torstai 30. huhtikuuta 2015

Pohtija

Happoradio - Pohtija
san. Aki Tykki

Puhuivat koulussa
Ilmastonmuutoksesta


Että jos sulaa jäätiköt
Niin kohta täällä uidaan


Ja minä en ole kovin hyvä
Hädin tuskin jaksan


Mehtimäen pitkän altaan
Syvästä matalaan päähän



Pimeän piiloissa
Pyörivät suuret jutut

Palaset etsii paikkoja
Mustavalkea värejä


Ja minä en ole kovin viisas
Vähän vasta nähnyt


Poikasen pinnan alla
Rakentuu maailma hiljaa


Kuvat © Minna

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Käymme agiliitohon

Tänään oli vuorossa tapahtumarikkaan viikon toinen koiraharrastuspäivä. Toisin sanoen huristelin Netan kanssa Pärnävaaralle Joan agilitymölleihin. Ilmoitin Netan tuttuun tapaan mölliluokkaan ja kisaavien radalle. Tarjolla olisi ollut myös putkirallia ja supermölliluokkaa, mutta kaksi rataa on ainakin mölleissä osoittautunut aika hyväksi määräksi.

Odotella kyllä saatiin, mutta lopulta alkoi rataantutustuminen. Oltiin Netan kanssa toisina. Soopelieläin oli intomoodissaan. A:n ali menevältä putkelta tuli ensin kielto ja sitten Netta kävi vielä vähän A:lla ennen putkeen menoa. Muuten en muista radasta mitään erikoista, joskin säätämistä oli jonkin verran. Videotahan meillä ei kummaltakaan radalta ole.

Kisaavien radalla olimmekin ensimmäisinä. Rata oli ihan mukava, joskaan minun taitoni eivät aivan siihen tahtoneet riittää. Netta välillä taisi vähän haistella. Kepeillä hyllytettiin. häkellyin, kun Netta kesken keppien lopetti pujottelun (yleensä viimeinen väli on ollut se, joka on tupannut jäämään välistä). Meinasin sitten laittaa Netan menemään keppejä uudestaan, mutta se sitten päättikin pujotella toiseen suuntaan, niin jatkettiin.

Ja säätämistä, säätämistä. Putkelle mennessä kepit olisivat kiinnostaneet. Puomin Netta meni hitaammin kuin mölliradalla, mahtoikohan se luulla sitä keinuksi? Mutta eipä mitään kummempaa tältäkään radalta. Hyvät fiilikset jäivät kaikin puolin. Perjantaina suunnataankin sitten vappukisoihin ja sunnuntaina kisaillaan rallyssa.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Antipalveluskoiran paluu

Tänään Netta pääsi ensimmäistä kertaa collieiden hakutreeneihin sitten viime vuoden huhtikuun. Muistelin jo viimeisen hakukerran olleen viime vuoden maaliskuussa, mutta blogi kertoi toista, joten sitä tässä nyt uskotaan. Aikaa oli joka tapauksessa kulunut ja mietin, joko Netta on ehtinyt unohtaa kaiken.

Tehtiin kokonaiset kolme pistoa. Ensimmäiselle Netta lähti niin suoraan, että se kuulemma oli hajun perusteella löytänyt maalimiehen. Hyvä niin, nenän käyttö siis luonnistuu! Toinen maalimieskin löytyi. Kolmas pisto oli ilmeisesti näillä hakutermeillä pakeneva, jotta Nettaan saataisiin vauhtia. Ja sitähän tuli!

Tein Netalle tänään omat "pk-valjaat". Pitää ihan ottaa niistä kuva jonain päivänä, jos vain suinkin muistan... On tässä pari muutakin käsityöjuttua ollut, mutten kännykän kameralla niistä otettuja kuvia viitsisi tänne laittaa.

Treenien jälkeen lenkitettiin koiria vähän ja miss Netta löysi jotain Todella Houkuttelevaa Syötävää. Mums vaan... Ja tässä kotona tajusin, että tuolle syöpöttelylle pitäisi kai tehdä jotain. Tai muuten joudun ostamaan vielä kuonokopan sitten kun muutetaan pois kotoa. Noista myrkkytapauksistakin kun joskus valitettavasti kuulee.

Tässä kotona mieleeni juolahti myöskin, että mahdankohan pitää Nettaa herkempänä tai pehmeämpänä (whatever, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan) kuin se onkaan.. Käsitykseni sen torumisesta (miksen osaa valita oikeita sanoja) on varmaan päässyt vinoutumaan jossain välissä. Ja tavallaan tiedän syynkin.

Ehkä Netta ei olekaan oikeasti niin herkkä, että ottaisi kaikesta nokkiinsa. Mutta missä menee kultainen keskitie? Eihän sellainenkaan toimi ollenkaan, ettei mistään voisi rangaista tai ilmaista koiralle, ettei asia X ole hyvä juttu. Mutta tavallaan mielessä vastaan tulee kysymys Netan herkkyydestä ja reagoinnista. Huoh.

Eilen

Timantit on ikuisia

Eilen vietimme Netan ja Axun yhteissynttäreitä jo kolmatta kertaa. Ja pakkohan tässä oli synttäreitä viettääkin, kun tässä vaiheessa on mahdoton sanoa, pyörinkö samoilla nurkilla vielä vuoden päästä. Alla muutama kuva tältä "synttärireissulta", kaikista ylimmäisenä on Netan uusin rakennekuva.

© Minna

Kuussa tuulee

Haloo Helsinki! - Kuussa tuulee
san. Elli Haloo

Jos lähden rakkautta etsimään
Olen varma se ei vastaan tuu
Mut jos lähden vaan elämään
Niin saatan joskus rakastuu


Ja uskon, et asiat tapahtuu
Ja sen huomaa, kun jokin suuri eteen astuu


Tartu kädestä käteen, laula sielusta sieluun
Kasta varpaat kylmään veteen, hyppää täysillä joutsenlauluun
Sillä sinä ja minä niin elävinä pystymme kuulemaan
Jos kuussa alkaa tuulemaan


Ei pitäis liikaa yrittää
Et saisin jonkun itsestäni pitämään
Tiedän mitä oon ja mitä teen
Ja jos sä sen näät, et pysty ohi menemään


Ja kaikki voi joskus rikkoutuu
Mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu


Tartu kädestä käteen, laula sielusta sieluun
Kasta varpaat kylmään veteen, hyppää täysillä joutsenlauluun
Sillä sinä ja minä niin elävinä pystymme kuulemaan
Jos kuussa alkaa tuulemaan


Mä heitin turhan pelon kauas pois
Et sydän vihdoin jotain tuntee vois
Nyt seison reunalla
Mä olen valmiina


Tartu kädestä käteen, laula sielusta sieluun
Kasta varpaat kylmään veteen, hyppää täysillä joutsenlauluun
Sillä sinä ja minä niin elävinä pystymme kuulemaan
Jos kuussa alkaa tuulemaan

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Törkeästi pöllity haaste

Viime lokakuussa
Collieblogeissa kiersi tässä vähän aikaa sitten colliehaaste, jonka nyt törkeästi varastin tänne meidän blogin puolelle ja muunsin kysymykset sheltteihin sopiviksi. Sopivathan nämä kysymykset sentään oikeastaan rotuun kuin rotuun.


1. Miten päädyit ottamaan sheltin?

Ensin huomion varmaan kiinnitti ulkonäkö. Luonneominaisuudet vahvistivat ajatuksen hyväksi. Sheltti on kätevän kokoinen harrastuskoira.

2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit sheltissä rotuna parantaa?

Arkuus ei ole hyvä asia. Siitä ainakin kuulee, vaikken muista kovin useaa oikeasti arkaa shelttiä nähneeni. Toisaalta en voi myöskään sanoa nähneeni shelttejä erityisen paljon. Terveyspuolelta mainitsisin ainakin silmät - ylimääräiset ripset kun näyttävät olevan melko yleisiä (ja olen joskus miettinyt, mahtaako Netallakin olla niitä). Ulkonäössä mietityttää mm. kokoasia. Shelttejä kun tuntuu olevan niin pieniä kuin suuria, mutta kuinka olennainen asia koko loppujen lopuksi on? Siihen en itse osaa sanoa mitään.

3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin sheltin olevan? Yllättikö jokin?

En enää muista, mitä kuvittelin. Koirakirjojen mukaan sheltti on älykäs ja helposti koulutettava. Sitä Netta ainakin on. Eniten yllätti ehkä juurikin mainitsemani koon vaihtelu.

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan sheltti, vai jotakin muuta rotua?

Saattaa olla, mutta saattaa olla olemattakin (hah). Luulen, että parin vuoden päästä sompailen sheltin ja nahkacollien välillä.

5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)? 

Aranpuoleisuus tai varautuneisuus tai mikä onkaan oikea sana. Seuraavan koiran kohdalla pitää olla tarkempi sosiaalistamisesta.

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?

Se oppii nopeasti.

7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?

Kun Miru ja Vilkku haukkuvat. Kun se kiihtyy ja alkaa mennä ylikierroksille. Kun yllytän sitä haukkumaan ennen radalle menoa agilityssä. Pam-tempun yhteydessä. 

8. Millaisia kisatavoitteita sinulla on koirasi kanssa?

Tänä vuonna meillä ei ole suurempia tavoitteita, paitsi että rally-tokosta haluaisin saada Netalle koulutustunnuksen (RTK1). Sen pitäisi olla ihan realistinen tavoite ja täten mahdollinen. Muita tavoitteita meillä ei ole.


9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?

Aivan liian monta... Joskus laskin, että niitä on yli 30, mutta tarkasta määrästä minulla ei ole hajuakaan. Viime vuonna tarvikepostauksessa lupasin, etten enää osta Netalle pantoja (pantojen tekemistähän se ei koske).

10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?

Harrastuksissa, kun työ on alkanut kantaa hedelmää. Tämä pätee esimerkiksi mätsäreihin. Aika pitkä matka on kuljettu lokakuusta 2010... Möllitokossa olin ylpeä, kun Netta käyttäytyi paljon paremmin kuin odotin. Ja mitä näitä nyt on.


11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?

Ei kiinnostaisi. Ainahan kaikkia kivoja pentujen nimiä keksisi, mutta se ei ole tarpeeksi painava peruste. Kasvattaminen ei ole minua varten.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Niin nää vuodet vierii vaan ja siinä melkein unohtaa, että minkälaiselta pohjalta sitä oikein ponnistaa

Ja silti otan koko show'n
Täyden laidallisen
Käy miten käy
Sen koko paketin
Ainakin jotain uskalsin
PMMP - Koko show
san. Paula Vesala


Jälleen on koiranpäivä 24.4. Tasan viisi vuotta sitten olin mukana 4H:n koiranpäivätapahtumassa. Se oli kylmä ja sateinen päivä. Enpä olisi silloin osannut arvatakaan, että samana päivänä syntyi shelttipentue, josta kesällä haimme Netan kotiin. Vaan niin kävi - ja näin ollen Netta täyttää tänään viisi vuotta.

Voiko tosiaan olla niin, että Netta täyttää jo viisi vuotta ja että 21.6. se on ollut meillä tasan viisi vuotta? Onko totta, että minun pieni Nettani on taas yhden vuoden vanhempi? Niin nopeasti nämä vuodet ovat menneet... Ja samalla tuntuu, että Netta on ollut meillä aina.


Niin hyvin on käynyt. Kun miettii lähtökohtia, voisi lopputulos olla jo tässä vaiheessa katastrofaalinen, mutta ei. Netta on ollut niin opettavainen ja sopiva ensimmäinen oma koira. Täydellinen se ei ole, eikä tule koskaan olemaan. Koska eihän yksikään elävä olento voi olla täysin täydellinen.

Olemme kokeilleet näyttelyitä, mätsäreitä, agilityä, tokoa, rally-tokoa ja jopa koirien uimakoulua. Olemme kokeneet paljon yhdessä. Tavoitteita minulla ei Netalle sen tullessa ollut, mutta ajatusmaailma ainakin on jossain määrin muuttunut. Eikä se ole mikään ihme, kun aikaa on kulunut jo tämänkin verran.


Netta on iloinen ja yritteliäs. Toisinaan se on myös rasittava räksyttäjä. Se ei kerjää verta nenästään, mutta viime viikonloppuna se rähisi Mirun kanssa porkkananpalojen takia. Harrastuskoirana se on näyttänyt itsestään eri puolia. Se on vaan niin Netta.

Hyvää syntymäpäivää, Netta. Toivotaan vielä monia yhteisiä vuosia ja uusia kokemuksia. Vain aika näyttää, mihin suuntaan tämä polku kääntyy seuraavaksi. Muutoksen tuulet ovat jo ilmassa. Ei auta kuin katsoa eteenpäin.


Ja jos joskus syliin mustan maan
Mä sua joudun kantamaan
Niin minä sinua vaan
Jenni Vartiainen - Minä sinua vaan
san. Mariska

torstai 23. huhtikuuta 2015

Rotumääritelmän mukaan ihanteelliselle sheltille kuuluu suloinen ilme...

...ja joskus Netta tuumaa, että aina ei jaksa noudattaa rotumääritelmää. Siltäkään osalta. Tämän postausidean pohjana toimi TemppuTaituri-blogi.

No ei se huomaa, jos mä nyt vähän täs kierin... Ihan vähän vaan!
ÄÄÄÄÄÄÄ on se niin rankkaa tämä elämä!!111!11
Mähän en sulle rupee poseeraamaan!! Haukottelen mieluummin. Ota tästä uljas hammashymy! 
Kyl mä nyt silleen sanoisin, että täälläpäin tuulee kyl ihan järveltä eikä mereltä, ku ei tääl mitään merta oo.
No nyt on niin kiire, ettei ne vaan saa mua kii!
Te voitte olettaa mitä tahansa, mutta shelttitorpedo N.E.T.T.A. on aina valmis toimintaan! HYÖKKÄYKSEEN!
Hihih! Et ikinä arvaa, mitä juuri maistoin!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ollaan täs niin syvällä, et tätä ei voi peruttaakaan

Toukokuu ja rally-tokokisat sen kun lähenevät. Ensimmäistä kertaa kisailemme rallyn parissa 3.5. Imatralla ja toisen kerran 9.5. Liperissä. Melko pian siis, koska eilen oli enää kaksi viikkoa Imatran kisoihin. Vaan milläs mallilla asiat ovat?

Käännökset

Oikealle tehtävät käännökset ovat ainakin aiemmin sujuneet paremmin, joten vasemmalle suuntautuvia käännöksiä pitänee vielä hioa. Saksalainen täyskäännöskin saattaa vähän vaatia hiomista. Ylipäätään hieman viilailua siis näihin.

Spiraalit ja pujottelut

Näissä ei aiemmin ole ollut mitään ongelmaa, joskaan se ei poista treenamisen tärkeyttä...

Eteentulot

Apuaskeleen kanssa eteentulot alkoivat tänään sujua paremmin. Ollaan yritetty harjoitella ilman apuaskelta, mutta ehkä mennään nyt näin, kun se kuitenkin on käsittääkseni alokasluokassa sallittu. Ehtii sitä myöhemminkin häivyttää, jos niikseen tulee. Tietysti suoruudesta pitää olla tarkka.

Koiran kiertämiset

Näiden pitäisi sujua. Onneksi tarkistin juuri, ettei kyltti Seiso, kierrä koiran ympäri olekaan kuin vasta avoimessa luokassa. Nyt sen voi siis toistaiseksi unohtaa.

Vauhdinmuutokset

Yhdeksänkymmenen asteen käännöksiä ei olla harjoiteltu vauhdinmuutosten kanssa (paitsi olikohan rallymölleissä jompikumpi käännös hitaan vauhdin yhteydessä?). No joo, treeniä kuitenkin vaaditaan. Kuin myös spiraaliin ja pujotteluihin. Hidas vauhti tuntuu ajatuksena jotenkin juoksua hankalammalta.

Muut

Askel oikealle pitää muistaa ottaa treenattaviin. Kyltin kohdalla istuminen ja sen lisäksi maahanmeno (niin suoraan kuin istumisen kautta) eivät oletettavasti aiheuta ongelmia. Sen verran paljon niitä on tehty muissa jutuissa. Sivulla istumisen ei pitäisi olla myöskään ongelma sillä kyltillä, jossa määrätään ottamaan ensin yksi, sitten kaksi ja vielä kolme askelta niin, että koira pysähtyy ohjaajan pysähtyessä.

Summa summarum

Pitää muistaa olla tarkka. Ei samaa mokaa kuin mölleissä, joissa otin molemmat koirat väärältä puolelta sivulle. Tähän pätee myös askelten laskeminen ja kartioiden määrä spiraalissa ja pujottelussa, vaikka askelten määräss ei mölleissä ongelmaa ollutkaan. Yleistä viilailua siis. Sitten me olemme valmiita astumaan virallisesti uuden lajin maailmaan.

Maaliskuussa

Äiti ja isä, minä haluan koiran!

Älkää säikähtäkö, äiti ja isä, jos/kun luette tämän. Eihän tämä minua koske. Mutta joillekuille tämä aihe voi olla ajankohtainen. Ainahan se on. Kuinka et varmasti saa vanhempiasi suostumaan koiran hankintaan? Tässä kuusi neuvoa siihen.

Jankuta, jankuta, jankuta. Hoe joka väliin "Mä haluuuun koiran!" ja tunge koira-aiheisia huomautuksia joka väliin. Muista myös mainita, kuinka luokkakaverisi sai koiran ja kuinka epistä on, kun sinulla ei sellaista ole.

Lupaa kuu ja tähdet taivaalta. Mitä epärealistisempi lupaus, sen parempi. Lupaa ja vanno kautta kiven ja kannon, että otat aivan täyden vastuun koirasta (olipa tilanne mikä hyvänsä) ja että olet ylipäätään valmis saamaan oman koiran.

Älä missään nimessä malta odottaa tai yritä olla kärsivällinen. Kaikkihan on saatava heti eikä huomenna.

Älä edes yritä ymmärtää vanhempiesi kantaa. Eiväthän nämä tiedä mitään asiasta! Miten niin lapsen lemmikki on aina vanhempien vastuulla?! Sinähän olet luvannut ottaa täyden vastuun koirasta.

Älä myöskään jousta. Mistään. Ainakaan sinua kiinnostavasta rotuvaihtoehdosta, vaikka se ei olisi ensimmäiseksi koiraksi paras mahdollinen vaihtoehto. Äläkä missään nimessä taivu akvaariokaloihin tai kaneihin.

Älä kerää tietoa rodusta tai roduista. Tai jos keräätkin, listaa vain positiiviset puolet. Niin voit esitellä vanhemmillesi erittäin vakuuttavan listan, koska "tämä rotu on helposti koulutettava ja älykäs ja oppivainen".

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kuka sä oot ja mikskä sä haluat tulla?

Kymmenen vuotta sitten olisin halunnut kanin, mutta sitä ei koskaan hankittu. Sen sijaan Citymarketin ilmoitustaululla oli ilmoitus sekarotuisista koiranpennuista. Vappuna haimme kotiin Vilkun, joka sittemmin laittoi sisustusta uusiksi.

Yhdeksän vuotta sitten syksyllä sekarotuinen Susku halvaantui ja se piti lopettaa. Se eli melkein kuusitoistavuotiaaksi. Vilkku jäi ainoaksi koiraksi, kunnes kahdeksan vuotta sitten kesän kynnyksellä saapui Piri.

Seitsemän vuotta sitten kesällä olin leirillä Pirin kanssa ja sain kipinän koiraharrastukseen. Jossain määrin taisin joskus miettiä agilityä, vaikken siitä mitään tiennytkään. Mietin myös ehkä vähän tokoa, enkä tiennyt siitäkään mitään. Myöhemmin saman vuoden kesänä shelttiajatus putkahti mieleeni.

Kuusi vuotta sitten sheltti-idea jatkoi mielessäni voittokulkua. Oli jo sovittu, että saisin sheltin sinä vuonna kun täyttäisin 15, jos vielä silloin sen haluaisin. Tarvikkeita kertyi. Korostin, kuinka luonne oli ykkösprioriteetti rodun valinnassa. Tuskinpa kukaan sitä kuitenkaan oikeasti uskoi. Varmasti ulkonäkö ensin kiinnitti huomion.

Viisi vuotta sitten Piri kuoli. Sheltin hankinnassa oli mutkia matkassa, mutta en halunnut vaihtaa etsittävää rotua. Koiranpäivänä en vielä tiennyt, että silloin syntyisi minulle tuleva koira. Äitienpäiväviikonloppuna tuli kohtalon pentu Miru. Kesällä kotiutui ensimmäinen oma koirani. Netta.


Silloin viisi vuotta sitten olin käytännössä nollatiedoilla liikenteessä koiraharrastusten suhteen. Annettakoon se anteeksi, kun kyseessä oli ensimmäinen oma koira. Pennun koulutus kuitenkin onnistui ainakin minun mielestäni. Ensikosketus tokoon oli tokon alkeiskurssi.

Neljä vuotta sitten alkoi suuri mätsäreissä ravaaminen ja koiraharrastus kiskoi meidät mukaansa. Agilityyn tutustuimme pentukurssin muodossa, vaikka Netta oli oikeasti sinne yli-ikäinen. Kesällä Netta oli kaljumpi kuin koskaan.

Kolme vuotta sitten oli jännityksen hetkiä agilityn hallittavuuskurssilla, jonka kuitenkin läpäisimme. Tuolloin Netta ei osannut vielä kunnollista paikallaoloa, vaikka se lähestyi kahden vuoden ikää. Paikallaolo oli purheenkryynimme. Mätsäröinti jatkui. Kävimme koirien uimakoulussa. Syksyllä alkoi agility.

Kaksi vuotta sitten elettiin harrastusten kultakautta. Mätsäreissä tuli tulosta ja vappuna Netta oli sinisten BIS1. Agility opetti valtavan paljon muutamankin asian suhteen. Vuosi sai kantaakseen tittelin "Paras vuosi ikinä".

Vuosi sitten agility jatkui yhä. Välillä pohdin sen lopettamista kesken vuoden ja kun loppuvuodesta treenien loppuminen oli edessä, tuntui se aluksi ehkä jopa pelottavalta ajatukselta. Kävimme jonkin verran mätsäreissä ja puuhailimme jotain muutakin. Kesällä oli hetkellinen tylsistyminen koiraharrastukseen.

© Minna
Tänä vuonna vastoin viimevuotisia mietteitäni en ole katunut agilityn lopettamista tai haikaillut treeneihin. Olemme myös ajautuneet kisaamaan vastoin alkuperäisiä suunnitelmiamme. Lisäksi olemme tutustuneet enemmän rally-tokon maailmaan ja lisänneet uuden luvun tokohistoriaamme. Lisäksi edessä on vielä koko loppuvuosi.

Nyt ajattelen, että koiraharrastus on antanut valtavan paljon. En aio katua mitään valintoja, koska virheistä voi oppia. Netta on kehittynyt huiman paljon - ja kai minäkin olen kouluttajana kehittynyt jonkin verran. Ainakin tietoa on paljon enemmän kuin Netan tullessa. Se ei kai ole ihme. Silloin tieto oli ehkä enemmän teoriapohjaista, mutta nyt on myös käytännön kokemusta.

Netan tullessa minulla ei ollut varsinaisia tavoitteita sen varalle. Ei se kai ole mikään ihmekään. Toisaalta joskus saattoi olla vähän epärealistisia ajatuksia, mutta kenelläpä niitä ei joskus olisi. Todellisuus vain sattuu olemaan eri asia.

Silti joskus melkein unohtuu, että Netta on ensimmäinen koirani. Joskus tuntuu siltä, etten osaa opettaa jotain juttua Netalle. Pitäisikö silti olettaa, että pitäisi osata opettaa kaikki, jos ei ole aiemmin mitään koiraa kouluttanut? Kun miettii asioita, voi todeta, että Netan kanssa on loppujen lopuksi käynyt hyvin.

Tällä hetkellä viiden vuoden takainen aika tuntuu kovin kaukaiselta. Paljon ollaan opittu ja paljon tullaan vielä oppimaan. Vaikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen verran on varmaa, että tässä harrastuksessa ei koskaan tule täysin valmiiksi.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pokaaleit ja pystejä, mä kerään niitä himaan niin, et palkintokaappi huutaa: "Lisää tilaa!"

Tänään täysin alkuperäinen suunnitelmani oli mennä Mirun kanssa mätsäriin, jos ei sataisi. Sadetta oli tietenkin luvattu ja sadetta tietenkin myös tuli, joten päätin ottaa Netan mukaan. Miru kun olisi varmasti vain näyttänyt hapanta naamaa sateessa, eihän se halunnut käydä äsken tarhassakaan Vilkun ja Netan kanssa.

Niin minä sitten otin Netan mukaan. Vähän matkan päässä kotoa saatiin tosin kääntyä takaisin hakemaan kännykkäni kotoa, mutta sitten pääsimme esteettömästi mätsäripaikalle eli Pielisjoen koululle. Autolle löytyi - ihme kyllä - parkkipaikka.

Ilmoittautumisen jälkeen odottelin hetken autossa, kunnes varttia vaille kuusi otin Netan ulos ja käytin sitä kävelemässä hieman ennen yleistä odottelua. Onneksi mätsärissä oli jälleen tuttuja, niin odottaminen ei tuntunut pitkäveteiseltä. Ja onneksi pystyimme odottelemaan katoksen alla.

Oltiin aikuisissa viidentenä parina. Melko perinteisesti mentiin parin kanssa yhdessä ympäri. Sitten tuomari kopeloi Netan, tarkisti sen hampaat ja määräsi meitä juoksemaan kehän ympäri sekä tekemään edestakaisen liikkeen. Me teimme työtä käskettyä. Sähläsin vähän edestakaisessa ja hihna roikkui hieman kädessäni, kun oli vaan niin pakko päästä kokeilemaan sitä käännöstä saksalaisen täyskäännöksen malliin. Jjoo-oh. Tiedä sitten miltä se näytti, mutta hihnan siirtyminen olisi voinut tapahtua varmasti sulavammin.

Saimme sinisen nauhan, koska parimme oli hieman reippaampi. Siinä sitten odoteltiin nauhakehää, jossa tuoamri valitsi viisi sijoittujaa. Ai, me oltiin mukana! Tätä ennen juostiin ensimmäisessä porukassa ympäri ja muiden sijoittujien kanssa saatiin juosta. Yhden koiran kanssa saatiin myös tehdä yhtä aikaa edestakainen liike (ja juosta kehä ympäri?). Niin siinä sitten kävi, että Netta osoitettiin ensimmäiseksi.

Näin ollen tie vei meidät BIS-kehään kahden muun sinisten ykköseksi tulleen koiran kanssa (luokkia oli yhteensä kolme). Kaksi kierrosta ympäri ja seisotusta. Tämän lisäksi tuomarit kävivät läpi ne koirat, joita he eivät olleet tuomaroineet vielä (toisin sanoen kaksi tuomaria kopeloi vielä Nettaa). Me sitten tulimme kolmansiksi eli tuloksemme oli SIN BIS3.

Aikamoista! Ainahan sitä voi vähän mielessään toivoa sijoittumista, mutta tällä kertaa mentiinkin BIS-kehään asti. Netta jaksoi hienosti esiintyä sateesta huolimatta (vaikka nauhakehässä seisotin Nettaa yhdessä vaiheessa vesilätäkössä). Palkinnoksi saimme nameja, narupallon, lahjakortin, ruusukkeen ja pokaalin.

Tuota noin, Netta. Palkintohyllymme on nyt täynnä. Kahdeksan pokaalia tämänpäiväinen mukaan lukien ja se kaksi vuotta sitten temppuluokasta saatu laatta. Kaikenlaista! Eipä tätä olisi uskonut silloin, kun Netta vasta aloitteli mätsäriuraansa. Työ näemmä tuottaa tuloksia.


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kohti odotuksia ja niiden yli

Kisailun ja koetusten huhtikuu! Tällä kertaa vuorossa oli meidän treeniporukkamme järjestämä möllitoko, joka järjestettiin PoKSin hallilla. Osallistujia oli mukavasti ja molemmat soopeliotukset pääsivät osallistumaan.

Miru osallistui nakkiluokkaan, joka oli ensimmäinen luokka. Paikkamakuu tehtiin kolmessa neljän koirakon ryhmässä ja me oltiin näistä ensimmäisessä, ensimmäinen koirakko kun oltiin. Luoksepäästävyyttä ei arvioitu osana suoritusta, mutta jos olisi arvioitu, se olisi kuulemma ollut kymppi. Paikkamakuu taasen oli pyöreä nolla, kun Miru nousi seisomaan (olin hihnanmitan päässä ja käskin heti Mirun takaisin).

Seuraamisen sai ottaa joko hihnassa tai ilman, joten tehtiin se sitten ilman hihnaa. Käännös vasempaan tarkoitti suunnilleen Miruun törmäämistä... Mutta tästä revittiin kuitenkin kahdeksikko. Luoksetulosta sitten tuli 0. Miru ei olisi halunnut odottaa ja tehtiin koko juttu sitten uusiksi. Estehyppy tehtiin uusilla säännöillä ja siinä oli ainakin käsimerkin käyttöä suht paljon (?).

Ennen paikkista Miru halusi välttämättä pyörähtää useamman kerran perusasentoon. Tätä se kisatilanne teettää. Kuten myös sen, ettei Miru malttaisi odottaa (ei hypyssäkään, mutta käskin sen odottamaan). Lisää treeniä siis! Luoksetulon kohdalla neuvoksi saatiin odottaa käskytyksessä hetken, koska muuten tulee ennakointia (tai jotain sinnepäin, en enää muista). Alla vielä pisteet selkeämmin. Maksimipistemäärä oli kaiketi 40.

Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen 8
Luoksetulo 0
Estehyppy (vapaaehtoinen) 5

13 pistettä

Miru pääsi kuninkaallisessa kuljetuksessa kotiin oman suorituksensa jälkeen. Siinäpä olikin sitten hetki aikaa ennen alokasluokkaa, jossa Netan kanssa kilpailin (luokkamme ensimmäisinä, kuten Mirunkin kanssa).

Kuinka pitkältä paikkamakuun kaksi minuuttia voivatkaan tuntua?! Elämäni pisimmät kaksi minuuttia. Mutta Netta odotti kiltisti (hei omistaja, ehkä ei kannata ravistella päätään tai äänettömästi sanoa mitään, sillä vaikka siitä ei sanottu mitään, on se aika turhaa..). Istumisen Netta ennakoi, joten tästä saatiin ysi.

Seuraaminen oli mitä oli, melko väljää ja niin päin pois. Perusasennot olivat koko möllitokon ajan ylipäätään välillä vähän mielenkiintoisia ainakin omien muistikuvieni mukaan. Liikkeestä maahanmenossa käytin käsimerkkiä, kun sitä ei muuten olla vielä harjoiteltu. 

Luoksetulo tuli ja meni. Sen jälkeen oli liikkeestä seisominen, mikä poiki meille kymmenen pistettä. Estehypyn sai tehdä uusien tai vanhojen sääntöjen mukaan. Päädyin vanhoihin sääntöihin. Ensin Netta ei olisi malttanut keskittyä tulemaan perusasentoon ("Namit!! Tänne!! Heti!!") ja hypyn jälkeen se kävi katsomassa valokuvaavaa treenikaveriamme. Kuulemma olisin heti hypyn jälkeen voinut sanoa seisomiskäskyn, mutta näillä mentiin nyt. Alla on Netan pisteet.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Luoksetulo 8
Seisomisen seuraamisen yhteydessä 10
Estehyppy 5
Kokonaisvaikutus 8

153 pistettä, II-tulos, 5. sija

Oikein positiivinen kokemus! Hyvä mieli jäi. Netta yllätti minut 100-0. Olin varautunut pahimpaan eli siihen, että Netta vain haahuilisi ja olisi totaalisen epäkiinnostunut niin kuin ensimmäisissä agilitymölleissä, mutta ei! Alun perin ajattelin palkata Netan aina liikkeiden välissä, mutta en sitten tehnytkään niin. Ja ihan hyvinhän palkattomuus näytti toimivan.

Muutamia haisteluita lukuun ottamatta Netta oli oikein kivasti mukana ja luoksetulossakin oli enemmän vauhtia kuin viimeksi, kun sitä treenattiin. Jee, jee, jee! Liikkeestä seisomisessa en ottanut käsimerkkiä ja sekin sujui, hyvähyvä. Perusasennoissa oli jonkin verran säätämistä.

Toden totta, Netan kanssa ylitettiin kaikki odotuksemme. Taitaa olla niin, että tuo koira vain paranee vanhetessaan. Toki treenaamista on paljon, mutta tulipahan lähdettyä. Toko kun ei ihan omimmalta lajilta aina tunnu. Eikä me oltu tätä ennen tehty liikkuroituna oikeastaan muuta kuin perinteistä paikkista. Mutta niin, hyvä kun jäi näin hyvät fiilikset. Tästä on hyvä jatkaa johonkin suuntaan. 



Möllien jälkeen treenailimme vielä hetken, joten Netan kanssa tein vähän tempputreeniä. Toisin sanoen pujottelua ja sitä, että jätin Netan istumaan ja kutsuin sen hyppäämään selkäni päälle. Aineksia koiratanssiin? Ainakin palkkaamattomuudessa otettu iso harppaus varmasti auttaa eri lajien suhteen. Yöllä täytyy kärkkyä koneella, jotta saan ilmoittautumiset lähtemään kaksiin rallykisoihin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mursuperjantai: back to business

Da Mursu pääsi tänään tokon pariin piiiitkästä aikaa! Mitä nyt siis kotona ollaan vähän treenattu. Aluksi odotellessa Miru muistutti minua uudesta tempusta, jota jokin aika sitten aloin jotenkin vahingossa sille opettaa. Tempussa Miru siis tökkää minua nenään omalla nenällään. Ja tätä nyt sitten vähän harjoiteltiin.

Miru ei aluksi meinannut muistaa tokohyppyä, jota siis treenaamme uusien sääntöjen mukaisesti. Miru kiersi esteen pari kertaa, jolloin poistin yhden laudan. Käsimerkin avulla Miru sitten muisti, että sen täytyy myös hypätä. Ja jossain vaiheessa laitoin sen laudan takaisin. Mutta näin siinä käy, kun taukoa tulee.

Otettiin myös vähän seuraamista ja ainakin jossain vaiheessa Miru poikitti niin kuin rally-tokomölleissäkin. Käännökset (täyskäännös oikeaan ja saksalainen täyskäännös) sujuivat mukavasti. Lelun heittely ei tänään olisi ollut Mursun makuun. Tai heittely kylläkin, mutta se ei olisi jaksanut tuoda mokomaa lelua minulle.. Ensi kerralla sitten neuvojen mukaisesti pitää muistaa ottaa toinenkin lelu mukaan.

"Sen kun huutelette, harmi kun en kuule sanaakaan", laulaa Antti Tuisku uudessa kappaleessaan Blaablaa (En kuule sanaakaan). Tämä oivallisesti kuvaa Mirun käytöstä lenkillä tänään. Aamupäivällä käytin koirat lyhyellä kävelyllä ja Miru ei suostunutkaan tulemaan luokseni, vaan halusi välttämättä liikkua hangessa. Löysiköhän se jäniksen papanoita? Oli miten oli, lopulta sain da Mursun takaisin. Mutta niin, kutsut kaikuivat sitä ennen kuin kuuroille korville. Hmph. Osaa sen siis Mirukin joskus - ei vain Netta.

Maaliskuussa

torstai 9. huhtikuuta 2015

It does not do to dwell on dreams and forget to live, remember that

Jokin aika sitten podin koirakuumetta. En pentukuumetta, vaan koirakuumetta. Ei mitään sellaista, että sitten joskus tulee pentu, tuitui. Ehei, se oli sellaista "sitten joskus tulee koira ja voidaan tehtä näin ja noin ja kaikki on näin ja noin". Ajatukset kohdistuivat siihen aikaan, kun koira ei enää ole pentu. Pelkkää haaveajattelua, nähkääs, enhän minä vielä pariin vuoteen voi mitään koiraa ottaa.

Otsikko on mistäs muualtakaan kuin J.K. Rowlingin kirjoittamasta kirjasta Harry Potter and the Philosopher's Stone eli suomeksi Harry Potter ja viisasten kivi). Suomeksi kyseinen sitaatti on "Ei ole hyvä rypeä haaveissa ja unohtaa elää, muista se." (suomentanut Jaana Kapari-Jatta). Mutta mitenkäs tämä nyt liittyy aiheeseen?

Niin, siihen koirakuumeeseenhan tuo sitaatti oikeastaan sopii loistavasti. Niin kuin kyllä muuhunkin elämään. Haaveilla saa ja pitää, mutta täytyy myös muistaa elää. Ja hetkessä eläminen jos mikä on melkoisen vaikeaa, kun kuitenkin täytyy myös pitää katse tulevaisuudessa.

© isä
Pentu- ja koirakuume on varmasti yleistä koiranomistajien keskuudessa. Jostain syystä se tuppaa tarttumaan minuun alkuvuodesta. Kuka tietää, ehkä vuoden aikana sille ehtii kehkeytyä immuniteetti, joka loppuu vuoden vaihtuessa uuteen? Mene ja tiedä. Nyt tosin olisi tukalat paikat, jos olisi pentukuumetta, kun Facebookissa tuntuu olevan aika paljon pentuasioita.

Ehkä loistavin tapa päästä koirakuumeesta yli on aika. Ja järki, joka muistaa, ettei tässä nyt pariin vuoteen vain ole mahdollisuutta ja sillä siisti. Jossain vaiheessa tunnepuolikin sitten on päässyt turtumaan. Koska se kuumeilu ei voi johtaa mihinkään. 

Onhan se nyt helppoa ajatella, mitä seuraavan koiran kanssa haluaisi tehdä. Millainen sen haluaisi olevan. Haavekuvia. Haavekuvia, jotka voivat todellisuudessa olla mitä tahansa muuta. Mutta kun koko koiraa ei ole olemassa, on suorastaan naurettavan helppoa ajatella ties mitä.

© isä
Mutta niin kauan kuin minulla ei ole oikeasti mahdollisuuksia paneutua tarkemmin pentuasiaan, on minun keskityttävä muihin asioihin. Kuumeilun kadottua on helpompi nähdä, että edelleen täytyy keskittyä Nettaan. Tässä on vielä työmaata ja mahdollisuuksia. On vielä paljon, mitä ehditään tehdä. Ei pelkkää haaveilua, vaan myös toimintaa.

Huomenna on enää kaksi vuotta siihen, kun Netta täyttää viisi vuotta. Kriteerit seuraavaa koiraa varten ovat varsin erilaiset kuin silloin, kun Nettaa hankittiin. Se on mielestäni ymmärrettävää. Ei kaikkea välttämättä tiedä tai edes älyä selvittää, kun kyseessä on ensimmäinen koira. Ja Netta jos kuka on mitä oivallisin ensimmäinen koira.

Minäkin olen sitä mieltä, että Netta alkaa olla nyt parhaassa iässä (collieporukassa on joskus tainnut olla puhetta koirien parhaasta iästä jossain yhteydessä). Kyllähän Netta oli aikamoinen raakile silloin yksi- tai kaksivuotiaana. Eipä sillä, että se koskaan täysin valmiiksi tulisikaan.

© Minna
Netan ollessa pentu oli ehkä helpompi ajaella harrastusten suhteen melko epärealistisesti. Tai toki joo kaikenlaisia ajatuksia voi aina olla, mutta todellisuus on aina toinen. Oikea tilanne taitaa loppujen lopuksi aika harvoin vastata sitä, mitä on oman pään sisällä ajatellut tai kuvitellut.

Tässä parin vuoden aikana ehtii loistavasti perehtyä lisää erinäisiin asioihin. Vielä on selvitettävää. Ennen niin itsestään selvä rotuvalinta sheltti löysi vastustajansa nahkacolliesta. Kerran puikkonokka, aina puikkonokka? 

Sitä ennen ehdin Netan kanssa kokeilla vähän kaikenlaista. Ja toki myös Mirun kanssa, mutta mahdollinen (toivottavasti) edessä oleva paikkakunnan vaihtoehto tulee keskeyttämään Mirun kanssa harrastamisen. Mutta sinne asti ajassa ei vielä tarvitse edetä. Nyt on tämä kevät mölli- ja kisajuttuineen sun muine tilpehööreineen. Sitten on kaikki muu.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

'Cause you know we're not the same

Tammikuussa kirjoitin Netan ja Mirun eroavaisuuksista. Minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että kirjoitin sen postauksen liian aikaisin. Siispä päätin miettiä asioita uudelleen.

NETTA


Netta palkkautuu eniten nameista, mieluisimpia herkkuja ovat esimerkiksi lihapullat ja makkara. Netta osaa olla yritteliäs (kiitos muun muassa temppujen harjoittelemisen). Lisäksi Netta osaa rauhoittua niin autoissa kuin vieraissa paikoissakin, ja sen voi jättää häkkiin tai autoon pelkäämättä, että se tuhoaa mitään. Netalla alkaa myös olla (minun mittapuullani) aika paljon kokemuksia harrastuksista.

Toisaalta olosuhteet aiheuttavat omia hankaluuksiaan Netan kanssa harrastamiseen. On jo käynyt ilmi, että se reagoi helposti jännitykseen (mutta jännityksen määrä on jokseenkin pienentynyt harrastusuran varrella). Joskus Netta on myös hajujen vietävissä (ainakin joskus sijaistoiminto) ja saattaa rapsutella itseään (sijaistoiminto). Riehaantuessaan Netta alkaa herkästi haukkua ja silloin sen keskittymiskyky ei aina ole parhaimmillaan. Joissain tilanteissa Netan motivoiminen on myös haasteellisempaa.

MIRU


Miru on ahne, mutta lelu tuo selvästi lisää intoa. Narulelu on paras lelu, nameista kelpaavat oikeastaan kaikki. Miru ei ole yhtä yritteliäs kuin Netta, mutta siitä huolimatta se on alkuvaikeuksien jälkeen oppinut kierimistempun. Innostuessaan Miru on motivoitunut, eikä se rupea mekkaloimaan.

Autossa matkustaminen ja täysin vieraat tilanteet selvästi hermostuttavat Mirua. Tämä huomattiin eilisissä rallymölleissäkin. Oman seuran halliinhan Miru on jo tottunut, mutta vieraat paikat ovat aina vieraita. Toisaalta Mirun häntä kuitenkin heilui, kun radalla päästiin menemään eteenpäin. Tutussa hallissa odottaminen luonnistuu häkissä, muualla sitä ei olla kokeiltukaan, kun meillä on vain kevythäkki (johon Miru teki pari viiltoa silloin, kun kävimme Lehmossa treenaamassa ja oli Netan treenivuoro).


Kaiken kaikkiaan Netan ja Mirun suurimmat eroavaisuudet ovat luonteissa ja kokemuksen määrässä. Lisäksi minulla on Nettaan täysin erilainen tuntuma. Molemmissa soopeliotuksissa on omat haasteensa ja helppoutensa. Saisikohan joitain ominaisuuksia yhdistelemällä jonkinlaisen "ultimate-harrastuskoiran"? No ei, vitsit vitsinä.

Mirussa on ollut nähtävissä kehitystä alkuvuoden aikana. Se ei vingu, jos se ei heti pääse ulos autosta, kun auto pysähtyy hallin pihalle. Sen saaminen häkkiin ei ole enää vaikeaa. Siitä on löytynyt motivoitunut harrastuskoira -puoli.

Netan kohdalla kehityksestä on taas hankala tehdä samanlaista yhteenvetoa, koska Netan kanssa näissä harrastusjutuissa on tullut pyörittyä hieman kauemmin kuin Mirun kanssa. Mutta onhan Nettakin totta vie kehittynyt, kun miettii vaikka ensimmäistä mätsäriä... Ja olisihan se jo ihmekin, jos minkäänlaista kehitystä ei koskaan tulisi.

Jos vuos ei oo mun, heitän hanskat naulaan

Tänään Eilen oli soopeliosaston vuoro siirtyä rally-tokon puolella kisakentille möllikisojen merkeissä. Jonkin verran saatiin kisapaikalla odotella, koska möllialokasluokka oli viimeisenä (sitä ennen oli avoin luokka ja alokasluokka). Mutta jotenkin aika vain kului ja alkoi möllialokasluokan rataantutustuminen.

Rata oli aika simppeli. Toki ihan kaikkia kylttejä ei oltu harjoiteltu ennen tätä päivää. "Koira eteen istumaan ja peruuttaen 1, 2, 3 askelta (joka askeleen jälkeen koira istuu)" oli meille melkoisen vieras. (harjoittelin tätä Netan kanssa ennen Netan vuoroa, mutten enää muista mitä yritin Mirun kanssa tehdä vielä avoimen luokan ollessa meneillään). Vasemmalle menevistä käännöksistä etenkin 360 asteen käännöstä ei oltu paljoa tehty, eikä oikeastaan 270 asteen käännöstäkään. Eikä hidastamista tai juoksemistakaan, mutta ne nyt eivät ole niitä hankalimpia.

Miru oli luokassa vuorossa toisena. Aluksi Miru ei olisi halunnut tulla sivulle ollenkaan, kun se vain ihmetteli, minne äiti oli mennyt (äiti siis kuvasi Mirun radan). Tästä selvittiin kuitenkin namilla. Kaiken kaikkiaan meno oli aika haahuilevaa ja oikeastaan sellaista, mitä osasin odottaakin. 

Pisteitä saimme 75 ja aika oli 2:46:70. Pisteitä lähti palkkaamisesta (radalla sai palkata, mutta palkkaamisesta tuli -1 eli kolmesta palkkauksesta -3), epätarkasti suoritetuista tehtävistä yhteensä 12 pisteen verran ja väärin suoritetusta tehtävästä 10 pisteen verran (Kyltti oli "koira eteen, vasemmalta sivulle" ja otin Mirun väärältä puolelta sivulle).

Ihan hyvinhän tuo haahuilusta huolimatta kuitenkin meni, kun Miru ei ole hurjia määriä harrastuksissa kiertänyt. Ehkä vähän huvittavaa kun Miru ei meinannut muistaa maahanmenoa ollenkaan ekalla maahanmenokyltillä ("liikkeestä maahan"). Alla on vielä video, josta otin äänet pois (taustalta kuului keskustelua).


Netta oli numerolla 36 (Miru oli numero 28), eli soopeleiden välillä oli jonkin verran koiria. Isä tulikin hakemaan äidin ja Mirun kotiin ennen Netan vuoron alkua. Nettaakin aluksi meinasi kiinnostaa jokin ihan muu, mutta sivulle se sitten tuli. Haisteluksi tämä homma tahtoi tosin välillä mennä.

Netan kanssa keräsimme pisteitä 88 ja aika oli 1:52:15. Yksi piste lähti kontrollin puutteesta (lähtökyltti), yksi palkkaamisesta (se peruutushommeli) ja yksi väärin suoritetusta kyltistä (jälleen koira väärältä puolelta sivulle). Näillä pisteillä sijoituimme kolmansiksi ja tuomari sanoi, että pisteitä olisi tullut paljon enemmän, jos sitä yhtä kylttiä ei olisi suoritettu väärin.


Netta, oletko sinä muuttunut joksikin käveleväksi palkintosammoksi?! Netta on nimittäin tänä vuonna tähän mennessä jokaisessa kilpailujutussa (mätsäri, agilitymöllit, agilitykisat ja nämä rallymöllit) voittanut jotain. Melkoista! Ja puun takaahan tämäkin sijoittuminen tuli.

Vuosi 2013 tuntui jotenkin "meidän vuodelta", että se oli varsinkin harrastusuran kannalta "the year". Tämä vuosi on tähän asti ollut harrastusten kannalta hienoa aikaa, mitähän loppuvuodesta mahtaa tulla? No, sen näkee sitten. Eikä me sentään otsikon mukaisesti olla oikeasti lopettamassa mitään, vaikken joulukuussa voisi sanoa tämän olleen kaikista paras vuosi.

Ja hei, se unohtuikin vielä mainita, että oli oikein hyvin järjestetty tapahtuma! Yksi koira kerrallaan hallissa, yhdestä ovesta sisään ja toisesta ulos. Ainakin Mirun vuorolla suljettiin myös isompi oviaukko, josta koirat tulivat, kun Miru yritti koko ajan lähdössä kuikuilla sinne. Kaikin puolin positiivinen kokemus siis! 

Palkintopossu med palkintopussi (oli tosi hyvät palkinnotkin, kiitos!)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa haastetta

Saimme Smurffilta haasteen, kiitos. Ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan vastata haasteen antaja 11 kysymykseen, keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa mukaan 11 muuta.

1. Mikä on mielestäsi kaunein koirarotu?

Varmaan vähän puolueellista sanoa nahka tai sheltti, mutta vastaan nyt kuitenkin niin.

2. Miksi halusit lemmiksi juuri koiran?

Se tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta ja koiria oli (ollut) jo ennestäänkin. Ennen Vilkun tuloa tosin olisin halunnut kanin, mutta ymmärrän miksi vanhempani eivät sellaista meille halunneet.

3. Näkyykö huoneestasi, että omistat koiran?

Näkyy! Netan peti lattialla, palkintoja hyllyllä ja ruusukkeita ilmoitustaululla. Puhumattakaan mahdollisista muista jutuista. Esimerkiksi nyt työpöydällä levypinon päällä on agilityn kisakirja.

4. Sekarotuinen vai rotukoira, miksi?

Nykyisellään tuntuu helpommalta ajatukselta ottaa rotukoira. Jotenkin tuntuu, että sekarotuisten kohdalla olisi vaikeampi löytää koira, joka ei vaikka olisi niin sanotusti pentutehtailun tuotos. Ja ei, en sano, että kaikki sekarotuiset ovat automaattisesti pentutehtailun seurausta. Mutta kun miettii vaikka niitä parin rodun yhdistelmiä, joita jossain myydään huimalla summalla, niin... Minusta vain tuntuu, että rotukoiran kohdalla on helpompi olla varma koiran taustoista (vaikka pentutehtailu ei tietenkään katso rotua tai roduttomuutta). Minulla ei kuitenkaan ole mitään sekarotuisia vastaan.

5. Ottaisitko kodinvaihtajan tai rescuekoiran, jos sinulle tarjottaisiin sellaista?

Riippuu ihan täysin koirasta ja sen taustoista. En oikein usko, että omat taitoni riittäisivät esim. hankalamman kodinvaihtajan kanssa. Kodinvaihtaja-ajatusta en siis kokonaan ole tyrmäämässä.

6. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa koirasi kanssa?

Dobon. Meinasin sanoa rally-tokon, mutta sitähän me ollaan jo vähän enemmän kokeiltu.

7. Mikä on paras näkemäsi koiraleffa?

En oikeastaan katso paljoa koiraelokuvia, mutta noin mututuntumalla vastaisin että Myrsky.

8. Haluaisitko olla/oletko eläimiin liittyvässä ammatissa?

En haluaisi (siis mitään koulutustoimintaa tmv.). Työt työnä ja harrastukset harrastuksina.

9. Mikä on suosikkisi tempuista, joita koirasi osaa?

Pam! tai Hyppä! (= Netta hyppää selkään ja käskyssä tosiaan on vain yksi Ä). Ajattelin joskus kuvata temppuvideon.

10. Milloin olisit valmis ottamaan seuraavan koiran?

Varmaan aikaisintaan siinä parin kolmen vuoden päästä eli 2017-2018. 

11. Kuuluuko lempirotuihisi enemmän pysty- vai luppakorvaisia koiria?

Pystykorvaisia.

Uudet 11 kysymystä:

1. Luetko paljon koirablogeja?
2. Mitä koiraharrastusta et haluaisi kokeilla?
3. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä?
4. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi?
5. Mikä on parasta koko koiraharrastuksessa?
6. Entä mikä on ikävintä?
7. Mikä on erikoisin koirasi/koiriesi koskaan tekemä asia?
8. Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa, jos harrastat jotain?
9. Minkä koirarodun valitsisit, jos sinun pitäisi valita rotu sen ulkonäön perusteella?
10. Kuinka monta koiraa olisi sinulle ehdoton maksimimäärä?
11. Mikä on hassuin koiraasi/koiriisi liittyvä muistosi?

Haasteen saavat:

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kuka ois uskonut, et tää vielä menee näin?

Olin kisapaikalla ilmoittautumassa tänään tasan puoli tuntia ennen arvioitua rataantutustumisen alkamisaikaa. Siinä ilmoittautuessani sainkin sitten kuulla, että aikataulusta oltiin jäljessä noin 40-45 minuuttia. Sangen rattoisaa, mutta kyllähän siinä ajan jotenkin sai kulumaan.

Alkoihan se rataantutustuminen sitten ja jostain syystä jännitys alkoi siinä vaiheessa hiipiä. Eikä se tällä kertaa ollut mölleissä nähty positiivinen jännitys. Pistetään tämä nyt sitten vuoden ensimmäisten virallisten kisojen piikkiin.

Me tosiaan juostiin ne kaksi rataa, jotka ykkösille olivat tarjolla Esa Muotkan tuomaroimina. A-radalla alussa ehti hiipiä ajatus, että apua, aikooko Netta vetää koko jutun haisteluksi, mutta ei onneksi! Ja vauhtiakin tuli lisää A:n jälkeen. Kepeiltä tuli vitonen ja puomin jälkeiseltä hypyltä kielto. Lähdinköhän siinä itse liian aikaisin loppusuoraa kohti? Sittenpä olikin vain loppusuora ja maalissa oltiin. Vappukisoista tuttu oksetuksen tunne oli hetken verran läsnä radan jälkeen, miten olisi hengittäminen?! Koska sama oli toisenkin radan loppupuolella.

A-radalta haalimme siis kymmenen virhepistettä ja 8,52 sekunnin verran yliaikaa. Tällä tuloksella sijoituimme medeissä kolmansiksi. Ja ei kun tulosten tsekkaamisen jälkeen odottelemaan seuraavaa rataa.

B-rata oli A-radan tavoin aika suoraviivainen, sellainen mukava rata. Kivasti heti alussa oli kunnon suora, olipahan siinä vähän juoksemista. Keinun jälkeinen putki näköjään oli näköjään vähän hämmentävä, syynä varmaan oman vauhdin hiipuminen. Ja keppien jälkeen piti suunnata putken oikeaan päähän. Ja sittenpä vain rata loppuun. Taisin muuten B-radan lopussa unohtaa Netan kehumisen heti radan jälkeen, mutta tällä radalla muistin sen.

"Tehtiinkö me just nolla?" ajattelin pääni sisällä radan jälkeen ja valmistauduin ajatuksissani siihen, että voisihan sieltä 10 virhepistettä tulla. No, nollahan sieltä tuli 7,83 sekunnin yliajalla. Kaiken lisäksi sijoituttiin ensimmäisiksi (muita tuloksia ei medeiltä tältä radalta tullutkaan). Ikinä aiemmin ei olla sijoituttu missään agilityjutussa ensimmäiseksi!



Jotenkin tuntuu, etten ehkä itse ollut parhaassa terässä. Fiiliskin oli jollain tapaa erilainen kuin niiden möllien jälkeen, mutta silloinhan jännityskin oli erilainen. Olotila oli lähinnä pöljä, jokseenkin luokkaa "Häh? Täh?", varsinkin siinä vaiheessa kun tulin kotiin. Sitä se jännityksen purkautuminen näemmä teettää!

Hyvä Netta, hienosti jaksoit! ♥ Olin ajatellut, että olisihan kiva tehdä tulos, mutta että kaksi ja vielä sijoittuminen molemmilla radoilla? Varsinkin kun realistisesti miettii. Ja lisätään tähän virallisista kisoista johtuva vähän erilainen tuntuma - ja se voi ensi kerralla olla erilainen. Meinasin muuten unohtaa ottaa kisakirjan mukaan. Siirsin auton luona tavaroita kangaskassiin ja katseeni osui Netan kansioon. Ja ei kun kisakirjaa noutamaan.

Huhheijaa, herkkuja siis riittää taas. Lisäksi saatiin kaksi lahjakorttia, joten näemmä menemme sitten helatorstain kisoihinkin. Ja luonnollisesti vappukisoihin, kun taas 2.5. on vähän epävarmalla pohjalla. Ja hei, enpä olisi joulukuussa viimeisen agilitykerran jälkeen hallilta lähtiessäni uskonut, että me vielä kisattaisiin. Olihan pelkkä kisaamismahdollisuus yms. käynyt mielessä, kun tein päätöksen agilityn lopettamisesta, mutta se ajatus jotenkin hautautui. Onneksi minulle sitten annettiin idea kisaamiseen. Joskus pitää kai toteuttaa joitain ideoita, vaikka ne eivät tuntuisi järkeviltä.

Todella edustava palkintoposeeraus.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Onko palaset paikoillaan? Onko kaikki nyt kohdallaan?

Voi niitä maaliskuun ihania hankiaiskelejä. Sitten tuli lunta. Nyt lumi on pehmeää sohjoa. Kevät, voisitko nyt tulla? Takatalvesta ei kuitenkaan oikein voi puhua - eihän talvi ollut vielä ehtinyt loppua, kun se päättikin jatkua vielä lisää. Hmm.

Tänään Netta pääsi collietokoon. Taas. Ihan vain siksi, että sunnuntaina on mölleihin enää viikko... Otin Netan kanssa lyhyen matkan paikkiksen (kestoa en myöskään mitannut) muiden treenatessa. Kyllä se pysyi, taisi olla turhaa kuiskia sille että odota nyt vaan. Se luottamus hei..

Ollaan treenattu (myös tänään siellä treeneissä) liikkeestä maahanmenoa ja seisomaan jäämistä. Seisomaan jääminen on vähän varmempi. Siinä minulla on ollut jonkinlainen pakonomainen käsimerkki, eli heilauta kättä vähän taaksepäin käskyä antaessani. Kädet selän takana tämä juttu on kuitenkin onnistunut ihan hyvin ja samoin eilen maahanmenokin, mutta maahanmeno vaatii silti enemmän sitä käsimerkkiä (vaikkei enää niin voimakasta vartaloapua). Mutta niin, seisomaan jäämisen pitäisi ainakin onnistua ilman ihmeempiä "huitomisia" (paitsi se pakonomainen käden liike voi tulla puolivahingossakin - ja onhan tässä aikaa treenata).

Ehkä tässä möllejä varten tosiaan alkaa olla kaikki suunnilleen kasassa - ainakin sillä tasolla, millä me mennään. Tänään treeneissä Netta tuntui olevan aika kivassa vireessä, olisipa niin mölleissäkin. Sen näkee sitten. Supernamit mukaan vaan. Tuntuu, että Nettaa on tosi hankala innostaa tokoon. Temppujen kohdalla tilanne onkin sitten erilainen.

Aloin eilen opettaa Mirulle liikkeestä seisomaan jäämistä. Ja mitä teki Miru? Se tajusi niiden muutaman toiston aikana, mitä siltä vaaditaan. Tänään jatkettiin harjoittelua. Pariin kertaan Miru ei olisi ihan malttanut pysähtyä (käsimerkki ja käskynä "paikka", joskin käytännössä se oli "Miru paikka", pitää karsia nopeasti Mirun nimi pois siitä käskystä). Mutta niin se vain älyää ja kun se jää, ei se lähde minun perääni. Hyvä Mursu!

Hauska miettiä tokon käskyjä. Pitää selkiyttää perusasentokäskyä, että se on Mirullekin aina vain "sivu", eikä "sivulle". Netallahan on ensimmäiseksi mainittu. Otin sen käyttöön, kun päätin opettaa Netalle perusasennon uudelleen (vieläkin tosin välillä tarvitaan käsimerkkiä). Aiemmin perusasentotreeni oli nimittäin sekalaista ja esimerkiksi sellaista, että Netta kiersi takaani. Silloin asennosta ei tullut ihan niin nätti (eipä sillä, että vieläkään aina tulisi). Miru tulee taas takaapäin aina ja leväperäisyydestäni huolimatta aloin nähtävästi vaatia vähän parempaa suoritusta kuin joskus.

Seuraaminen on vain "seuraa", luoksetulo "tänne" (arkikäskynä "tule"), hyppy "yli", liikkeestä seisominen "paikka" ja liikkeestä maahanmeno "maahan". Maahanmenokäsky on siis aina sama, mutta liikkeestä maahanmenossa ensimmäistä tavua tulee painotettua enemmän. Ei kai tässä muita käskyjä enää olekaan? Rallyyn olenkin sitten ottanut käskyn "odota" niihin liikkeisiin, joissa koiraa pitää kiertää (paitsi seisoma-asennossa paikallaolo on edelleen se "paikka", sama kun koiran pitää hypyn jälkeen seistä).

Nyt viikonloppuna sitten tapahtuukin, kun huomenna on ne agikisat (vielä ei jännitä) ja sunnuntaina rallymöllit (nekään eivät vielä jännitä). Hii! 

Joskus maaliskuussa, kun oli vielä kivat kelit.