tiistai 4. maaliskuuta 2014

Näyttelyt - kaiken pahan alku ja juuri?

Vuosittain koiraihmisten kalenterit täyttyvät niistä merkinnöistä. Koiraihmiset pakkautuvat autoihin ja huristelevat vieraille paikkakunnille. Edessä on jälleen kerran näyttelyitä. Koirat puunataan vihoviimeistä karvaa myöten ja viedään tuomarille näytille. Tähän hupiin upotetaan aikaa ja rahaa, vaivanpalkaksi saadaan arvostelu - eikä enää edes muovinauhaa - ja joskus vielä jotain enemmän.

Näyttelyt vaikuttavat usein koiraharrastuksen ja koirien jalostuksen kulmakiveltä. On tittelirivistöjä, arvostelupapereita ja kauan kaivattuja tuloksia. Samalla näyttelyharrastus jakaa koiraihmiset eri ryhmiin mielipiteiden perusteilla. Toiset kiertävät valtavan määrän näyttelyitä ulkomaita myöten, toisen käyvät ehkä muissa lajeissa valionarvoon vaadittavan H:n ja toisia eivät näyttelyt voisi vähempää kiinnostaa.

Ennen kuin tiesin mitään näyttelyistä, halveksuin niitä suuresti. Sitten innostuin. Ja innostukseni hiipui. Kyllä minä ymmärrän näyttelyiden hohdon, mutta tiedän, että siinä on niin paljon, mitä en Netan kanssa koskaan voisi saavuttaa, vaikka planeetat muuttaisivat järjestystään. Ehkä siksi näyttelyissä ei tule niin paljoa pyörittyä.

© äiti
Minulla ei ole mitään näyttelyitä vastaan niin kauan, kuin koirista pidetään hyvää huolta ja ne eivät kärsi. Meriitit eivät koskaan saisi mennä nelijalkaisen ystävän hyvinvoinnin edelle. Mutta jos koira on kunnossa ja voi hyvin, en näe näyttelyissä suurempaa ongelmaa. Voisin itsekin kierrellä näyttelyitä enemmän, jos koirani olisi enemmän näyttelykelpoinen.

Näyttelykelpoinen. Ainaiset ristiriidat. Ilmeisesti arvostelun hakemista arvostetaan, mutta silti tuntuu, että saatetaan ihmetellä, mikäli käyttää H:n arvoista koiraa näyttelyissä. Mikä edes on tärkeintä, laatuarvosana vai arvostelupaperin sisältö? Ennemmin minä otan Netalle T:n kattavalla arvostelulla kuin paremman ei-niin-kattavalla. 

Missä määrin tittelit merkitsevät mitään? Totta kai koiraa verrataan rotumääritelmään, mutta silti sama koira voi saada erilaisia arvosteluja. Mitä voi päätellä - vai voiko mitään - KoiraNetin tulosten perusteella, jos ei tiedä miltä koira näyttää tai mikä arvostelun sisältö on? Arvostelua itsessään kun ei välttämättä netistä löydäkään.


On vain eri asia, mitä arvostaa. Ymmärrän, että jos koira on usean maan muotovalio, on omistaja saanut tehdä valtavasti töitä ja kunnioitan heitä, jotka ovat jaksaneet nähdä vaivaa kyseisen asian eteen. Nykyisin arvostan kuitenkin enemmän muita harrastustuloksia sekä tietenkin terveyttä ja luonnetta - käsittääkseni muotovalion tittelin pystyy saavuttamaan, vaikka koiralla olisi lonkissa tai kyynärissä häikkää. Enempää en ole asiaan perehtynyt, joten jos olen väärässä, se suotakoon minulle anteeksi.

Sitten syytökset näyttelyitä kohtaan. Näyttelyt ovat pilanneet koirarotuja - vai ovatko sittenkään? Eikö kaiken takana ole aina kuitenkin ihminen? Ihminen, joka keksi näyttelyt. Ihminen, joka jalostaa koiria. Pitäisikö näyttely tällä perusteella kieltää? Voiko kukaan kontrolloida näyttelyiden vaikutusta?

Vaikka tuomari antaa koirasta arvionsa ja vaikka koiran nimen edessä olisi komea rivi titteleitä, eivät näyttelyt käytä koiraa jalostukseen. Vaan ihminen. Miten tahansa asiaa käännellään, sen takana on ihminen. Aina ja ikuisesti. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mutta johtaisiko näyttelyiden kieltäminen mihinkään? En oikein tiedä...


En pysty ymmärtämään sitä, jos näyttelytulokset vaikuttavat jalostukseen todella paljon niin, että ne tärkeydellään ohittavat muita ominaisuuksia. Toivoisin vain, ettei niin olisikaan. Toivoisin, ettei kukaan yliarvostaisi näyttelyitä, mutta toisaalta jokainen tekee itse omat valintansa. Olenko minä yhtään sen parempi arvioimaan muiden tekemisiä?

Surullista on, että näyttelyillä (tai ainakin ulkonäöllä) on ilmeisen suuri osa ylijalostuksessa. Liika on liikaa eikä liioittelu ole kaunista - ja jokainen varmasti tietää, mitä tarkoitan. Miten moneen suuntaan rotumääritelmän tulkintaa voi vääntää? Ainakin sen voi tulkita eri tavoin, niin ainakin sanotaan.

Jos joku pitää näyttelyistä, se ilo hänelle suotakoon. Vielä minäkin haluan käydä näyttelyissä, niin kehässä kuin turistinakin. En ole tuomitsemassa näyttelyitä. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa, eikä näyttely ole ainoa harrastus, jonka suhteen näitä puolia voidaan miettiä. Eikä koskaan yksikään harrastus ole pilannut mitään. Aina sen on aiheuttanut ihminen. 

2 kommenttia