keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mä huomaan nyt mun virheitä monta, ne näyttää niin itsestään selviltä

Edellisen postauksen innoittamana päätin miettiä syvemmin, mitä Netan kanssa olisi voinut tehdä toisin, jos olisi tajunnut. Onneksi Netta on kuitenkin vielä nuori. Järjestyksessä Netta on meidän perheen viides koira, joten ehkä osan muiden koirien kanssa tehdyistä virheistä on osannut välttää.

Sosiaalistaminen jäi liian vähäiseksi. Siitä johtuu Netan aranpuoleisuus ja se, ettei se leiki niin helposti vieraiden koirien kanssa. Tässä on eniten sitä, minkä olisi voinut tehdä toisin. Enemmän vieraita ihmisiä ja vieraita koiria. Olisipa sen älynnyt silloin. 

Samaan syssyyn voi mainita mätsäriharrastuksen. Oltaisiinpa aloitettu vähän aiemmin, mutta sopivia mätsäreitä ei ollut tai en osannut niitä kunnolla etsiä. Parit pentukurssit ja tokokurssi käytiin, muistan kuinka toko tuntui tavattoman toivottomalta. Näyttelytreeneissä olisi voinut käydä, kai niitä silloin jo oli. Seisotustakin olisi voinut opettaa aiemmin kuin puolen vuoden iässä, mutta osaahan Netta nykyisin esiintyä paljon paremmin.

Siinä olivat ehkä isoimmat jutut. Enemmän oltaisiin voitu käydä eri paikoissa. Kaupungissa ei käyty kovinkaan monesti. Auto tuli Netalle tutuksi harrastusten myötä (vaikka Netta tuolloin matkapahoinvoinnista kärsikin). Bussi sen sjaan tuli tutuksi kun Netta oli kahdeksankuinen, mutta hyvinhän se bussimatkustamiseen tottuikin. 

Nyt kun miettii, ei noita virheitä niin paljoa loppupeleissä olekaan. Monia ollaan yritetty korjailla jälkikäteen. Netan haukkuminen on asia, joka on kotona yksi ongelma. Netta kiihtyy ja haukkuu. Netta komentaa, eikä loppua tunnu tulevan. Ignooraaminen tuntuu välistä aika vaikealta. Yritä siinä nukkua, kun Netta haukkuu huoneen olevalla, koska tahtoo toiselle puolelle taloa.

Ollaan me silti jotain tehty oikeinkin. Pentuna Netta rimpuili kynsiä leikatessa. Periksi ei annettu, kynnet leikattiin. Netta ei pariin vuoteen ole enää rimpuillut kynsiä leikatessa. Ehkä joskus satunnaisesti, muttei samalla tavalla kuin nuorempana. 

Joskus olo oli toivoton koirapuistoilun jälkeen, kun harmitti Netan käytös koirapuistossa. Ollaan kuitenkin sitkeästi käyty shelttilenkeillä ja lenkkeilty muidenkin koirakaverien kanssa, vaikkakin aika harvoin. Koirapuistoilut ovat jääneet koirapuiston sijainnin takia ja on muutenkin kivempi lenkkeillä tuttujen kanssa. 

Että tällaista tällä kertaa. Pitää kaivaa tämä postaus esiin, jos joskus tulee toivoton olo Netan suhteen. Silloin pitää palauttaa mieleen, että ei kaikki ole pahasti mennyt pieleen koulutuksen ja muun saralla. Ehkä itse on välillä taipuvainen huomaamaan ne virheet. 

EDIT 1.9.2013
Minäkin sinua Blogger.. Blogger heitti syystä X tämän ja yhden toisen postauksen 1.9. julkaistuiksi enkä ole varma, mikä päivänä tämä on alkujaan julkaistu saati sitten mihin aikaan. Kuukausi on sentään tiedossa, mutta tämä päivä on veikkaus..

Ei kommentteja

Lähetä kommentti