tiistai 29. heinäkuuta 2014

Muistan sen kuin eilisen, huomasin mä enää en tunne samaa kipinää

Hetken verran mietin, otanko tätä aihetta ollenkaan esille blogissa. En ole ainakaan lukemissani koirablogeissa vastaavaan aiheeseen törmännyt ja minua hieman mietitytti, aiheuttaako tämä postaus väärinkäsityksiä. No, aiheuttakoon, jos on aiheuttaakseen.

Kesätöissä mansikoita poimiessani ja musiikkia kuunnellessani minulla oli paljon aikaa ajatella eri asioita. Koska Maailman Voittajaan ei nettikaupasta saa kolmen päivän lippuja, päädyin lopulta siihen, että menenkin sinne vain sunnuntaina, enkä kuluta koko aikaani Helsingissä koirien parissa. Ehkä tämä olikin vain kimmoke uusille ajatuksille.

Jollain tapaa tajusin, että minun kohdallani koiraharrastuksesta oli kadonnut se kipinä, joka piti kaikkea yllä. Päätin skipata agilitytreenit niin kauan kuin minulla olisi töitä. Emme Netan kanssa ole käyneet agilityssä tämän kuun alun jälkeen. Emmekä liioin ole treenanneet muutakaan kuin vähän tokoa ja temppuja tässä parin viime päivän aikana.


Jos jokin alkaa maistua puulta, on aika pitää tauko. Sen olen jo aiemmin muun muassa mätsäreiden suhteen päättänyt. En vain tiedä, minne suurin into koiraharrastuksestani on kadonnut. Vastahan minä seisoin agilitykisoissa katsomassa muiden suorituksia ja kävin Netan kanssa ohjaustekniikkakurssilla.

Totta kai koiraharrastuksen kanssa on välillä ollut hetkiä, kun oma motivaatio on ollut hukassa. Tokointo on tullut ja mennyt, samoin koiratanssi-intoilu... Alkuvuodesta emme treenanneet agilityä neljään viikkoon. Näistä kolmen viikon selitys oli koulun aiheuttamassa stressissä.

Nytkin oma agilityinnostus on hukassa, mutta ehkä se vielä jostain kaivetaan esille. Tauko on jatkunut, mutta jotain olisi saatava aikaan. Ken tietää, jos tämä pieni tauko onkin ollut meille vain hyväksi. Ehkä innostus jatkuu, jos pääsen taas hallille.



Jotenkin mielessäni alkoi myös kypsyä ajatus koiraharrastustauosta. Silloin emme treenaisi agilityä, tokoa, emme mitään. Korkeintaan kävisimme mätsäreissä, jos siihen olisi sopiva fiilis. Kotikoiraelämää. Eikä mikään estä meitä pitämästä tätä taukoa, vaikka ajankohta on avoin. Voihan se olla vasta ensi vuonna, kun silloin joka tapauksessa edessä on muutoksia.

Ehkä elämässä voi olla muutakin kun koirat. Ehkä minä voin tehdä muutakin kuin ajatella koirajuttuja 24/7. Ehkä minä oikeasti voin keskittyä johonkin muuhun. Eikä siinä pitäisi todellakaan olla mitään väärää. Joten ehkäpä minä sitten voin kääntää katseeni muuallekin kuin vain koirajuttuihin.

En silti ole kokonaan lyömässä hanskoja tiskiin. Ei koiraharrastusmaailma meistä täysin tule eroon pääsemään. Eiköhän me taas tulevaisuudessa jossain muodossa jatketa, kun jotain keksitään. Mitäpä elämä enää olisi, jos päättäisin kokonaan jättää koiraharrastuksen?


On vain muitakin vaihtoehtoja. En ole koskaan liiemmin miettinyt, että koirattomana voisin käydä useammin keikoilla. Tai matkustella. Mutta ei minusta silti koiratonta saa - eikä koira ole mikään pallo nilkassa. Se on valinta, johon tulee sitoutua; jonka ehdoilla tietyllä tapaa elän, vaikka koira ei tahtia tietenkään kokonaan määrää.

Netta on edelleen minun, enkä ole sitä hylkäämässä. Se, että tilanteet elävät, ei vaikuta siihen. Haluan Netan mukaani kun menen opiskelemaan. Haluan Netan kuuluvani elämään niin kauan, kuin yhteistä aikaamme suinkin kestää.

Jos tuli on sammunut, on minun mielestäni sitä turha väkisin sytyttää. Minun on ehkä parempi hiljalleen odotella aikaa, jolloin innostus alkaa uudestaan. Tauko tulee varmasti sitten joskus tarpeeseen, koska silloin saa myös oikeasti aikaa omille ajatuksilleen. Sitten tietää, mikä on oikea suunta. 

4 kommenttia

  1. Kiva kun kirjoitit tälläisestäkin.

    VastaaPoista
  2. Mulla ainakin jaksaminen ja innostus koiraharrastukseen on tullut ja mennyt jo monta kertaa tässä 11 koirallisen vuoden aikana :) Ei siitä kannata mitään isoa asiaa tehdä, sulla kuitenkin on koira joka varmasti pärjää normielämässä hyvin ts. ei kaipaa aktiivista treenaamista. Aidankin on kaikessa hyperaktiivisuudessaan oikein mukava koira ilman treenejä, jos se vaan saa riittävästi liikuntaa. Sairasteluiden takia taukoja myös niistä lenkeistä on tullut väkisinkin, mutta sellaista elämä on.

    Sitten jostain se into taas putkahtaa, ja tulee treenattua pari viikkoa putkeen melkein joka päivä. Ja vaikkei putkahtaisikaan, niin mitä sitten, kunhan koiralla on hyvä olla! Mun mielestä on ihan tervettä tehdä muutakin kuin pelkkää koirakoirakoiraa. Mitäs sitten jos koira vaikka kupsahtaa yllättäen, ja koko mun elämä "loppuu" kun ei olekaan enää koiraa - plus mä en jaksa koko ajan jauhaa koirista ja tokosta ja temppujen opettamisesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Ja niinpä, varsinkin jos stressaa jokin asia, ei oikeasti vain jaksa kiinnostaa ja toisaalta se tauko olisi muutenkin hyvä asia. Ja luonnostaanhan se tuleekin, kun ei ensi vuonna jatketa enää agilityä (parhaassa tapauksessa ehdittäisiin treenata n. puoli vuotta ja pitäisi olla muuttamassa, jos pääsen muualle opiskelemaan ja toisaalta pitää säästää muihin juttuihin).

      Sepä se, alkaa taas tajuta että voi ajatella enemmän muitakin asioita kuin koiraa eikä enää ajatella vain sitä miten vielä muutama kuukausi aiemmin olisi ollut helppoa pistää kaikki rahat koiraan - ja nyt en Maailman Voittajasta löytänyt paljoa ostettavaa.

      Vaan huomaapa nää jutut siitäkin että blogiin on välillä vähän hankala keksiä kirjoittamista edes pohdintojen tasolla. Ja samalla keksii omaan blogiin enemmän aiheita.

      Poista