Itä-Suomessa tuulee

Happoradio - Itä-Suomessa tuulee

san. Aki Tykki

Vanhus ja poika ulapalla tyynellä

Aurinko ja verkot nousevat

Poika on vaiti ja sormet kohmeessa

Kun painavat sanat tyynen katkovat

Poikanen kuule, tää on meidän retkemme

Kuviot suuret muita varten on

Ymmärrätkö viimein

Miksi harvoin hymyilen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Kaupunki nukkuu, kun nainen vieressä

Kuiskaa tie on auki meidän matkustaa

Aina vain tuntuu olen lapsi järvellä

Eksynyt, pienet sormet kohmeessa

Ymmärrätkö vimein

Miksi harvoin hymyilen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Itä-Suomessa tuulee

Multaa kynsieni alla

Huulilla maku Pielisen

Vielä iskee idän halla

Panee pohjan pakkanen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Ainahan me mätsärissä

Niin, tänään. Tänään oli mätsäri Sotkuman koululla ja koska sää ei vaikuttanut vallan mahdottomalta, päätin lähteä sinne Netan kanssa. Netta meni avoimeen luokkaan ja kehä menikin suht nopeasti. Parikehässä parinamme oli chihuahua (?). Netta sai punaisen nauhan ja kalasteli kehuja liikkeestään. Kehää ympäri juostessa se liikkuikni nätisti, edestakaisessa taas se taisi vähän liikaa katsoa minuun, kun nami oli kädessä.

Sittenpä odoteltiin nauhakehiä. Sinisten nauhakehän aikana raekuuro sattui mätsäripaikan ylle ja saimme hetken nauttia siitäkin ihanuudesta.. Onneksi kyseessä oli tosiaan vain kuuro, joka meni melko pian yli. Mutta silti. Rakeita.

Nauhakehässä saatiin juosta melkoisen paljon. Sijoitusta meille ei tälläkään kertaa tullut, joten lähdin Netan kanssa ajamaan kotia kohti. Piti nimittäin vielä käydä kaupassa ja tehdä valmisteluja huomenna alkavaa pääsykoereissua varten.

Nytpä ei sitten olekaan tietoa, milloin ensi kerran päästään mätsäriin. Ehkä niitä on sitten ennen Elo-Kareliaa. 4.6. olisi kyllä mätsäri, mutta sekin päivä menee pääsykoereissussa. No can do. Tämän vuoden mätsärisaldo on tähän mennessä neljän mätsärin mittainen. Oho.

Joskus olemme epävireessä

Tämän päivän.. ei kun siis eilisen (valtaosa postauksesta on sentään kirjoitettu eilen) missiona olivat PoKSin hallilla järjestetyt agilitymöllit. Ilmoitin Netan jo ennakkoon kaikille kolmelle radalle (supermöllit, möllit ja kisaavat). Ja ei kun kisapaikalle odottelemaan ja ihmettelemään.

Ennen supermöllirataa en älynnyt viedä Nettaa hallin ulkopuolelle valmistautumaan. VIRHE. "Hajujen viemää" olisi sopinut Netan osalta tämän radan nimeksi. Paineistumista vai ei? Sekä että? Yhtä hyppyä en saanut Nettaa ollenkaan menemään. Videosta päätellen siinä kohtaa Netta on paineistunut (häntä laskeutuu alemmas). Käsien läpsäytys huomion herättämisenä ei toiminut (olinpa sokea). Sijaistoimintohaistelua. Toki tälle hypylle kävi vielä perinteinen oman vauhdin pysähtyminen, kun Netta tuli hypyn väärälle puolelle. Skipattiin se hyppy sitten ja jatkettiin matkaa. loppua kohti häntäkin alkoi taas nousta.

Möllirata taas oli mallia muista-jo-että-oman-liikkeen-loppuminen-vaikuttaa-koiraan. Eikö näitä voi oppia koskaan..? Vauhtia Netalla joka tapauksessa oli enemmän kuin edellisellä radalla. Jos edellisellä kerralla haistelu saattoi johtua varsinaisten hajujen lisäksi painistumisesta, uskoisin hajujen vieneen tällä kertaa huomiota muuten vain. Puomi nähtävästi vähän jännitti Nettaa. Alasmenon yli se hyppäsi, mutta se on minun oma syyni. Mitäs en opettanut sille kontakteja niin kunnolla kuin olisi sietänyt opettaa.

Alla videolla supermöllirata ja möllirata. Videoista kiitos Ilonalle.

Kisaavien radasta meillä ei olekaan videota, joten tämän löpinän alla on ratapiirros tuttuun tapaan erittäin suuntaa antavana. En esimerkiksi muista, oliko yksi hyppy (6 ja 11) molemmilla kerroilla samalta puolelta ja jos ei, niin kummalta puolelta kummallakin kertaa. Niin...

No joo. Se rata. Päivän radoista se meni mielestäni parhaiten. Taisi Netta tälläkin radalla haistella, muttei niin paljoa. Muistin itsekin juosta enemmän. Saimme hylätyn, koska putkella (este 8) Netta meni putken, mitä minä en tietenkään huomannut Netan mentyä selkäni taakse, ja luulin Netan vain kiepsahtaneen putkessa ympäri. Niinpä käskin sen uudestaan putkeen.

Kepeille Netta sai suht vapaasti valita oikean paikan (en sentään ohjannut sitä väärään väliin). Ja omaan hitaaseen tahtiinsa Netta kepittelikin, vaikka olin vähän siitä edellä (mikä näin järkevämmin ajateltuna on oikeastaan jo melkein riski). Jotain vielä säädettiin radalla, mutta en muista enää kaikkea.

Sellainen haistelupäivä tänään. Tuntuu, että tuota haistelua on oikeasti eniten PoKSin hallilla. Tai no Joan kisoissa joo, kun Nettaa ahdisti puomille meno, mutta yleistä haistelua on määrällisesti eniten ollut PoKSin hallilla. Jotenkin tuntuu, etten itsekään ehkä ollut ihan parhaassa terässä tänään. Jostain syystä inhottava jännitys nousi aina ennen jokaista rataa. 

Missä on se vuoden ekojen möllien fiilis? Tuskin se mikään flow-tila oli, mutta jotain epätavallista se oli. Hyvänlaatuista jännitystä. Kultaako aika muistot vai onko niihin samoihin fiiliksiin vain oikeasti tosi vaikeaa päästä kiinni?

Tässä kevään aikana olemme juosseet virallisissa kisoissa seitsemän startin verran. Viime vuonna juoksimme yhteensä kymmenen starttia. Melkoinen ero siis, kun näitä vertaa. Varsinkin tämän ajan sisään. Viime vuonnahan emme olleet pääsiäiskisoissa. Ja tälle keväälle sattuivat myös helatorstain kisat. Ja kun lasketaan starttimäärään möllien startit, joita on ollut yhteensä seitsemän kappaletta, on määrä jo 14. Viime vuonna möllistartteja oli koko vuoden ajalta seitsemän.

No niin, no niin, nyt irti niistä tilastoista. Seuraavan kerran kisaamme elokuussa, joten Netta saa kisataukonsa. Se tekee varmasti hyvää. Olihan ennen vuoden ekoja möllejäkin se parin kuukauden tauko. Pihalla tosin tarkoitus olisi treenailla jotain, mutta mitään isoa tai ihmeellistä ei olisi tarkoitus tehdä. Ja huomisen mätsärin jälkeen taitaa muutenkin tulla harrastustaukoa itse kullekin, mitä nyt jotain tokojuttuja (rally-tokosta puhumattakaan) pitää varmaan kotioloissa muistaa silmäillä.

Netta temppukoira

Siinäpä on videota Netan tempuista. Mikä on teidän suosikkinne? Entä mikä voisi ansaita päästä koiratanssiohjelmassa käyttöön?

Showsoobelssonit ja vanhempia väkerryksiä

Jahkailun jälkeen lähdin tänään Netan ja Mirun kanssa kohti Linnunlahden koulutuskenttää. Kohteena oli mikäs muukaan kuin mätsäri, johon molemmat soopelit pääsivät osallistumaan. Ilmoitin ne pariksi aikuisten luokkaan.

Samassa parissa oleminen vaati tietysti hieman erikoisjärjestelyjä, mutta niistä oli päätetty ennakkoon. Ensiksi sain kuitenkin esittää Calle-lagoton aikuisissa. Sitten muutaman parin jälkeen oli soopeleiden vuoro. Netta meni kehään Callen omistajan esittämänä ja esiintyikin oikein nätisti. Kuulemma se sai kehuja turkistaan.

Miru taas oli oma itsensä ja kovin lennokas ravatessa. Netta nappasi sitten punaisen nauhan ja Miru sai sinisen. Kuulemma Miru oli niin tiukasti kontaktissa, että se liikkui vinossa. Ei mikään ihmekään. Olen namilla yrittänyt estää Mirulta mahdolliset kiljumiset esimerkiksi nauhakehissä.

Nauhakehissä kummallekaan koiralle ei sijoitusta tullut. Esitin molemmat siis nauhakehissä itse. Netan kehän aikaan Miru odotteli kiljumatta. Olihan sillä sentään purutikku mässyteltävänä. Kun punaisten kehässä oli isojen koirien aika liikkua, kävin tyrkkäämässä Mirulle toisen tikun.

Mukava ilta oli. Tämäkin mätsäri oli alle kahdessa tunnissa ohi. Ei tainnut olla taaskaan niin paljoa porukkaa kuin joskus on ollut. Aikuisia oli kymmenisen paria. Liekö syynä sitten se, että keväällä on ollut jo yllin kyllin mätsäreitä? Mene ja tiedä.

Sittenpä väkerryksiin. Ensimmäisessä kuvassa on Netan oma antipalveluskoiravaljaat hakutreeneihin, toisessa kuvassa uusi agilityhihnasysteemi ja alimmassa viimeisin panta. Pannan tein vaalinvalvojaisiltana ja myös hihna on huhtikuulta. Hakuvaljaista en sitten muistakaan, ovatko ne jo tämän kuun tuotoksia (nimim. liian laiska katsomaan blogista, milloin me treenattiin tänä vuonna hakua ensimmäistä kertaa).

Miru: "Aina mun pitää..."

Vaikka euroviisujen semifinaali taitaa jäädä katsomassa, olemme mukana hengessä ja toivomme Pertti Kurikan Nimipäivien pääsevän jatkoon. Euroviisujen kunniaksi Miru pääsi listaamaan omia aina mun pitää -asioitaan. Tässä vielä linkki PKN:n euroviisukappaleeseen.

Aina mun pitää...

...lähteä lenkille

...mennä tarhaan illalla
...väistää jos käsketään
...lähteä treeneihin
...poseerata valokuvissa
...totella omistajia

En saa...

...syödä kaikkea ruokaa ruokatynnyristä
...kaikkea makkaraa

...löhötä kulkuväylillä miten haluan
...lojua tarhaan silloin kuin haluan
...rullata mattoja
...syödä Vilkun kanssa samalta lautaselta

Isän nappaama kuva Mirusta maaliskuussa 2013

Mitäs me haastetut

Saimme Shetlandia-blogista haasteen, kiitos siitä.

1. Mitä harrastusta et edes kokeilisi, miksi?

Äkkiseltään ei tule mieleen mitään kummempaa. Ehkä sitten suojelu tai jotain vastaavaa? Joka tapauksessa jokin, mikä ei oikeasti kiinnosta.

2. Missä voisit kehittyä koiran omistajana? Entä kouluttajana?

Lisää johdonmukaisuutta, kiitos. Pätee varmaan molempiin asioihin.

3. Miten valmistaudut kilpailuihin? 

Kerään vaadittavat tarvikkeet (agilityssä kisakirja, rokotustodistus, agilityhihna jne.). Nyt olen oppinut tekemään tämän jopa ajoissa. Mahdollisesti jopa kisoja edeltävänä iltana. Mutta eipä valmistautumisessa kai mitään ihmeellisempää ole.

4. Minkä rotuista koiraa et ottaisi, miksi? Minkä rotuisesta haaveilet, miksi?

En ottaisi mitään suurista terveysongelmista kärsivää rotua. Oikeastaan ei-lista on helpompi muodostaa kuin kyllä-lista, koska kiinnostus ei riitä esimerkiksi trimmattaviin rotuihin (ainakaan tällä hetkellä). Metsästysrodurkin on suljettu pois.

Kyllä-listan kärjessä ovat sheltti ja nahkacollie. Sheltti.. No, sheltti on aina sheltti. Sheltit ovat osoittautuneet mukaviksi koiriksi, kun niiden parissa on tullut pyörittyä - ja onhan Nettakin mukava koira. Sama taitaa päteä nahkoihinkin. Ja oikeastaan.. Ei se pehkokaan ehkä ole ihan no-no.

5. Onko arjessa jotain haastavaa/treenattavaa asiaa (esim. koirien ohitus)?

Yksistään Netta on todella helppo koira. Joskus se on jumittanut koiria ohitettaessa, kun sitä on jännittänyt/pelottanut, mutte muuten ei ole mitään ihmeellisempää. Ehkä luoksetulo voisi olla vieläkin vahvempi.

6. Mikä on ollut haastavin asia kouluttaa koiralle/koirille?

Nouto. Se ei ole vieläkään valmis, koska olen ollut kai vähän laiska.. Kai sen saisi opetettua, jos vain jaksaisi. Tokossa kapulan pito vaikuttaa myös meille haasteelliselta. Aikanaan haastava asia oli paikallaolo, joten ehkä sitten se? Se on sentään opetettu jo.

7. Onko sinulla mieluisinta lajia? Entä koiralla/koirilla?

Tämä riippuu aika paljon fiiliksestä. Paha sanoa. Ehkä se agility? En tiedä. Agilityssä ja tokossa kun on myös koettu ne hetket, kun laji ei tunnu oikein yhtään nappaavan. Ja koiratanssin osalta oikeastaan myös. Tämä on siis rally-tokon osaltakin odotettavissa, ja taas minä poikkesin aiheesta. Netta yleisesti tykkää yhdessä tekemisestä.

8. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?

Pienet onnistumiset. Toiset koiraihmiset. Koira itse.

9. Kamalin muisto koirasta/koirista? Entä hauskin?

Mitään kovin kamalaa koiramuistoa ei tule mieleen. Netan kanssa ei ole sattunut mitään (kopkop). Ehkä sitten se kerta, kun seitsemän vuotta sitten ennen Pirin yksivuotissyntymäpäivää Vilkku ja Piri olivat karkuteillä. Piri oli yön poissa kotoa, mutta onneksi naapurimme sai sen seuraavana päivänä kiinni.

10. Uiko koirasi paljon?

Netta ei ui erityisen paljoa, ellei sitä houkutella veteen.

11. Millainen olisi täydellinen koira?

Apua! Kai sitä on sitten mietittävä, vaikkei täydellisyyttä olemassa olekaan. Hyväluonteinen, terve ja rotumääritelmään istuva.

Seuraavat kysymykset on napattu Team Draumur -blogista.

1. Kerro mielipiteesi pallopaimennuksesta?

Totuuden nimissä minun piti googlata, mitä pallopaimennus edes on. Tulin siihen tulokseen, että se on laji muiden joukossa. Ei minulla ole siitä erityisempää mielipidettä.

2. Pistä kuva sinun ja koirasi lempipaikasta?

Yksi lempipaikoista

3. Pistä lyricsien pätkä, mikä liittyy jollain tapaa koiraharrastukseesi ja pieni selitys?

Näitä keksisi vaikka kuinka monta, mutta laitetaan nyt vain pari. Sanat puhukoot puolestaan.

"Ehkä tää kaikki ei ollukaan tyhmyyttä

--

Mä otan vastuun kaikest, mut en muuta siitä mitää"

Paula Vesala - Sori

"Mut täällä rohkein ei oo hän

Hän ken ei oo koskaan pelännyt

Vaan se ken ei juokse karkuun"

Mitra - Äkksiyvää

4. Suurin unelmasi koiraharrastuksen saralla, jos se on jo toteutunut jaa se meille?

Olisi hienoa, jos olisi joskus koira, joka valioituisi jossain lajissa. Joo. Saas nähdä, tuleeko näin käymään, ja jos tulee, mikä koira on kyseessä.

5. Jos lähtisit suunnittelemaan pentuetta, mitä ottaisit huomioon ja jos haluat voit tehdä myös dream matchin jostain koirista?

Hmm. Mietitään ihan vain shelttien osalta. Arkaa koiraa en jalostukseen käyttäisi, enkä myöskään aggressiivista (en tosin ole aggressiivisiin sheltteihin törmännyt). Hyvä luonne yleisesti kunniaan. Silmäterveet vanhemmat olisivat hyvä juttu. Tai edes se, että jos toisella on CRD, niin toinen saisi kaiketi olla geneettisesti terve CEA:n suhteen. Sitten distichiasis. En yhdistäisi kahta distikoiraa, vaikka distin periytymismekaismi ei ilmeisesti ole selvillä.

Luuston osaltakin koiran olisi hyvä olla terve. C-lonkkaista voisin varmaan käyttää A-lonkkaisen kanssa riippuen siitä, mikä on syynä siihen, että lonkkatulos on C. Selätkin olisi hyvä olla kuvattu. Jos toisella on LTV1, olisi toisen sitten kai syytä olla LTV0 (näin olen jostain lukenut suositeltavan). Ja mitä näitä muita terveysasioita nyt on, en tässä taida tarkemmin jaksaa pohtia.

Ulkonäkö taas. Rotumääritelmään istuvat vanhemmat varmaankin? Mutta muotovalio ei tarvitsisi olla. Kokoasioista olisin kyllä valmis tarpeen tullen joustamaan, kun niitä ei näemmä voi oikein ennustaakaan. Ja ulkonäköön liittymättömänä asiana sukusiitosprosentin olisi mielestäni hyvä olla mahdollisimman matala.

Tässä äskettäin tuli syystä X jokseenkin mietittyä/puitua jalostusasiaa. En käyttäisi koiraa, joka ei ole selkeästi lisääntymishaluinen. Mielestäni sellaisen koiran on ehdottomasti parempi jäädä jalostuksen ulkopuolelle.

6. Jos sinun pitäisi järjestää koirasynttärit koirallesi ja sen kavereille ( :D ) millaiset kemut niistä tulisivat?

Netta, Miru ja Vilkku söisivät mielellään paljon ja riekkuisivat ulkona.

7.  Onko koirallasi tai teillä joku yhteinen suosikki ohjelma, jota tykkäätte katsella netflixsistä/telkkarista/ym.?

Ei ole. En muutenkaan erityisen paljoa katsoa televisiosta mitään.

8. Bordercollie- puolesta/vastaan? Miksi?

Ei varsinaisesti puolesta eikä vastaan. Minulle bordercollie on yksi rotu muiden joukossa, ei sen enempää. Harrastuspuolella bortsu vaikuttaa olevan ylivoimaisen suosittu, mutta uskoisin, että jokaisena "aikakautena" on jokin ns. jalustalle nostettu rotu. En usko koskaan ottavani bortsua.

9. Jos sinulla olisi 30sec aikaa esitellä joku koiraurheilulaji epäileville ystävillesi mitä sanoisit?

"Agilityn alkeiskurssilla sanottiin, että jos agility olisi helppoa, sitä kutsuttaisiin jalkapalloksi."

Okei, okei, en yhtään tiedä. Varmaan yrittäisin selittää, ettei agility ole niin helppoa kuin miltä se ehkä näyttää.

10. Jos sinun pitäisi pitää kiitospuhe voitettuasi lajisi MM-kultaa, mitä sanoisit?

"Öö, miun pitää vissiin sit sanoa jotain. Tota... Kiitos nyt sitten kaikille, jotka tässä on jotenkin auttaneet. Ja erityiskiitos agilitylle, joka on jo itsessään opettanut erinäisiä asioita."

11. Jos saisit valita sponsoriksi minkä tahansa yrityksen / yksityishenkilön, mikä olisi valintasi?

Tällaista en ole erityisemmin tullut miettineeksi. 

EDIT//Jaahas. Blogger haluaa näköjään näyttää osan vastauksista lihavoituna, vaikka en ole niitä lihavoinut.. Koodeja en uskalla ruveta sorkkimaan.

Mut täällä rohkein ei oo hän, hän ken ei oo koskaan pelännyt, vaan se ken ei juokse karkuun

Jännitys. Se hyvin läheinen aihe tässä blogissa esimerkiksi agilityn suhteen. Ai, eikö siitä olekaan vähään aikaan tullut kirjoitettua? Tai muustakaan siihen liittyvästä? Hyvänen aika, sittenhän täytyy korjata tilanne ja nopeasti.

Agilityn suhteen jännityksen enin kärki tuntuu taittuneen. Ennen ensimmäisiä möllejä ei aamupala meinannut maistua. Ennen ensimmäisiä virallisia kisoja jännittäminen alkoi muistaakseni noin viikkoa ennen kisoja. Ja niistä kisoista muistikuvani ovat hatarat. Minusta tuntuu, etten muista siltä radalta käytännössä mitään.

Oikeastaan jännitys alkoi siirtyä enemmän kisakentille varmaan viime syksynä. Viimeistään tänä keväänä. Toisaalta ennen ensimmäisiä rallykisoja alko tuntua, että alkaisi jotenkin oksettaa. Siltä on joskus tuntunut myös agilityratojen jälkeen. Hengittäminen, miten olisi? Juokse, ohjaa, hengitä.

Vuoden ensimmäiset möllit muistan positiivisesta jännityksestä. Se oli ehdottomasti positiivista jännitystä. Hyvin meni, vaikka kisaavien rata olikin melkoista säätämistä. En sitten tiedä, mistä se "hyvä jännitys" johtui. Oliko se vain monen asian summa? Sillä sittemmin sitä ei ole näkynyt. Sääli. Se olisi ihan kiva juttu.

Viimeisimmissä mölleissä taas jännitys ei tuntunut tulevan niin nopeasti kuin yleensä. Helposti voisi ajatella, että on vain hyvä juttu, jos ei jännitä, mutta ei. Jokin siinä sitten vain mättää. Kyllä sen jännityksen vain tarvitsee. Pystyn hyvin ymmärtämään sen, kun Haloo Helsingin Elli jossain haastattelussa sanoi, että jos häntä ei ennen keikkaa jännitä, niin jännityksen puute alkaa häiritä. Kyllä se vain taitaa mennä niin.

En sitten tiedä, vaikuttaako tähän kaikkeen treenaamattomuus. Kun ei treenaa, ei voi tietää mikä kaikki voi mennä pieleen. Paitsi että tuo on valhetta. Totta kai sen voi tietää. Mutta en usko treenaamisen tai treenaamattomuuden vaikuttavan tähän jännitysasiaan. Kaiken järjen mukaanhan pitäisi jännittää ultimaattisen paljon, jos ei ole treenannut yhtään.

Ehkä se on se tottuminen. Kaksikymmentä virallista starttia myöhemmin ja niin päin pois. Totta kai matkan varrelle on mahtunut paljon virheitä. Ei sitä voi kieltääkään. Mutta en aio myöskään katua yhtään agilityn suhteen tekemääni valintaa. Eikös ole se sanontakin, että ihminen, joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään? Pääasia on, että oppii. Ja oppimista tuskin tapahtuu, jos ei koskaan tee mitään väärin.

En siis ole juossut karkuun. Olen mennyt mölleihin ja kisoihin, vaikka on jännittänyt. En ole päästänyt jännitystä nousemaan esteeksi. Tiedän, ettei sitä voi paeta. Miksi yrittäisinkään? Johan tuossa aiemmin totesin, että jännitys taitaa aina lopulta olla välttämätöntä. Ainakin meidän kohdalla.

Miksi minä sitten jännitän? Jaa-a. Paha sanoa. Kaipa jännitys koostuu monesta asiasta. Tai no, tulostavoitteita siinä ei ole mukana. Tuntuu, että ainakin meidän kohdalla tulostavoitteiden asettaminen olisi sama kuin ampuisi itseään jalkaan. Tai jotain. Ainahan sitä voi haaveilla mistä tahansa, mutta realistisuus on eri asia. En silti moiti muita, jos heillä on tulostavoitteita, mutta meille ne eivät sopisi.

En haluaisi koskaan joutua siihen tilanteeseen, että pitäisi kisata veren maku suussa ja että jos tavoite jäisi saavuttamatta, olisi jäljellä vain karvas pettymys. Ainakin agilityssä kaikki on vielä niin pienestä kiinni. Ja vaikka joskus jostain tulisikin pieni pettymys, ei se jää minun mieltäni pitkäksi aikaa kalvamaan. Vähän sama kuin mätsäreiden suhteen. Joskus niissä voi tulla pieni harmistuksen pilkahdus, jos ei sijoitu, mutta se fiilis ei ole koskaan matkannut mukana mätsäripaikalta kotiin.

Tulostavoitteista (tai -haaveista) jännitys ei siis koostu. Ehkä se on vain sitä vanhaa peruskauraa, että apua apua täällä ollaan kaikkien silmien alla. Jotain sellaista sen täytyy olla... Vaikka väliäkö sillä, jos se ei koskaan selviäkään.

Siispä me ainakin tänä vuonna jatkamme satunnaista kisailuamme. Ei sen kummempaa. Oma lukunsa on myös rally-toko, mutta jostain kumman syystä jännitysaiheiset postaukset on helpointa kirjoittaa agilityyn liittyen. Että hei, kiitos agility kaikesta, mitä olet opettanut. Ei minulla muuta asiaa ollutkaan.

Miru leikkii agikoiraa

Luettuani Hurttahuoneen harrastushaasteesta päätin osallistua siihen. Oli vain sellainen pikkujuttu, että olen jo Netan kanssa kokeillut oikeastaan kaikkia lajeja, joihin oma kiinnostukseni on riittänyt, enkä siis keksinyt Netalle mitään "uutta lajia". Siispä päätin osallistua Mirun kanssa.

Miru pääsi hieman tutustumaan agilityn makuun. Aivan aluksi houkuttelin Mirun "kasassa olevan" putken läpi ja sitten namin perässä koko putken läpi. Meillähän on kaksi Anttilasta ostettua lapsille tarkoitettua putkea. Vähän mataliahan ne ovat Mirulle, muttei sillä kai niin ole väliä, kun Mirun ei ole tarkoitus jatkuvasti putkien läpi mennä.

Tämän kokeilun jälkeen siirryimme pihalle. Jostain syystä ensimmäinen pihalla tehty osuus ei tallentunut videolle. Miten niin kannattaisi aina tarkistaa, että kamera varmasti videoi.. No, videolla on muutamia suorituksia.

Hyppy meni paremmin kuin odotin, sillä Miru ei muistaakseni kovin useasti yrittänyt sitä kiertää. Putkeen se meni parhaiten namien perässä. Ihan hyvin kuitenkin koiralta, joka ei ole ennen mitään agilityasioita tehnyt. 

Jos agilityä seurattaisiin yhtä suurella innolla kuin jääkiekkoa...

Millaista olisi, jos vaikkapa agilityn SM-kisat näytettäisiin televisiosta ja ihmiset eläytyisivät niiden katsomiseen yhtä syvästi kuin jääkiekon MM-kisojen katsomiseen? Millaista olisi, jos suuri yleisö kynsiään pureskellen seuraisi sitä jännitysnäytelmää? Millaista olisi, jos agility olisikin sillä tavalla tasa-arvoinen muiden urheilulajien kanssa?

Jotenkin tällainen idea putkahti mieleeni. Pohjalla saattaa olla Kujemielen-blogin postaus "Koiraharrastuksen mitätön arvo ulkopuolisen silmissä", sillä muistan lukeneeni sen joskus. Tähän postaukseen valitsin lajiksi agilityn, koska se on minulle kaikkein tutuin. Siispä asiaan. Mitä jos agilityä seurattaisiin yhtä suurella innolla kuin jääkiekkoa?

Kuva © Minna

"Kisaakohan se siellä? Voi ei, ei kai se oikeasti ole lopettanut kisaamista?" kyseltäisiin. Ihmisillä olisi omat suosikkinsa, joita kannustettaisiin viimeiseen asti. Parhaimmillaan myynnissä olisi koirien (tai koirakoiden) fanituotteita aina paidoista muistikirjoihin.

Arvokisojen aikaan ihmiset liimautuisivat television ääreen. Sosiaalinen media Facebookista Twitteriin olisi täynnä asiaan kuuluvia hashtageja ja kovasanaista keskustelua aiheesta. Iltapäivälehdet olisivat perillä asiasta ja omisivat itselleen live-seurannan.

Kuva © Minna

Yleisö olisi tarkempana kuin porkkana. "Osuiko koira kontaktipinnalle? Ei varmasti osanut! Hei, tuomari on puusilmä! Eikö se nähnyt, kun tuo koira kielsi yhden esteen? Aivan varmasti tuo tuomari suosii noita bortsuja!" ihmiset päivittelisivät. Ja sosiaalinen media olisi täynnä tuomarivirheisiin liittyviä meemejä.

Katsojia olisi kisapaikalla sankoin joukoin. Joka kerta lupaavasti alkaneen radan päättyessä hylättyyn tai jonkin traagisen virheen sattuessa kuuluisi pettynyt kohahdus. Kotisohvalla istuvat penkkiurheilijat hyppisivät paikallaan melkein raivon vallassa, jos oma suosikki ei pärjäisi - ja jos oma suosikki voittaisi, kuuluisi meteli kilometrien päähän.

Kuva © Minna

Helatorstai kisatorstai

Aamulla lähdin Netan kanssa Joan hallille, olivathan vuorossa helatorstain kisat (ja pääsin käyttämään lahjakorttini). On eittämättä iloinen asia, että Joan kisat ovat sisäkisoja. Sää kun ei ollut mikään mainioin. 

A-rata oli Katarina Virkkalan tuomaroima. Videota meillä ei kummaltakaan radalta ole, mutta tein suuntaa antavat ratapiirrokset (älkää välittäkö tuosta pituus 8,83 metriä -kohdasta, en ajoissa huomannut mistä pituusjutun saa pois). Nimenomaan suuntaa antavat, etenkin hypyt voivat olla (eli todennäköisesti ovat) näissä vähän miten sattuu.

Lentävällä lähdöllä menimme perinteisesti. Kolmoshypyllä tuli kielto (kai se oli kolmoshyppy) ja siitäpä rata sitten jatkui. Kepeillä Netta poistui väärästä välistä ja kun laitoin sen uudelleen tekemään keppejä, ei kaikki mennyt ihan putkeen (varmaan väärä väli tai sitten Netta aluksi hieman yritti mennä väärään suuntaan tms.), tuloksena siis HYL.

Keppien jälkeiseen pulmapaikkaan en ollut rataantutustumisessa saanut päätettyä sopivaa toimintatapaa. En lähtenyt tekemään mitään valssihässäköitä, vaan jotenkin sain Netan hypylle ennen putkea - ja putkea se ei olisi heti tajunnut. Sittenpä loppuradassa ei ollut mitään ihmeellistä, paitsi että Netta hyppäsi puomin ylösmenolta alas ja mateli sen jälkeen puomin. Jännittäviä nämä täysin uudet kontaktiesteet.

Sellaista siis. Mutkikkain kohta radalla oli keppien jälkeen. Ja vaikka Netta poistui kepeiltä väärästä välistä (siis kesken keppien), se haki aloituskohdan kuitenkin oikein. Mitään ihmeellisempää ei ole mieleen jäänyt.

B-radan tuomaroi Vesa Sivonen. Rata vaikutti suhteellisen simppeliltä ja myös sellaiselta, että saa myös juosta. Tässäkin ratapiirroksessa sitten hypyt varmaan ovat ihan miten sattuu (ja estevälitkin ovat mitä ovat). Tällaista se on, kun ei ole videota ja joutuu piirroksen pohjalta selittämään.

Aluksi oli siis tuollainen juoksusuora. Tai no, piti olla, mutta puomi epäilytti Nettaa. Netta lähti tuomaria kohti puomin ohi ja sitten pienen hetken verran haisteli maata. Raukka taisi paineistua uuden puomin vuoksi, mutta suostui kuitenkin kiipeämään. Puomilta siis kielto.

Sittenpä rata jatkui ihan mukavasti. Netta meni oikeaan keppiväliin ja teki kepit oikein (ollaan siis otettu opiksi vappukisojen jutusta, siellä kun kuulemma onnistuin ohjaamaan Netan itse väärään väliin). Muuten meni oikein mukavasti, mutta Netta teki lentokeinun, mistä tuli vitonen.

Siinä piti sitten miettiä toimintatapaa. Päätin uusia keinun ja mennä Netan kanssa koko radan loppuun, vaikken ole ihan varma, oliko se tuon uusimisen jälkeen ihan hyväksyttävää. No, tehty mikä tehty. Muuten ei ole mitään erikoisempaa sanottavaa. Tämä rata ei sentään jännittänyt niin paljoa. Enimmät huonot jännitykset olivat ehtineet jo purkautua ensimmäisen radan jälkeen.

Kisojen jälkeen menin Netan kanssa takaisin kotiin, missä haukkasin banaanin ja nappasin Mirun matkaani. Määränpäänä oli PoKSin helatorstain mätsäri, johon ehdimmekin oikein passelisti. Eikä osallistujiakaan ollut erityisen paljoa, mätsäri alkoi kahdentoista jälkeen ja loppui ennen kahta.

Tämä oli Mirun toinen mätsärikerta, luokkana jälleen avoin luokka. Olimme kuudennessa parissa. Kehässä tehtiin perusjuttuja eli seisotusta ja juoksutusta. Yksilöliikkeinä edestakainen ja myös kehän ympäri juokseminen. Yllätyin, kun meille ojennettiin punainen ruusuke.

Sitten piti vain odotella nauhakehää. Yllättävän hienosti parikehässä seissyt Miru (se ei yrittänyt istua) ei olisi aina malttanut seistä paikallaan, joten asentoa piti välillä vähän korjata (liikkumalla, asettelua ei olle vielä kokeiltu). Hämmästyttävä mätsäriretkemme jatkui. Olimme neljän jatkoon päässeen joukossa.

Sijoitumme lopulta kolmansiksi. Miru. Sijoittui (!!!). Enpä olisi uskonut mätsäriin mennessä, että tulisi punaista nauhaa (tai ruusuketta), tai parikehien jälkeen, että sijoituskin vielä tippuisi. Mutta niin vain kävi. Hyvä Mursu!

Iltapäivällä kävimme vielä Callen ja Lotan kanssa lenkillä. Kuten kuvasta näkee, sää oli hyvin vetinen... Sadetta sadetta sadetta. Jospa viikonlopuksi saataisiin nätimpi sää, kun olisi collielenkkiäkin luvassa pitkästä aikaa.

Netta, Miru, Lotta ja Calle

Antipalveluskoira duunissaan

Tänään päästiin jälleen collieiden hakutreeneihin, mutta seuraavan kahden viikon aikana ei taideta päästäkään. Palkaksi Netalle otin vain ruokanappuloita ja nameja (eli pienennetty iltaruoka-annos). En jaksanut alkaa järkkäillä mitään erikoisempaa.

Pistoja oli tarkoitus ottaa neljä. Kaikki maalimiehet olivat valmiina piiloissaan ja Netta oli innoissaan päästessään etsimään. Ei mitään apuja taaskaan. Ja Nettahan meni. Se käytti jälleen nenäänsä. Voi että Netta, hyvä nenä sinulla!

Kolmannella pistolla luulin Netan saaneen hajun maalimiehestä ja annoin sille käskyn. Vaan mitä teki Netta? Se kääntyi ympäri ja lähti etsimään keskilinjan toisella puolella olevaa maalimiestä. Kutsut kaikuivat kuuroille korville, kun hurmioitunut sheltti oli hakumoodissa. Niin se sai etsiä maalimiehen ja treeni loppui siihen.

Kylläpä Netta oli iloinen. Liekeissä, etten sanoisi. Ja innoissaanhan se pinkoi jo ensimmäisissä hakutreeneissään, jotka olivat loppuvuodesta 2013. Kylläpä aika lentää... Tosiaanko colliejuttuihin ajautumisesta alkaa olla kaksi vuotta?

Lauantaina

Miten minusta tuli koirabloggaaja?

Tämä on kai se postaus, joka kuuluisi kirjoittaa vasta kesällä, kun blogilla tulee viisi vuotta täyteen. Enkä minä tietenkään tee niin. Mutta hei tyypit. Tämä on Soopelisirkuksen tuhannes (!!!) postaus. Tuhannes. Postaus numero 1000. Ykkönen ja kolme nollaa.

Siispä voimme lähteä aikamatkalle, vaikkei tämä "aikamatka" olekaan ensimmäinen laatuaan. Onhan täällä jo puitu blogin menneisyyttä ja esitelty vanhoja bannereita. Mutta miten tämä kaikki todella alkoi? Miten minusta tuli koirabloggaaja ja miten Soopelisirkuksesta tuli juuri tällainen?

Heinäkuun 25. päivä vuonna 2010 ja 15-vuotias meikäläinen. Siihen asti olin kirjoittanut koirajuttuja silloiseen blogiini, mutta sitten tuli idea. Jostain revin nimen Netta's Stage.. ja jotenkin vain perustin blogin. Ensimmäinen ulkoasu oli muistaakseni sävyltään ruskea. Tein ensimmäisen postauksen.

Useaan otteeseen blogissa olleet kuvat, mutta ne ovat tilanteeseen sopivat.
Oikeanpuoleinen kuva © Minna

Alkuaikoina blogin tahti oli vielä vähän hitaampi. Vuonna 2011 koiraharrastukset alkoivat kunnolla viedä mennessään. Vuonna 2012 blogin postausmäärä lähti oikeasti nousuun. Tuolloin siirryimme Bloggeriin Vuodatuksesta - ja kopioin kaikki postaukset (ja kaivelin kaikki kuvat koneen syövereistä). Aika hullu urakka, mutta niin tuli tehtyä. Siitä asti olemmekin bloganneet täällä. Tai minä olen blogannut, eihän Netta osaa kirjoittaa.

Ainakin omasta mielestäni blogi alkoi kehittyä tähän nykyiseen suuntaansa vuonna 2013. Silloin alkoi tulla vielä enemmän ideoita ja intoa. Postausaiheet pyörivät jatkuvasti mielessä. Nyt on jo sen suhteen tainnut löytyä jonkinlainen tasapaino.

Tämä blogi oli aluksi "se toinen blogi". Enemmän kirjoitin (muistaakseni ainakin) omaa blogiani. Mutta sitten - jossain välissä - tapahtui käänne. Ja jo parin vuoden ajan tämä blogi on ollut se blogi, johon olen kaikkein eniten panostanut. Se blogi, jonka eteen olen nähnyt eniten vaivaa varsinaisen blogini lojuessa hitaan päivitystahdin kourissa.

Ylhäällä blogin ensimmäinen banneri. Alla yksi vuoden 2012 Bloggerin ajan bannereita, aivan ensimmäistä Bloggeria varten tekemääni banneria en valitettavasti löytänyt. Muistaakohan kukaan muu näistä kumpaakaan?

Jotenkin niin minusta tuli koirabloggaaja. Ja tässä vuosien varrella Soopelisirkus on tullut nykyiseen muotoonsa, joskin blogin kehitys jatkuu aina vain eteenpäin. Ei tämä blogi mitenkään voi olla täysin samanlainen kuin vuosi sitten, eikä tämä voi olla täysin samanlainen myöskään vuoden kuluttua.

Vanhoja postauksia selatessani olen miettinyt, että omat kirjoitustaitoni ovat ainakin jossain määrin kehittyneet. Ehkä sellaista on syytä odottaa näinkin monen vuoden ajalta. Eteenpäin on mentävä aina vain. Niin on mentykin.

Bloggaaminen on minulle varsin mieluinen harrastus. Kyllähän sen voi jo harrastukseksi sanoa. Voihan? Jos ei muuta, niin se on ainakin yksi koiraharrastuksen lieveilmiöistä. Ja niin kauan kuin intoa riittää, ei tämä blogi ole lähdössä mihinkään.

Vanhoja blogikuvia

Oppia hakemassa

Tänään käytiin Kuopiossa Suomen Collieyhdistyksen Savo-Karjalan alaosaston järjestämässä rally-tokokoulutuksessa. Kouluttajana oli Pirjo Heikkinen koirakoulu Ponderasta ja paikkana Pondera-halli, joka ei ollut meille ennestään tuttu. Alun perinhän kaavailin Mirun viemistä koulutukseen, mutta lopulta valitsin Netan mukaan.

Koska olimme jo kisanneet, pääsimme Netan kanssa menemään ensimmäisinä. Netta ylitti alkajaisiksi lähtökyltin linjan, ja tähän asiaan saatiinkin neuvo (ettei tule hylättyä tällaisesta). Netta teki muistaakseni muuten mukavasti, mutta kyltti, jossa koira otetaan eteen istumaan ja peruutellaan, aiheutti ongelmia, joten keskeytettiin sitten siihen. Neuvoksi saatiin tehdä jotain helppoja temppuja, joita Netta osaa.

Toisella kierroksella Netta ei olisi osannut perusasentoa ja eteentulo (koira eteen, oikealta sivulle istumaan) taisi aiheuttaa ongelmaa. Tämä ei vissiin enää johtunut siitä, että Nettaa jotenkin ahdistaisi, vaan että sitä tavallaan ei huvittaisi. Netta piti laittaa hetkeksi yksin hihnasta kiinni seinässä olevaan koukkuun ja sen jälkeen palata tekemään.

Varsin loogiselta kuulosti se, että olen joskus hyvinkin voinut sortua houkuttelemaan Nettaa, jos se ei ole kunnolla tehnyt (tunnustan). Kaikki Netan käytös ei ole paineistumisesta johtuvaa (mitä olen itsekin epäillyt). Ja jos Netalta vaaditaan asiaa, jonka se osaa, eikä se tee sitä kerralla, ei tule palkkaakaan. Palkkaamisessa minun taas pitää olla innostavampi ja muistaa kehua vuolaammin.

Mitä siis opimme tänään?

• Netta on hyvä ja osaava koira
• Kisapaikalle kannattaa mennä ajoissa
• Palkka tulee vain oikeasta suorituksesta
• Palkkaa ei tule, jos Netta ei heti tee asiaa, jonka se osaa
• Pitää muistaa runsaat kehut palkkaamisen yhteydessä (innostavampi palkkaaminen)
• Netassa on myös ihan oikeasti se puoli, ettei sitä huvita tehdä (eikä sitä houkuttelua tarvita)

Toisin sanoen Netta ei ole niin herkkis, kuin olen ehkä joskus ajatellut sen olevan. Siihen ajattelutapaan on vain tietyllä tapaa takia jäänyt kiinni. Tai ehkä siihen, että on tavallaan ollut tarve näyttää, että me varmasti tehdään kaikki "oikein" koulutuksen osalta. Vaikka eihän se tietenkään aina ole niin mennyt. Mutta hyvä kuulla jonkun muunkin näkökulmaa näihin asioihin, niin on taas uutta perspektiiviä treenaamiseen.

Eilen

2/3 (koularii mä metsästän)

Tänään vuorossa olivat Joan rally-tokokisat Pärnävaaralla. Sinne siis suuntasimme. Jonkin verran saatiinkin odotella, koska saavuttiin paikalle aikataulun mukaisesti. Mutta alkoihan se rataantutustuminenkin sitten. Niin, ja tuomarina oli Heikki Palosaari.

Ensimmäiseltä kyltiltä (360 asteen käännös oikeaan) lähti piste puutteellisesta yhteistyöstä, hajut vähän kiinnostivat Nettaa. Toiselta kyltiltä (pujottelu) lähti kaksi pistettä (syynä kontrollin puute ja puutteellinen yhteistyö), minkä lisäksi epätarkasti suoritetusta tehtävästä lähti kolme pistettä. Jotain säätämistä siinä olikin.

Neloskyltiltä (käännös vasempaan) lähti piste erittäin vinosta asennosta. Näihin käännöksiin pitää kyllä puuttua. Kymppikyltiltä (spiraali) lähti kolme pistettä, kun Netta haukkui (se tosin haukahteli jo ennen spiraalia). Ja kyltiltä numero 11 (hitaasti) lähti myös kolme pistettä, syynä epätarkasti suoritettu tehtävä. On tuo hidastaminen vaikeaa, hah. Maalilta tippui piste (koira pois asennosta enemmän kuin 0,5 m).

Kaiken kaikkiaan keräsimme 86 pistettä sadasta, mikä tarkoittaa toista hyväksyttyä tulosta. Se taas tarkoittaa sitä, että elokuussa oman seuran kisoissa metsästetään jo koulutustunnusta. Kaikkea sitä onkin. Ja huomenna lähdetään Kuopioon kouluttautumaan.

Alkurata tosiaan oli vähän haahuilua, sitten löytyi jo vähän intoa. Ja Netan haukkuääni. "Vuhvuhvuh, hei haloo, annapa namit tänne!" tuumasi Netta. Meillä on radalta myös video, mutta valitettavasti en vielä voi ladata sitä Youtubeen (en jaksanut kuitenkaan postauksen kirjoittamisen kanssa odottaa kauemmin). Videon latautuminen Youtubeen kun hidastaa muuta netin käyttöä. Mutta video tulee vielä tämän alla olevan kuvan alle, lupaan sen. Video lisätty kuvan alle!

© Iida

Kisailun lisäksi käytiin tänään lenkillä Callen ja Lotan kanssa (Callen ja Lotan omistaja oli mukana myös kisoissa kuvaamassa meidän rataamme). Sports Trackerin mukaan kävelimme reilut kolme tuntia. Sääkin oli varsin hyvä, vaikka välillä ripeksi vähän vettä.

Saatiin koirista uusi yhteiskuvakin. Olisin halunnut Mirun kannolle, mutta se ei tainnut olla ihan Mirun juttu. Olisi nimittäin ollut hauskaa, että kuvassa olisi ollut "metsän kuningatar" Miru alamaisineen, mutta nyt Netta törkeästi leikkii korkea-arvoisinta.. Taustan ristissä olevat puut ovat melkein kuin portit, vai mitä?

Calle, Lotta, Netta ja Miru

Lotta ja Miru

Miksi Netta on oikeastaan aika mainio koira?

• Se on oppivainen, kun omistaja vain keksii oikeat keinot
• Se ei ole nirso
• Se on älykäs
• Se osaa matkustaa autossa nätisti ja hiljaa
• Se osaa odottaa häkissä tai autossa nätisti ja hiljaa 
• Se osaa rauhoittua vieraissa paikoissa
• Sen kanssa onnistuu myös helposti ainakin bussissa matkustaminen
• Se on ainakin toistaiseksi ollut terve
• Se on loppujen lopuksi helppo koira

Haastan muutkin koirabloggaajat kirjoittamaan koiriensa hyvistä puolista.

Rally-tokokisauran alku - kerta se on ensimmäinenkin

Tänään vuorossa oli pisin kisareissu sitten marraskuisen Kuopion agikisareissun. Aloitimme siis rally-tokossa virallisen kisaamisen Imatralla. Tuomarina oli Hannele Pirttimaa. Onneksemme meidän piti olla paikalla vasta suunnilleen klo 11:30, joten hirvittävän aikaisin ei tarvinnut herätä. 

Aivan aluksi tietysti varmennettiin kisakirja ja mitattiin Netta. Kyllä se on sen 42 cm korkea (oikein olen veikkaillut), eli rallyssa se menee säkäluokkaan 40-50 cm. Alokasluokassa tosin ei ole mitään hyppyjuttuja.

Videota minulla ei näistä kisoista ole. Keräsimme yhteensä 85 pistettä sadasta, mikä merkitsee sitä, että saimme hyväksytyn tuloksen. Askeleen lähempänä koulutustunnusta siis! Ensimmäisellä kyltillä (koira eteen, oikealta sivulle, istu) putosi piste puutteellisesta yhteistyöstä. Vähän säätämistä se olikin. Kolmoskyltillä eli spiraalilla kiristyi talutin (yksi piste pois), en muista miten tässä kohtaa meni.

Yksi piste putosi myös seiskakyltillä (koira eteen, vasemmalta sivulle), syynä kontrollin puute. Säätämistä oli vähän tässäkin. Kasikyltillä (käännös oikeaan) lähti ohjaajavirheestä yksi piste, en varmaan tehnyt tarpeeksi selkeästi käännöstä. Kahdennellatoista kyltillä (vasen täyskäännös) lähti piste taluttimen kiristymisestä ja 10 pistettä väärin suoritetusta tehtävästä. Käännyttiin Netan kanssa eri aikaan. Enkä minä tietenkään mitään uusimisasioita muistanut. 

Hyvä näin. Mehän unohdettiin ei lopulta jaksettu/viitsitty (siis ohjaaja ei jaksanut/viitsinyt..) treenailla kokoomapostauksessa olleita asioita... "Sujuva rata", lukee kommenttikohdassa. Kiva! Hyvä fiilis nimittäin jäi. Ensi viikonloppuna sitten kisataan ja kouluttaudutaan.

Vielä vähän vappuja

On päivä kahvilassa vasta alussa kun tuut

Ja katsot mua niin kuin oisin 

Joku juoppo taikka friikki

Mut hei minä tässä

Eksyksissä vieläkin

Happoradio - Kostaja

san. Aki Tykki

Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa

Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Kaija Koo - Supernaiset

san. Iisa Pykäri

Mä sammun ennen janoo

Pöytä on niin pehmeä

Sanni - Lapsi Heurekassa

san. Sanni

P.S. Koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa.

Vappujen vappu

Vappu on aika monena vuotena kulunut koirallisissa merkeissä. Vuonna 2005 Vilkku haettiin kotiin. Vuonna 2009 sekä sen jälkeen vuosina 2011, 2012 ja 2013 olin vappumätsärissä. Viime vuonna mätsäri vaihtui agilitykisoihin. Tänä vuonna mätsärin piti olla taas kuvioissa, mutta tuli muuttujia ja agility veti pidemmän korren.

Ykkösille oli yhteensä kolme rataa (kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata), tuomarina toimi Minna Räsänen. Olin ilmoittanut Netan kaikille radoille, koska.. No koska. En minä tiedä itsekään miksi. Tai ehkä siksi, että kolme on määränä ihan ok. Huomisellehan en ole Nettaa ilmoittanut, vaikka ratoja olisi tarjolla kaksi kappaletta. Tämä siksi, että suuntaamme sunnuntaina Imatralle. Kaikki kisavideot ovat sitten samalla videolla tuossa alla, en nimittäin jaksanut alkaa jokaista erikseenkään lisätä.

A-rata oli luonnollisesti ensimmäisenä. Ennen kuin otin Netalta hihnan pois, se alkoi antaumuksella rapsutella itseään (sijaistoiminto), eikä auttanut kuin odottaa, että rapsuttelu loppuu. Sitten matkaan. Tältä radalta tuloksena viisi virhepistettä ja yliaikaa 6,03 sekuntia. Sijoituimme kolmansiksi. Kepeiltä siis nämä virhepisteet, en näköjään osaa ohjata koiraani kepeille. Ja radan loppupuolella vaihdoin vähän hölmösti puolta, olisihan minun pitänyt arvata, että Netta ehtii edelle.

B-rata oli seuraava. Tuloksena kymmenen virhepistettä ja yliaikaa 4,18 sekuntia. Kepeille ohjaamisessa taas hankaluuksia (kuulemma itse ohjasin Netan väärään väliin, mikä epäilemättä on totta) ja yhdeltä putkelta kielto, muuten meni mukavasti tämäkin rata.

C-rata olikin hyppyrata. Tuloksena hylätty. Muuten hyvä (ei lasketa keppien vauhtia, siitä en jaksa enempää alkaa selittää), mutta unohdin ilmeisesti jonkin hypyn välistä. Ehkäpä ohjaajalle aivot radalle (ja rataantutustumiseen) olisi hyvä lisävaruste? Ja siis hyvältä tuntui tämäkin rata, ei yksi tuollainen hyllytys todellakaan jää harmittamaan. Se oli hyvä hylly se.

Toitotan varmaan aina, kuinka hyvä fiilis jäi, mutta niin jäi nytkin. Hyvän mielen kisat! Ei haistelua tai muuta sellaista. Muistin jopa ainakin välillä juosta (vaikkei me silti nopeimpia ollakaan). Nyt meillä on sitten kaksi PoKSin kangaskassia, molemmat vappukisoista. Ja molemmissa vappukisoissa ollaan sijoituttu nimenomaan toiselle radalla kolmansiksi. Melkoinen yhteensattuma!