maanantai 30. syyskuuta 2013

Liebster Blog

Saimme tämän Nellin blogista. Kiitos!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta se voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Tässä seuraavat viisi blogia:
Taivaanrannanmaalari
Taika & Medya
demoiselle lapin
Sofin ja Milan tassunjäljillä...
MR. Twist

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Haastavaa

Saatiin Oliverin blogista haaste. Liebster Blog -haasteeseen vastaan huomenna.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastatuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Jo tässä vaiheessa sanon, etten tällä(kään) kertaa jaksa haastaa ketään, koska mielikuvitus alkaa olla koetuksella kysymysten suhteen.

11 asiaa minusta:

1. Olen krooninen ajattelija.
2. Osaan suomen lisäksi englantia, venäjää, ruotsia ja saksaa sekä hyvin vähän (enemmän tai vähemmän hyödyllisiä lauseita) ranskaa ja italiaa. Haluaisin osata myös espanjaa.
3. Yksi tavoitteeni on ollut opetella "sanomaan kymmenellä kielellä kiitos". Tässä vaiheessa listalla on suomen lisäksi seitsemän kieltä, joilla kiitoksen osaan sanoa. 
4. Sorrun liian helposti ostamaan rauhanmerkkikoruja.
5. Tykkään blogihaasteista.
6. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut kuunnella musiikkia, jota en vielä muutama vuosi sitten olisi koskaan voinut kuvitella kuuntelevani. Esimerkiksi viisi vuotta sitten en olisi uskonut, että voisin joskus tykätä Cheekin musiikista.
8. Valmistun ylioppilaaksi joulukuussa 2014.
9. Minulla on tällä hetkellä flunssa ja ääntä lähtee hädin tuskin ollenkaan. Eipä taida olla ensi viikolla asiaa treeneihin.. Harmi.
10. Lempibändini on Haloo Helsinki!
11. Käytän edelleen ainakin välillä vaatteita, joita olen ostanut kolme vuotta sitten. Tyyli ei näköjään ole päässyt paljoa muuttumaan.

11 kysymystä:

1. Mistä haaveilet?
Siitä, että pääsisin kiertelemään Saksaa. Sitten ne tulevaisuuden koirat, merle- tai trikkisheltti ja soopeli nahkacollie ja ja ja.

2. Mikä on lempivärisi?
Turkoosi.

3. Mikä on parasta tässä päivässä?
Ehkä se, kun pääsin reissusta kotiin ja voin kuunnella Sannin levyä.

4. Suomen kielen kaunein sana?
Näitä on äkkiseltään hankala sanoa. Osaisin kyllä tehdä pitkän listan suomen kielen rumimmista sanoista, mutta koska sitä ei kysytty, niin sanon... Vesiputous.

5. Millaisia paheita sinulla on?
Vihkojen hamstraaminen. Minulla on valehtelematta liian paljon vihkoja, joita en ole käyttänyt, mutta silti niitä on pakko ostaa aina lisää.

6. Kenet ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Hmm. Jos lemmikit lasketaan mukaan, niin Netan. Tai jos tutut ihmiset, niin kaverin. Mutta toisaalta julkkiksista vaikka Haloo Helsingin Elli.

7. Paras asia/hetki viimeisen vuoden aikana?
Yksi parhaista oli Lindaun kielimatka heinäkuussa.

8. Mitä tavoitteita sinulle on?
Selvitä kirjoituksista kunnialla, valmistua ylioppilaaksi, päästä opiskelemaan ja hankkia joskus toinen koira.

9. Mikä eläin olisit, miksi?
Koira. Olisi mielenkiintoista nähdä maailma koiran silmiin.

10. En voi sietää kun... ?
Hmm... En keksi tähän hätään mitään.

11. Toivoisin että... ?
Että syksyn kirjoitusten arvosanat tulisivat aiemmin. Turha toivo.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Omistajan varustautuminen #1

Koska Netan varusteista on tullut kirjoiteltua joskus, päätin tällä kertaa pureutua enemmän omistajan varusteisiin. Mitä koiranomistaja milloinkin tarvitsee? Mikä on tärkeää ja mikä on syytä unohtaa? Ja tällä kertaa ei lähdetä liikkeelle naksuttimista sun muista (enemmänhän ne omistajan ovat kuin koiran), ja sellaiset asiat jäävät nyt käsittelemättä. Seuraavan kerran omistajan varustautumista puidessa mennään muihin kuin pukeutumisjuttuihin.

Kerrospukeutuminen

Kerrospukeutuminen on koiraharrastuksen myötä osoittautunut toimivaksi. Ainakin minun kohdallani menee myös mukavuus tyylin edelle tässä asiassa. Ei ole kiva, jos on liian kylmä (tai kuuma), se on huomattu mätsärikehien laidoilla seistessä, vaikka aina onkin omasta mielestään pukenut päälleen tarpeeksi. Nyt syksyllä huomaa oikeasti tarvitsevansa tuulitakin ja hanskat. Ja kerrospukeutuminen nyt toimii yleensä aina, kun on kylmempää.

Lenkit

Ainakin tuulitakki on osoittautunut lenkkeilyssä toimivasti (ja kestänyt, vaikka olen omani hankkinut vuonna 2010). Peruslenkille menee vetoketjutaskuihin kännykkä ja nameja, toimivaa. Sadetakkikin on, mutta uusi pitäisi hankkia, kun nykyisen hihat ovat vähän liian lyhyet.. Talvilenkeillä on yleensä toppatakki, siinäkin minulla on vetoketjutaskut. Talvella myös toppahousut ovat aika ehdottomat. Ainakaan minä en mielelläni mene jäätymään pelkissä normaaleissa housuissa, vaikka niiden alla olisikin legginsit.

Eilen ennen treenejä huomasin, että hanskoille on tosiaan tarvetta. Mieluiten vielä sellaisille, joista ei tunnu tuulevan läpi. Seuraavaksi kuvioihin varmaan astuvatkin jo kaulaliina, pipo ja lapaset, kun syksy tulee ja lopulta sekin vaihtuu talveen. Hrr. Hyvät hanskat ovat lenkkeillessä todellakin tärkeät, etteivät sormet jäädy. Eikä myöskään sovi unohtaa heijastinliiviä, jos liikkuu jossain, missä autojakin liikkuu! Ja ihan pieni pyyntö kaikille. Käyttäkää niitä heijastimia tai heijastinliivejä itsellänne (ja myös lemmikillä liiviä). Edes katuvaloalueilla tai jo iltahämärissä ei erota kovinkaan kauaa tummiin pukeutunutta henkilöä.

Kengät

Lenkkeilystä vähän laajempaan aiheeseen, kengät siis! Ei ole kiva lenkkeillä märin jaloin (tai varpaat jäässä). Kuvassa ylävasemmalla olevat Adidaksen peruslenkkarit ovat olleet käytössäni viime vuodesta asti ja ovat ainakin toistaiseksi kestäneet. Lenkeillä ja agilityssä nyt olen ainakin noita käyttänyt. Kumpparit taas ovat olleet kuralenkeillä ja joskus varmaan mätsäreissäkin. Tennarifanina olen käyttänyt tennareita näyttelyissä ja mätsäreissä. Kunhan ovat hyvät ja pysyvät jalassa, niin no problem minulle. Harvat ballerinat edes olisivat minulle hyvät, aina ne tuntuvat jotenkin ikäviltä...

Talviosastoon kuuluvat Kuomat, jotka eivät ehkä täytä kaikkia tyylikkyyskriteerejä, mutta jotka villasukkien kanssa ovat ainakin minun mielestäni hyvät talvilenkeille ja muuallekin. Ei mene luntakaan niin helposti sisään kuin matalavartisempiin. Kuomista minulla ei valitettavasti ole kuvia, eikä myöskään Puman talvitennareista, joita viime talvena käytin koulussa ja treeneissä. Ihan hyvät nekin ovat, mutta joskus yksi varvas meinaa puutua.


Harrastukset

Koska en farkuista liiemmin pidä, collarit ovat olleet hyvät housut. Pitää vain olla Netan kanssa tarkkana, ettei se syö taskuihin reikiä. Nimimerkillä kokemusta on, kun silmä on välttänyt ja housujen taskuissa on reikä. Nettahan se aina on namien kanssa ollut... Ja niihin farkkuihin, eivät ne agilityssä ainakaan kovin kivat ole.

Lenkkikohdassa unohdin mainita, että sään mukaan mennään. Tässäkin mennään sään mukaan. Kesällä pystyi ihan hyvin olemaan mätsäreissä shortseissa ja topissa, kun vielä tarkeni. Kun viilenee, lisää vaatetta niskaan. Varsinkin mätsäreissä. Paras esimerkki oman kokemuksen mukaan - aina ja ikuisesti.

Treeniliviin olen kokenut hyväksi. Sinne saa namit ja tarvittaessa kaiken tarpeellisen, eikä tarvitse ottaa mukaan kassia ja penkoa kaikkea sieltä. Viime talvena Hurtan heijastava treeniliivi osoittautui hyväksi. Onhan se hyvä näkyä silloinkin, kun kävelee ennen treenejä ulkona. Eipähän ehkä säikytä muita niin helposti? Ainakin toivon niin, kun vähän erottuu. Treenitasku taas oli kesällä hyvä esimerkiksi mätsäreissä ja oikeastaan treeneissäkin, se kun ei hiosta niin paljoa.


Näyttelypukeutuminen tuntuu olevan ihan oma juttunsa. En itseäni jakkupukuihmiseksi koe enkä siis jakkupukuja käytä. Kerran olen kehässä ollut hame päällä, muuten on ollut housut. Nykyisin, jos näyttelyihin menen, laitan mustan liivin, jonkin paidan ja mustat housuni. Se siitä sitten. Ei näytä liian muodolliselta ainakaan Nettaa esittäessä - en osaa oikein kuvitella itselleni jakkua silloin, kun vien Netan kehään.

En nyt ota kantaa siihen, millaista näyttelypukeutumisen tulee tai ei tule olla. Siihen jokaisella on oma kantansa ja jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Jos menisin ulkonäyttelyyn ja siellä sataisi, ottaisin sadetakin. Sielläkään kun ei kuulu jäätyä. Ei ainakaan minun mielestäni. 

Mätsäripukeutumiseen voi aika hyvin soveltaa arkipukeutumista (joskaan koulussa en kovin usein collareita käytä), kun siellä ei tarvitse niin muodollisesti pukeutua. Agilityssä olen yrittänyt muistaa sen, että voi tulla kuuma eikä kannata olla lämpimällä kelillä hupparia, jos on menossa radalle. Lämmin siinä yleensä tulee.


Tiivistän tähän loppuun oman pointtini, jonka meinasin kadottaa. Jokaisella varmasti on kylliksi maalaisjärkeä joka asian suhteen, mutta kerrospukeutuminen on ehdottoman hyvä idea. Hyvät kengät kannattavat aina. Sää tulee pitää mielessä. Ja mieluummin mukavat vaatteet eikä liian kuuma tai liian kylmä kuin tyylikäs kokonaisuus, jossa jäätyisi. Ihan näin kärjistetysti.

Kaiken kaikkiaan tässä on opettanut kokemus. Onhan se ihan eri asia kävellä siellä lenkillä kuin seistä lähes liikkumatta samassa säässä kehän laidalla. Ja helpompihan se on ottaa pois esimerkiksi turha takki kuin taikoa jostain sellainen, jos sellaista tarvitsee. Mutta näillä mennään toistaiseksi.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tällä kertaa huomaan, koska näen paljon selvemmin

Tänään oli syyskuun vikat agilitytreenit ja koska hallilla oli jo rata valmiina, päätettiin tehdä sitä, kun porukkaa oli paikalla suht vähän. Vaihdettiin vain keinu yhden putken tilalle ja kolmantenatoista esteenä sai olla putki tai kepit sen mukaan, mitä kukin itse halusi. Me valittiin kepit.


Aluksi oli säätämistä jo kakkosesteen suhteen. Ja myös kepeillä, kun Netta meni vauhdikkaasti ja melko ajussa se meni väärään väliin. Rengaskaan ei kiinnostanut, vaan hajut veivät. Se oli taas kerran luultavasti sijaistoiminto, kun Netta kuuli yhden toisen koiran haukkuvan, ja paineistui ilmeisesti siitä ja lisäksi se löysi nameja maasta. Rengas kuitenkin tehtiin ja homma jatkui. Pussin jälkeen oli takaaleikkaus, jota en itse ollut edes rataantutustumisessa ajatellut, ja siinä tuli Netalla pieni piruetti.

Toka kerta onkin sitten videolla asti. Alku meni paremmin ja rengaskin mentiin. Ai vitsi mikä vauhti... Siinähän hengästyi jo ohjaajakin. Taas kepeille mentiin vauhdilla. Ja väärä väli. Eikä meinannut mennä. Treeniä treeniä. Kesällä kun ohjurit poistettiin, kouluttaja arveli, että Netta ehkä paineistuu ohjureista. Silloin Netta kyllä pujotteli oikein oikeaan väliin päästyään. Keppiviritelmä pihalle ja naksutin käyttöön siis? Jossain välissä ainakin. Anyway, tällä tokalla kertaa takaaleikkauskin sujui paremmin.


Nyt olen jotenkin alkanut kiinnittää enemmän huomiota Netan paineistumiseen ja sijaistoimintoihin (haistelu, haahuilu). Tai ehkä enemmän siihenkin, mikä on syy kaikkeen. Nyt, kun ekalla kertaa korjailtiin juttuja, Netta ei näyttänyt paineistuvan, eikä oikeastaan kepeilläkään. Ekalla radalla ennen rangasta se selvästi paineistui toisen koiran ärhäkämmänkuuloisesta haukusta.

Jos joskus kuvittelin, ettei Netta ohjausvirheistä paineistu, niin se osoittautui väärästi. Tai oikeastaan paljon liittyy omasta suhtautumisesta. Kun muistaa olla torumatta, ei koirakaan tajua ja kaikki jatkuu paremmin. Netta on kuitenkin aika herkkä ja nähtävästi myös reagoi helposti, kun se paineistuu tuollaisista tilanteista ja reagoi samalla tavalla minun jännitykseeni. Mutta siitähän ei päästä eroon kuin käymällä kisatilanteessa...

Siispä erityisesti kepit treeniin. Varmaan naksutin on meille oiva apu. Tänään sähköpostiinkin kolahti kysymyksiä lokakuun koulutukseen liittyen, joka siis on Vappu Alatalon motivointikoulutus ja jonne onneksi päästiin. Kerrankin arpaonni suosi meitä! Sitä koulutusta kyllä odotetaan, se on lokakuussa yhtenä lauantaina ja saman viikonlopun sunnuntaina on Vappu Alatalon luento, jonne olen myös menossa. Viime vuonna messarissahan olin hänen luennollaan, mutta jouduin harmillisesti lähtemään kesken kaiken.

Mutta muutama avain meidän juttuun (nämä minun pitäisi muistaa):
-kokeile kepeillä naksutinta
-kehu paljon
-älä näytä Netalle, jos se tekee väärin, kämmäilet kuitenkin itsekin
-juokse, juokse, juokse!!
-mene kisaamaan, muuten et saa jännitystä ikinä pois

maanantai 23. syyskuuta 2013

Sama mieli, sama sydän, sama nainen

Ja taas menemme teemalla vanhat kuvat ja asioiden muuttumattomuus.


Lumileikit ovat parhaita. Nähdessään ensimmäisen kerran lunta Netta juoksi tarhassa ympyrää, koska se oli niin iloinen.


Netta on aina (ainakin välillä) onnistunut innostamaan Mirun mukaan leikkiin. Yleensä Netta tekee sen lähtemällä juoksemaan esimerkiksi keppi suussa. Miru vain seuraa perässä.


Sorakuopat ovat parhaat, aina ja ikuisesti. Siellä voi kiipeilyhullu shetlantilainen edelleen kiipeillä mielin määrin.


Yhä edelleen Netta kiipeilee milloin missäkin. Kyseisissä kuvissa näyttää, että Netta on kovinkin korkealla, muttei se oikeasti tainnut olla. Silti se on aina taitava kiipeilijä.


Joskus päästään huipulle ja siellä sitten ihmetellään! Ja joskus katsotaan, minne se kuvaushenkilökunta jäi. Ai, eivätkö ne tulleet mukana. Höh.




Poseerauksen jaloa taitoakaan ei sovi unohtaa, vaikka aina kamera ei ehdi ikuistaa kunnollista poseerausta.


Netta saa vieläkin joskus Mirun houkuteltua kiipeämään kanssaan, vaikkei Miru kovinkaan korkealla yleensä pyri.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Netan salatut elämät: jakso 5

Sheltti koirakirjoissa

Päätin vähän tutkia, mitä koirakirjoissa sanotaan shelteistä ja kirjoittaa mietteitäni niistä. Idean sain Axun blogista.


"Luonne
Shetlanninlammaskoira on säilyttänyt hyviä vanhoja lammaskoiran piirteitään. Shetlanninlammaskoirat ovat helppoja kouluttaa, älykkäitä ja hyviä vahtikoiria, sillä ne kiintyvät omistajiinsa, mutta ovat epäluuloisia vieraita kohtaan.

Shetlanninlammaskoira
Nämä koirat ovat nopeita oppimaan, mikä tekee niistä hyviä palveluskoiria, näyttely- tai seurakoiria. Ne pitävät liikunnasta ja niiden turkkia on harjattava päivittäin."

Koirien maailma, kirjoittanut David Taylor, suomentanut Terhi Laurila, kustantaja Suomessa WSOY, painettu Kiinassa 2002, kolmas painos

Osittain näiden pätkien avulla perustelin sitä, miksi halusin sheltin. Netta ainakin myös on osoittanut olevansa osittain kuvausten veroinen; sitä on ollut melko helppo kouluttaa ja se on älykäs. Tuosta vahtikoirosuudesta en niin tiedä, ehkä sillä tarkoitetaan sitä, että koira haukkuu sisällä? Mutten miellä shelttiä konkreettisesti vahtikoiraksi. Ja turkki sitten. Minusta harjaus kerran viikossa riittää ainakin Netan kohdalla.


"Shetlanninlammaskoira on valpas, hellä ja älykäs rotu, joka kiintyy omistajaansa ja on tottelevainen mutta varautunut vieraita kohtaan. Koira ei ole koskaan hermostunut."

Koirarotujen ensyklopedia, kirjoittanut Juliette Cunliffe, suomentanut Ismo Nuuja & Jarmo Niemi, suomalainen copyright 2005 © Parragon, painettu Kiinassa, kustantaja Suomessa Parragon (2005)

Valpas - kyllä. Netta ainakin tuntuu esimerkiksi lenkeillä havannoivan. Hellä - jep. Älykäs - kyllä. Netta täsmää hyvin tuohonkin, että koira kiintyy omistajaansa. Tottelevainen - kyllä. Ja kyllä muuten on varautunut vieraita kohtaan. Kaikki sheltit tosin eivät ole niin varautuneita. Ja ei koskaan hermostunut..? En oikein tiedä, mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitetaan.


"Shetlanninlammaskoira on yksi suosituimmista seurakoirista joka puolella maailmaa. Vaikka sitä käytetään enää harvoin työkoirana, sen vahtimis- ja paimentamisvaistot ovat tallella, ja se puolustaa tarmokkaasti omistajansa kotia."

Koiranomistajan käsikirja, kirjoittanut tri Bruce Fogle, kustantaja Suomessa Otava, toinen painos, painopaikka Slovakia 2008, ensimmäinen suomenkielinen painos 2005

Suosiota ei voi kiistää, kyllä täällä Joensuun seudullakin shelttejä riittää. Kuin myös nähtävästi muuallakin. Vaistoista en osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä Netalla ei ainakaan ole juurikaan paimennusvaistoa. Jos kodin puolustamista tarkoittaa esimerkiksi haukkuminen, kun vieraita tulee, niin joo, Netta kyllä haukkuu silloin.


"Luonne
Innokas paimentamaan, pirteä, ketterä, älykäs, uskollinen, luotettava, pidättyvä vieraita kohtaan, työintoinen.

Koulutuksessa huomattavaa
Ole lempeä ja nopea, kouluta erilaisissa ympäristöissä. Sheltti on yleensä oppivainen ja helppo kouluttaa.

Karvapeite ja turkinhoito
Suora, karkea peitinkarva ja runsas, pehmeä aluskarva. Harjaa turkki ja selvitä takut päivittäin."

Valitse oikea koira, kirjoittanut Charlotte Swanstein, kustantaja Kustannus-Mäkelä oy, Mäkelä, 1999, painettu Norjassa

Taas tuo paimentamisjuttu, joka ei Nettaan oikein istu, muuten kyllä osuu ja uppoaa. Erilaisissa ympäristöissä kouluttaminen tosin taitaa sopia muihinkin rotuihin, kuin vain sheltteihin. Kaikkiin. Ja taas päivittäisestä harjaamisesta, siitä kirjoitinkin mielipiteeni jo ylempänä.

© Minna
"Rodun ominaisuudet

Shetlanninlammaskoira on yleensä lapsirakas, sosiaalinen ja lempeä ja sopii hyvin kaupunkikoiraksi. Tyylikkään ulkoasun alle kätkeytyy toimelias ja utelias pieni koira. Sheltie on oppivainen koira, joka osaa paimentaa, jäljestää ja vahtia ja suoriutuu hyvin tottelevaisuuskokeista ja agilitystä. Kotikoirana sille täytyy järjestää mielekästä tekemistä, sillä toiminnan puutteessa koira pitkästyy ja voi syyllistyä pahantekoon. Yleisesti ottaen terve rotu, mutta pentua hankkivan kannattaa kysyä vanhempien silmätarkastuksista."

Koirat, rodut ja hoito, suomentanut Paula Heikkinen-Lehkonen, suomenkielisen laitoksen copyright © Barragon Books Ltd 2009, painettu Kiinassa

Lapsirakkaudesta en osaa sanoa, mutta se on varmasti myös tottumiskysymys. Netta ei ainakaan lapsista välitä. Toimelias ja utelias on, oppivainen, jep. Tokosta ja agilitystä suoriutuminen on taas koirakohtaista. Pahantekoon syyllistyminen. Joskus joo, kun muistaa Netan roskisten levittelyt ja muut jutut. Tosin varmasti lähes kaikki koirat vaativat mielekästä tekemistä. Silmätarkastusjuttu on kyllä totta, mutta kannattaa myös tsekata muutkin terveysjutut.

Syyskuun kuvia vihdoin

No niin! Vihdoin syyskuun kuvia. Näitä ei kamalasti ole. Calle-lagottoa käytiin treffaamassa jo kuun alussa, mutta nähtävästi en saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä tänne yhtään mitään. Callen kanssa käytiin katsastamassa Kontiolahdella Kirkonkylän luontopolku ja kyseisenä päivänä tulikin liikuttua ihan kivasti.

Sitten kuvia, jotka on otettu.. viikko sitten? Agikisapäivänä kuitenkin. Tuttu kuvauspaikka, muttei saatu aikaiseksi lähteä oikein muuallekaan. Että näin meillä. Sitten muutamia kuvia Netasta eilen miitissä, yhdessä on myös Sammeli-lapinkoira. Vähän epäilen, että syyskuun kuvat jäävät tähän, kun alkaa tulla hämärä yhä aikaisemmin ja ensi viikonloppuna ei ole mahdollisuutta kuvata Nettaa oman reissun takia.












lauantai 21. syyskuuta 2013

Aika juoksee ennen kuin voin unohtaa

Kirjoittaessani Petsieen Piristä alkoi minua taas itkettää. Piri, voi Piri... Ja päätin tulla kirjoittamaan tänne, vaikka olenkin aiheesta jokusen kerran kirjoittanutkin. Ei se haittaa. Joskus kuuluukin muistella. Siitä on jo aikaa, kun tätä ennen viimeksi Piriä ajattelin.

lavan eteen verho raskas valahtaa
näytös loppui kesken
Chisu - Liian kauan

Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta Pirin kuolemasta. Oikeasti. Ei siitä ole sen enempää aikaa, vaikka tuntuu, kuin tässä olisi ehtinyt kulua jo sata vuotta tai jotain. Suunnilleen kolme ja puoli vuottakaan ei ole aika eikä mikään, vaikka pitkältä se tuntuukin. Helmikuisena aamuna vuonna 2010 Piri jäi lenkillä auton alle ja menehtyi.


jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon
et näin pitikin käydä
Irina - Filmi

Piri lähti niin nuorena. Mutta jos Piri vielä eläisi, ei meillä olisi Mirua. Elämä on arvaamatonta. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, vaikkei sitä aina meinaa muistaa. Pirillä oli ikää vasta kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta, kun oli sen aika lähteä. Viime huhtikuussa Piri olisi täyttänyt kuusi vuotta... Mutta aina se ei mene näin.


mä tajuun kaiken vihdoin nyt
kun sua ei enää oo
Haloo Helsinki! - Silmät kii

Vaikka Piri lähti nuorena, ehti se jo osaltaan tönäistä minut mukaan koiramaailman kuvioihin. Yhtäkkiä se tyttö, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut näyttelyistä, kiinnostui näyttelytoiminnasta koiraleirillä. Käytiin mätsäreissä ja koiraleirillä, käytiin näyttelykoulutuksessa. Innostuin shelteistä ja nyt sitä ollaan tässä.


traces of your light are disappearing from my life
I wish that I could hold you now but I can only cry
Anna Abreu - Everywhere I Go

Aika kuitenkin kuluu eikä sen kulumista voi estää. Piri ei ole enää täällä, mutta se on muistoissa. Sillä oli merkitys, kuten jokaisella omalla koiralla on ollut ja tulee aina olemaan. Se tutustutti minut koiramaailman harrastuspuoleen. Ja sen kautta minä tavallaan sain Netankin.

Petsie-miitti

Tänään käytiin Noljakassa Petsie-miitissä (ja tässä pari ei-niin-onnistunutta kuvaa). Mentiin paikalle Axu-eukun kanssa ja olipa miitissä muutamia tuttuja koiria. Netta tyytyi seuraamaan muiden menoa sivusta ja yritti mm. piiloutua Axun mahan alle. Sellainen Netta on, ei se niin välitä leikkimisestä.

Kyllä Netta sitten vähän uskalsi irtoutua ja kulkea omia polkujaan. Vähän sosiaalista elämää vieraampien koirien osalta nyt kuitenkin, vaikkei Netta leikkimisestä välitä. Enemmän se välitti herkuista ja temppujen tekemisestä.


Turkkirotu vai ei?

Voi olla, että tämän aiheen pohtiminen on ehkä vähän tulella leikkimistä, mutten malta olla kirjoittamatta tästä. Onneksi tämä onkin vain omaa pohdintaa, jota ei ole tarkoitus ottaa vakavasti. Onko sheltti turkkirotu vai ei? Entä mikä määrittelee turkkirodun ja mikä on turkin merkitys?

Ensinnäkin minun mielikuvaani turkkirodusta ei istu sheltti. Minulle turkkirotu on rotu, jonka edustajalla on hyvin näyttävä turkki (ei sillä, ettei sheltillä olisi) ja jota pitää puunata todella paljon useammin. Esimerkiksi pestä kerran viikossa ja föönata, trimmata jne... Oikeanlainen turkinhoito on tietysti jokaisen koiran kohdalla tärkeää, mutta minun kohdallani tuohon määritelmään ei sheltti istu. Ei trimmattava, ei viikottain pestävä.

Mutta turkkiahan sheltillä on ja se on tullut huomattua. Näyttelyissä turkin puutteesta saatetaan rokottaa. Netta ei ole koskaan kuulunut muhkuimpien shelttien joukkoon. Ja tietysti sheltti on näyttävä ollessaan täydessä turkissaan (ellei huomioida kategoriaa Netta ennen sterkkausta). Mutta mikä on liikaa, mikä sopivasti ja mikä liian vähän? Siinä vasta kysymys.


Henkilökohtaisesti minulle ei ole niin suurta merkitystä siinä, onko koirani runsasturkkinen vai ei. Okei, se on jo valmiiksi iso ja karvattomuus saa sen näyttämään vielä isommalta, mutta entäs sitten? Kärjistetysti mieluummin kuitenkin niukempi turkki kuin erittäin, erittäin runsas turkki. Netan turkin nykyinen pituus miellyttää silmääni, ei sillä minun mielestäni enempää turkkia tarvitsisi ollakaan. Ja Nettahan oli äärettömän niukkaturkkinen ennen steriloimista. En usko, että millään keinolla sille olisi tullut samanlainen turkki kuin nyt, ellei sitä olisi sterkattu.

Kyllä minä joskus haikailin sitä, kuinka sporttiselta Netta näytti niukkaturkkisena, mutta näyttää se minun silmissäni hyvältä, vaikka sillä onkin nyt enemmän turkkia. En vain itse pysty täysin käsittämään turkin tärkeyttä. Ei sekään hyvältä näytä, jos sitä on liikaa. Ei, ei, ei.

On Nettaa tuon yllä olevan kuvan perusteella kehuttu ja joidenkin mielessä tuossa on jo ihan riittävästi turkkia sheltille. Mutta tuo on aivan olematon turkki. Maailman sporttisin Netta... Se näyttää jotenkin tosi kevyeltä tuossa kuvassa. Pelkkää koipea, eikö sen vaiheen muka pitänyt olla ohi pentuajan jälkeen?

Tavallaan en täysin ymmärrä sitä, miksi tuollainen niukkaturkkisuus olisi "parempi" kuin Netan nykyinen turkki. Netan turkki ei kuitenkaan ole liioiteltu ja tuskinpa se siltä tulee koskaan näyttämäänkään. Se on mitä on, ei ehkä kaikkien muiden ihanteiden mukainen, mutta minun makuuni se sopii ja se siitä.


Hyvä kysymys on silti, miksi turkki on niin tärkeä osa koiraa. Tai vaikka ulkonäkö ylipäänsä... Varmaan näyttelyt tekevät sen. Mutta miksi on oltava jotain suurempaa ja muhkeampaa? Tähän en minä osaa vastata. Vuosien saatossa moni rotu on muuttunut ulkoisesti turkkinsa osalta, huomaahan tämän shelttikirjasta varhaisempien shelttien kuvia katsellessa.

Surettaa vain, jos turkista oikeasti tulee liian tärkeä. Tokihan se vaatii työtä ja usein näyttää hyvältä, mutta kohtuus kaikessa. Liika on liikaa. Eri ihmisillä on tietysti erilainen maku koiran ulkonäön suhteen ja tylsäähän se olisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä, mutta joissain tapauksissa, kun maut ovat erilaiset, voi olla hankala ymmärtää. Mutta ainahan voi yrittää.

Turkinhoitoa varten on todella paljon erilaisia tuotteita. On kymmeniä erilaisia shampoopulloja, on hoitoaineita. On kylpyammetta ja turkinkuivaajia, suoristusrautaa, parfyymia, erilaisia trimmisaksia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tämäkin joskus hämmästyttää, vaikka tietyt asiat ymmärtää. Netan kohdalla minulla on turkinhoitotarvikkeina Furminator, harja, Roger Para -tyyppinen harja, kampa, karsta, ohennussakset, tassukarvasakset ja trimmisakset.


Shelttihän ei tosiaan ole varsinainen trimmattava rotu, vaikka tassu- ja korvakarvojen siistimistä suositellaan ainakin näyttelyihin. Sitten tietysti harjaamiset ja pesut. Netta joutuu pesulle vain, kun on aivan pakko (eli kun se on kieritynyt jossain ja on likainen ja/tai haisee pahalle). Ei jatkuva peseminenkään ole hyväksi, ei ainakaan kaikille koirille.

Joskus muistan tosiaan kuulleeni, että Netakin turkin kuivaamiseen voisi käyttää turkinkuivainta. Mutta ei meillä sellaista ole, eikä tulekaan. Ja minun hiustenkuivaajallani ei todellakaan koiria voi kuivata, kun sen lämpötilaa ei voi säätää. Kuivukoon Netta aina rauhassa.

Voihan turkki. Paljon siitä saakin jauhettua, vaikkei muka ole kovinkaan paljoa mielipiteitä ja vaikka yrittääkin olla aika neutraali. Makuasioita, mutta se, voiko niistä kiistellä, jää jokaisen oman tulkinnan varaan. Turkki on ja turkki pysyy (ja välillä vaihtuu), eikä sille aina mitään mahda.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla

Viime aikoina elämääni on mahtunut kaikenlaista ajattelemista, eikä ainoastaan kouluun ja syksyn YO-kirjoituksiin liittyen, vaan myös koirasioihin liittyen. Netan terveystulokset polvien, silmien ja sydämen osalta olivat muuten tulleet jo keskiviikkona KoiraNettiin. Silmätarkastuslausunto oli vain ehtinyt päätyä perille virheellisenä ja siellä luki silmien kohdalla, ettei ole todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, mutta laitoin sähköpostia ja eilen tulokset olivatkin vaihtuneet oikeiksi eli silmien osalta lieväksi CRD:ksi. Röntgenkuvat laitettiin postiin keskiviikkoiltana.

Päästään sopivasti aiheeseen minä-the-tumpelo-ohjaaja, kun tajusin oikeasti, että olen joskus torunut Nettaa agilityssä sen tehtyä virheen, joka on ollut minun aiheuttamani. Se  on tullut vahingossa. Se on ollut yksi tietty äänensävy, mutta tajusin, ettei se olekaan hyvä juttu. Siihen täytyy oikeasti alkaa kiinnittää huomiota, tai siis siihen, ettei sitä tapahdu. Jatkossa jatketaan vain eteenpäin jos tulee kämmejä, koska minähän ne aiheutan, ei Netta. 

Kepit ovat tietysti oma lukunsa ja tällä viikolla ei päästy treeneihin, mutta ensi viikolla sitten. Kesällä kouluttaja arveli, että Netta ehkä paineistuisi ohjureista. Silloin Netta loppujen lopuksi hitaasti hiffasi keppien idean päästyään oikeaan väliin. Pitää johonkin väliin tehdä tehotreeniä kepeillä, vaikka sitten ihan vain kotipihalla. Lokakuussa kun olisi Kajaanin kisat ja lokakuussa myös jää yhdet treenit taas kerran väliin. Kontakteillekin olisi uusi idea. Palkankin voisi vaihtaa, Netta on varmaan jo kyllästynyt nakkeihin. Ehkäpä lihapullat ovat taas vuorossa?


Yksi syy Netan ei niin kovaan vauhtiin voi myös olla se, että se reagoi jännitykseeni. Netan tapa reagoida jännitykseeni on muuttua jotenkin vaisuksi, olla hitaampi ja haistella enemmän (sijaistoiminto, kuten myös joskus pannan rapsuttaminen). Näin oli ekoissa mölleissä. Aivan kuin ei olisi ollut yhteyttä koko koiraan. Ehkä sitä ei sitten ollutkaan.

Pitää oikeasti keksiä jokin keino hillitä jännitystä, ettei Netta reagoi siihen niin voimakkaasti. Mutta mitä minä oikeasti voin siihen keksiä, kun jokainen tilanne on erilainen. Eikä kisanomainen treeni treeneissä ole sama asia kuin kisata oikeasti paikassa, jossa on vieraita ihmisiä ja oikea kisatilanne. Eikä siihen samaan tunnelmaan oikeastaan pääse mölleissä, tai en ainakaan minä, vaan se tulee kisoista. Eihän alku aina ole helppoa.

Lisäksi kisavideota katsoessani huomasin alkuviikosta, että Netta paineistui, kun se renkaalla teki kiellon ja minä houkuttelin sitä tekemään renkaan. Vauhti oli hitaampi kuin mitä se ehkä muuten olisi ollut, kunnes Netalla taas välähti. Mutta onko tämä sitten kaksipiippuinen juttu? Pitäisikö meidän tältäkin osalta jatkaa eteenpäin, mutta oppiiko Netta sitten jossain välissä voivansa jättää väliin jonkin esteen? Mahdotonta sanoa. Hylätyt eivät meitä haittaa, eivät todellakaan, eikä me olla huipulle tähtäämässä.


Ei Netta aina ole helpoin harrastuskoira. Vähän aikaa sitten ajattelin, ettei se paineistu virheiden korjaamisesta, mutta kyllä näköjään paineistuu. Tyhmä minä. Netta on vain omanlaisensa, vähän aranpuoleinen ja varautunut. Muistellaan vaikka meidän mätsäriuran alkua.. Missä pisteessä me oltaisiin, jos ei missään oltaisi koskaan käyty? Olisiko Netta järkyttävän arka? Saattaa olla. Onneksi niin ei kuitenkaan ole.

Ollaan nyt viime aikoina treenattu vähän pieniä juttuja, kuten tokoa ja joitain temppuja. Naksuttimen avulla aloin opettaa temppua, jossa Netan kuuluu lipaista huuliaan kielellään. Kyllä se siitä taisi jo jyvälle päästä, vaikka omistaja meinaakin olla hidas. Miru oli myös menossa mukana ihmettelemässä, kuka opettaa sen omaa bravuuria jollekin toiselle. Miru kun oppi kyseisen tempun jo kolme vuotta sitten pentukurssilla ja on yksi niitä harvoja temppuja, jotka Miru osaa. Keväällä opetin Mirun myös kierähtämään kyljeltä toiselle ja nyt sekin sujuu aika sulavasti, vaikka aluksi Mirulla oli siinä ongelmia. Mutta tästä lisää joskus toiste, kun on taas aikaa.

Turkkikeskustelun innoittamana päätin myös syynätä Netan turkkia tarkemmin. Tähän väliin sen verran, että alkuviikosta Netasta löytyi korvan ja niskan välimaastosta hyvin syönyt punkki. Yök. Huomasin sen sattumalta ja onneksi huomasinkin. Matolääkkeetkin pitäisi ostaa. Anyway, nyt siihen turkkiin. Päätin kamman ja hoitoaineen kanssa setviä Netan turkkia ja aloitin pöksyvilloista.


Pöksyvilloille tein sen, että leikkelin sieltä osan karvoista irti (ei tosin näy päällepäin). Oli helpompi siistiä muita juttuja. Melkein vanuttunutta karvaa, ei tuota vain olisi millään tavallisella harjalla huomannut. Sakset ja kampa apunani yritin olla mahdollisimman varovainen. Harjasin Nettaa ehkä keskiviikkona ja eilen tein kampa-hoitoainekäsittelyn sen molemmille kyljille. 

Eipä uskoisi päällyskarvoista, että pohjavilla näyttää siltä, että se voisi huopaantua. Lauantai saa luvan olla turkinhoitopäivä joka viikko tästä lähtien. Ja kerran kuussa pitää varmaan käydä kammalla läpi koko turkki pienissä erissä. Nytkin on vielä työsarkaa edessä. 

Netalla ei ole ollut varsinaista karvanlähtöä, mutta harjaan ja kampaan lähtee kyllä karvaa. Tätäkö se hormoniturkki nyt on? Että karvaa ei tunnu lähtevän muuten kuin harjaan tai kampaan ja että se meinaa huopaantua/vanuuntua? Tähänkin on puututtava. Täytyy vain kaivaa turkinhoitovälineet esille.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Etkä muutu milloinkaan

Sama teema kuin Samalla kaavalla, samalla naamalla pannaan menee edelleen -postauksessa. Vanhoja kuvia ja ehkä vähän mietteitäkin niistä.



Neiti the Honkkeli ja pitkäkoipi. Samoja maisemia, kuin edellisessäkin postauksessa. Vettä ja rannan kivikkoa. Melkein muuttumatonta.


Netta ja Miru ovat edelleen kuin siskokset. Samikset. "Emä ja pentu."


Kyllä sinne veteen uskalletaan nykyisinkin välillä ihan omatoimisesti.


Käytiinhän me opiskelemassa tokon alkeita. Nykyisinkin treenataan, vaikkei niinkään tokoa.


Netta Kolilla! Sinne ei valitettavasti olla vielä Netan kanssa päästy käymään uusiksi. Ehkä joskus..


Netta tykkää edelleen makoilla sängyllä.


Netta myös edelleen välillä kääntyy katsomaan, minne se kuvaaja jäi maleksimaan.


Suosikkikuvauspaikan läheistä metsikköä. Samaa edelleen.