sunnuntai 5. lokakuuta 2014

What happened to the world we knew?

Joku saattaa muistaa heinäkuun viimeisen postauksen. Jotkin asiat siinä tuntuvat nyt kaukaisilta. Agilityinnostukseni heräsi syyskuun kisoissa, vaikka ehdin aluksi katua sinne ilmoittautumista. Asioilla on tapana muuttua nopeasti.

Silti minusta tuntuu, että jokin on muuttunut erilaiseksi, enkä edes tiedä mikä tässä on muuttunut. Ehkä se on yleinen suhtautumiseni koiraharrastukseen. Koirat ovat edelleen elämäntapa, mutta eivät enää tavallaan koko elämä.

Joskus koirat tuntuivat olevan minulle kaikki kaikessa. Koirat ensin ja muu sen jälkeen. Totta vai tarua, muistelen näin olleen. Oli aikoja, kun ei tehnyt tuskaa ostaa Netalle uutta pantaa, vaikka jokin paita saisi jäädä kaupan hyllylle. Nyt en enää ostaisi sitä pantaa.

© Minna
Pantajuttu nyt tosin ei liity tähän asiaan, mutta se toimii aasinsiltana. Ei elämän tarvitse olla pelkkää koiraa. Ei aina tarvitse miettiä niitä tapahtumia ja kursseja, vaan voi ajatella jotain muuta. Ja voi tehdä jotain muuta.

Olen tajunnut, ettei koirien tarvitse sulkea elämässä kaikkea muuta pois. En ole mielestäni tietoisesti ajatellut niin. Mietin ensin kirjoittavani, että voin käydä keikoilla ja kirjoittaa, mutta olenhan minä niitä molempia tehnyt koiraharrastuksesta huolimatta. Onkohan tämä ollut jokin tiedostamaton juttu? Ainakin nyt on sen suhteen vapaampi olo.

Totta kai koirissa on vastuu. Se korostuu entisestään, kun muutan joskus Netan kanssa omilleni. Koiraa ei voi jättää liian pitkäksi aikaa yksin. Se tarvitsee ruokaa ja lenkkejä. Ja Netan tapauksessa temppujen tekemistä sun muuta. 

© Minna
Vastuusta huolimatta en koe koiran omistamista taakaksi. Ei tästä mitään tulisi, jos kaikki tuntuisi pakkopullalta. Siksi aina höpisen niistä tauoista, joita kuuluu pitää. Tiistaina pidimme muuten vain treenivapaan päivän. Tänään emme menneet mätsäriin.

Tiedän nyt, ettei ensi vuonna ehkä sittenkään ala mitään absoluuttista koiraharrastustaukoa. Aion mennä silloin fiiliksen mukaan, vaikka agility jääkin pois kuvioista. Kai tämä on yksi niistä kuuluisista järjen avulla tehdyistä päätöksistä.

Olen muuten huomannut senkin, ettei bloggaaminen hallitse ajatusmaailmaani. Vielä viime vuonna mietin paljon, mistä postaisin. Muutenkin blogi pyöri paljon enemmän mielessäni kuin nykyisin. Se ajattelutapa vain jäi johonkin. Ehkä ihan hyvä niin, ettei blogi pyöritä bloggaajaa, vaan bloggaaja blogia.

© Minna
Koiraharrastuksen tärkeys ei sulkeudu pois, vaikka nyt alkaisin ottaa jollain tapaa enemmän uusia asioita elämääni. Vaikka sitten ajatusmaailmaan, jos en ihan konkreettisesti. Ei sen pidä olla niin mustavalkoista.

Mutta missä vaiheessa tämä oikein tapahtui? Tässä kohtaa ei voi sanoa, että ajatukset tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ne vain hitaasti muodostuivat mieleni pohjalle pyörimään, kunnes niistä tuli virkkeitä tänne blogin puolelle.

Matkani koirallisena ihmisenä ei ole vielä pitkään aikaan tulossa päätökseen. Mitä muutoksia tai kausia tässä nyt tuleekin, ei minusta voi koskaan repiä irti sitä osaa. Kerran koiratyttö, aina koiratyttö. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti