maanantai 26. toukokuuta 2014

Koira ja sen paperit - vai paperittomuus?

On monta puheenaihetta, jotka kuumentavat koiraihmisten tunteita vuodesta toiseen. Kuten paperittomat rotukoirat. Ilmassa on kysymyksiä. Tekeekö rekisteripaperi koirasta arvokkaamman? Mitä väliä niillä papereilla on? Mitä koira niillä tekee?

Ei, eivät paperit koirasta omistajalleen arvokkaampaa tee eikä koira itse niillä mitään tee saati sitten tiedä, onko rekisterissä vai ei. Silti en itselleni koskaan paperitonta rotukoiraa ottaisi. Monissa asioissa pätevä lausahdus "Älä koskaan sano ei koskaan!" ei päde minun kohdallani tässä. Siitä olen varma.


Ensinnäkin paperit ovat todiste koiran rekisteröinnistä. On sukutaulut sun muut ja varmuus siitä, että koira on todella sen rotuinen, kuin sen väitetään olevan. Toki tässä voi paperillisillakin koirilla olla hämminkiä, sitä en kiellä. En tosin tiedä, kuinka yleistä on, että rotukoiran taustalla olisi jotain muuta rotua. Ja tällä en tarkoita rotuunottoa tai lähtökohtaista toteamusta siitä, että kaikki koirat ovat lähtökohtaisesti sekarotuisia.

Miksikö en sitten paperitonta ottaisi? Harrastuksethan onnistuivat ihan samaan malliin. Sekarotuisetkin on mahdollista saada FIX-rekisteriin ja näin ollen ainakaan kaikille harrastuksille ei ole suurempia haasteita, joskaan varsinaiseksi valioksi sekarotuista ei vaadittavan näyttelytuloksen takia saada. Eiväthän näyttelyt maailman tärkein asia ole, mutta itse tykkään niissä käydä. Eikä harrastuspuoli edes ole syyni olla hankkimatta paperitonta koiraa.


Suoraan sanottuna minua paperittomissa rotukoirissa ihmetyttää syy paperittomuuteen. Mitä siinä on taustalla? Onko siinä tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä vai jotain muuta? Miksei koiraa ole voitu rekisteröidä, jos sen vanhemmilla on paperit? Onko rekisteröinnissä sitten jotain vaikeaa? Epäilykset heräävät.

Siinä se tulikin. Isoin kysymyssana on miksi. Vaikka kuinka tietäisi paperittoman koiran vanhemmat ja taustat, on koira silti koiraharrastusmaailmassa samalla lähtöviivalla sekarotuisen kanssa. Sitten vielä mahdolliset jalostuskuviot sun muut. Ja ei, en sano, etten voisi ottaa sekarotuista. Minulla ei ole mitään niitä vastaan. Ottaisin ennemmin rehellisesti sekarotuisen (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan), kuin paperittoman rotukoiran. En myöskään tarkoita moralisoida heitä, joilla paperittomia rotukoiria on, mutta omalla kohdallani tämä asia on ehdoton.

4 kommenttia

  1. Samaa mieltä! Siis en taju näitä "paperittomia puhtaita", seropit seropeina ja puhtaat puhtaina :D Paljo selkeempi

    VastaaPoista
  2. Oon kans tästä asiasta ihan samaa mieltä! Sekarotuisia vastaan mulla ei ole mitään, mutta paperitonta rotukoiraa en yksinkertaisesti ymmärrä, ja luetteletkin monta samaa syytä mitä itsekin olen miettinyt.

    Aikoinaan mummoni osti shetlanninlammaskoiran - tai ainakin luuli ostaneensa. Aikojen saatossa siitä kasvoi säkäkorkeudeltaan n. 60 cm:n uros ja selvisi, että "kasvattaja" olikin pentutehtailija, joka oli risteyttänyt collieita keskenään, shelttejä keskenään ja kuitenkin aina pennunostajille esitellyt vanhemmiksi shelttipariskunnan. Myöskin veljeni osti joskus rottweilerin, puhdasrotuisen juurikin mutta rekisteröimättömän ja jokainen pentueen pennuista kuoli 1-2 vuoden ikäisenä eli taustalla oli luultavasti sairaat tai lähisukua olevat vanhemmat. Tässäpä jo pari esimerkkiä, miksen itse ihan hirvittävästi arvosta paperittomia koiria..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiset esimerkit saavat minut kiertämään kaukaa paperittomat rotukoirat kaukaa. Juuri se syy paperittomuuden takana mietityttää esim. noissa sairastumistapauksissa (vaikka paperillisilla rotukoirilla yms. tietysti voi olla niitä, herääävät epäilykset oikeastaan enemmän paperittomien kohdalla).

      Poista