkin toisiimme. 

Kolmannella kyltillä (istu, kierrä koiran ympäri) lähti myös yksi piste. Syy sille oli erittäin vino asento ja epätarkasti suoritettu liike. Seuraavan kerran pisteitä viidennellä kyltillä (istu, yksi askel ja istu, kaksi askelta ja istu, kolme askelta ja istu). Siinä  oli jotain ongelmaa, joten päätin uusia kyltin ja pisteitä lähti siitä kolme. Lopulta pisteitä läht 10, koska askeleet menivät väärin.

Seitsemänneltä kyltiltä (askel oikealle) lähti yksi piste vinouden takia ja yhdeksänneltä kyltiltä (liikkeestä maahan) yksi piste hitaan temmon ja epätarkasti suoritetut tehtävän vuoksi. Muuten mitään erikoista ei tapahtunut. Olin tyytyväinen Mirun rataan, koska menihän se nyt vallan erinomaisesti treenin määrän ja Mirun yleisen treenitaustan (treenaamattomuustaustan) huomioon ottaen.

Radan jälkeen kuumottelin vähän sitä, aloitinko sen uusitun kyltin uusimisen oikeasta kohdasta. No, aloitin. Pisteitähän meille napsahti 79, mikä merkitsi hyväksyttyä tulosta. Tuomarin kommenteissa luki: "Hyvä rata. Mukavaa rauhallista ohjaamista." Hyvä Miru! Nyt puuttuu enää yksi tulos koulutustunnuksesta.