keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Miru kommentoi säätiloja

-30 °C
Liian kylmä, todellakin liian kylmä. Varpaat jäätyy. Ei voi liikkua metriäkään.

-20 °C
Liian kylmä. En tykkää yhtään. Minä jäädyn.

-10 °C
Kylmä. Varpaat jäätyy.

-5 °C
Hrr. Varpaat alkaa jäätyä.

°C
Liian viileää. Ei kelpaa.


°C
No juu. Melkein hyvä.

10 °C
Ihan hyvä. Kai. Lämpimämmäksi ei saa mennä.

15 °C
Lämmintä, lämmintä... Hohhoijaa.

20 °C
Lämpöä piisaa. Kohtahan täällä paahtuu.

30 °C
Tännehän paahtuu jo! Liian kuuma. Ei kelpaa.


Auringonpaiste
Riippuu lämpötilasta. Pakkasella ei hyvä, helteellä ei hyvä, sopivassa lämpötilassa kelpaa.

Vesisade
Ei kelpaa missään tilanteessa. Hyi, hyi ja hyi.

Lumisade
No ei ole kyllä oikein hyvä tämäkään.

Tuuli
No kai se menettelee. Riippuu mistä roikkuu.

Pilvipouta
Erittäin jees. Riippuu tosin lämpötilasta.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tänään ajatukset siihen vein, tänään tiedän että oikein silloin tein

Netta Vantaalla


Netta kotikotona


Yli neljäsataa kilometria välimatkaa. Melkein seitsemän kuukautta koiratonta elämää. En ole katunut sitä päätöstä. Netta on siellä, minne se kuuluukin. Kotonaan.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ei kaikki aina mee niinku kelaa

Jatkuvasti päässä pyörivät koirajutut, ainaiset koiratapahtumat ja tietysti se koirablogi. Sellainen olin joskus. Koiraharrastuksessa oli omat ylä- ja alamäkensä, mutta siinä oli aina oma viehätyksensä. Blogin päivitystahti oli aktiivinen ja joskus kauan sitten blogi oli melkein jopa pakkomielle. Koiraharrastus muodosti ison osan elämästäni, vaikka se aiheutti välillä hyvin erilaisia tunteita.

Kaikki kuitenkin muuttui. Viime syksynä muutin opintojeni perässä Joensuun seudulta pääkaupunkiseudulle. Syyskuun puolivälissä hain Netan tänne. Halusin uskoa, että se sopeutuisi tänne. Mutta se ei sopeutunut. Se lähti vanhempieni luokse joululomalle ja päätin, että sen kannalta olisi parempi jäädä sinne pysyvästi.

Täällä Vantaalla en koskaan ehtinyt rakentaa mitään koiraharrastuselämää. Se jäi Joensuuhun, missä käydessäni olen nyt kaksi kertaa käynyt collieporukan treeneissä. Joensuun seudulla siihen harrastuselämään pääsi tavallaan juurtumaan, kun koirakuvioissa tuli pyörittyä aika paljon.

© äiti
Nyt ei ole harrastussuunnitelmia. Miten voisi ollakaan? Ainoa tavoite on saada Mirulle joskus rally-tokosta viimeinen koulutustunnukseen vaadittava tulos, mutta muuten en ole ajatellut mitään. Siinä missä joskus ajattelin koiratapahtumia paljonkin, en ole pitkään aikaan oikeastaan suonut niille ajatustakaan.

Samaten minulla oli haave toisesta omasta koirasta, jonka olisi ollut tarkoitus tulla opiskeluaikana. Nyt minulla ei ole ollut minkäänlaista pentukuumetta. Pennut ovat söpöjä ja aikuiset koirat kivoja, joo, mutta silti... Ei. Toisen oman koiran aika voi olla joskus, mutta se on sitten kaukana tulevaisuudessa. Hyvin kaukana.

Voin rehellisesti sanoa, ettei koiran ottaminen sopisi elämäntilanteeseeni tällä hetkellä mitenkään. Ehkä näkemykseni olisi erilainen, jos Netta olisi sopeutunut ja olisin vielä koirallinen. Kuka tietää. Nyt fakta on vain se, että muutakin tekemistä riittää.

© äiti
Kaikki ei vain aina mene niin kuin suunnitteli tai ajatteli. En koskaan ajatellut olevani joskus koiraton. Kaksikymmentä vuotta elämässäni perheessämme oli aina ollut ainakin yksi koira. Sitten yhtäkkiä minun piti sopeutua koirattomaan elämään. Ja minä sopeuduin.

Nyt koiranomistajuus ei määritä minua. En enää leimaa itseäni koiraharrastajaksi. Tavallaan se on hassua. Itsehän minä itseni leimasin koiraharrastajaksi. Kun nyt määrittelen itseni, ei koiranomistajuus ole ensimmäisenä mielessäni. Ennemmin sanoisin, että olen 21-vuotias saksan kääntämisen opiskelija. Humanisti. Siinäpä uusia lokeroita.

Mikään ei ole kiveen hakattua. Kaikki on nyt niin kuin on. Koirattomanakin olen tyytyväinen elämääni. Koirattomuus oli ehkä aluksi outo ajatus, mutta se on tuonut elämääni uusia mahdollisuuksia. Kuka tietää, ehkä jokin olisi toisin, jos olisin edelleen koirallinen. Mutta jossittelu on turhaa.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Jos koiramme kävisivät kouluja...

Tämä on jatkoa postauksille Jos Netta, Miru ja Vilkku olisivat ihmisiä... sekä Koiramme bilepersoonina. Mitenkäs olisi, jos koiramme olisivat ihmisiä? Mitä kouluja ne kävisivät ja millaisia oppilaita ne olisivat?

Vilkku

Peruskoulun Vilkku rämpisi läpi sähläten samalla kaikkea muuta. Alakoulussa se ei oikein malttaisi istua paikallaan saati sitten keskittyä kunnolla aiheeseen, jota ollaan käsittelemässä. Yläkoulussa se taas ei malttaisi keskittyä. Se olisi myös oppilas, joka unohtaa jatkuvasti jotain kotiin.

Kokeet Vilkku muistaisi vasta niitä edeltävinä iltoina. Kokeisiin lukeminen tosin olisi sille muutenkin tuntematon käsite, eivätkä sanakokeet tai kappaleiden lukeminen kiinnostaisi sitä yhtään. Läksyt se tekisi aina muistaessaan. Tunneilla se kyllä tekisi osan tehtävistä, kunnes sen mielenkiinto herpaantuisi jonnekin muualle. Se olisikin huolimattomuutensa takia usein jälki-istunnossa ja puhutteluissa, vaikka laiska se ei olisi.

Peruskoulun jälkeen Vilkku ei jaksaisi lähteä kolmeksi vuodeksi lukioon ja sen jälkeen jatkamaan opiskelua jonnekin muualle, vaan se valitsisi ammattikoulun ja kouluttautuisi käytännönläheiseen ammattiin. Ammattikoulussa se myös muistaisi tehdä läksynsä ja hoitaa velvollisuutensa.


Miru

Peruskoulussa Miru olisi se, joka ei juuri koskaan laittaisi tikkua ristiin minkään asian suhteen. Se luikertelisi kaikista tehtävistä läpi mahdollisimman vähällä vaivalla, koska sen motivaatio olisi aina jossain muualla. Alakoulussa se ehkä jaksaisi vielä olla innokas, mutta yläkoulussa sen motivaatio olisi niinkin korkealla, että se löisi päänsä kattoon.

Kokeisiin Miru alkaisi lukea mahdollisimman myöhässä, mutta se onnistuisi silti saamaan hyviä numeroita. Sanakokeisiinkin se pänttäisi vain hetki ennen niiden alkua. Laiskuudestaan huolimatta Miru ei unohtelisi tavaroitaan tai juuri mitään muutakaan, joten jälki-istunnoissa sitä ei nähtäisi.

Peruskoulun jälkeen Miru menisi lukioon arvottuaan hetken lukion ja kaksoistutkinnon välillä löytämättä ammattikoulusta mieluisaa alaa. Lukiosta se suoriutuisi samalla tavoin kuin peruskoulusta. Lukion jälkeen se jatkaisi joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon opiskelemaan itselleen ammatin, joka takaisi sille työn, jossa sen ei tarvitsisi tehdä paljoa.


Netta

Peruskoulussa Netta olisi hieman ujo, mutta myös tarmokas. Se tekisi vaaditut tehtävät edes jotenkuten ja kokisi suuria tunnontuskia vastatessaan väärin. Sen motivaatio olisi yleensä keskivertotasolla. Välillä se tosin unohtelisi kirjojaan ja kirjoitusvälineitään kotiin.

Kokeisiin Netta pyrkisi lukemaan ajallaan, vaikka välillä senkin ote lipsuisi. Pikkujuttuihin se ei jaksaisi panostaa aivan niin paljoa. Se joutuisi muutaman kerran jälki-istuntoon unohtelujensa takia, mutta muuten se ei kohtaisi koulussa ongelmia.

Mirun tavoin Netta jatkaisi lukioon, jossa se panostaisi parhaansa mukaan hauskanpitoa unohtamatta. Siellä se pähkäilisi pitkään eri opiskelupaikkavaihoehtojen välillä. Lopulta Netta pitäisi välivuoden, jonka jälkeen se menisi ammattikorkeakouluun opiskelemaan.