tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tsuidaduida, osaaksä uida, pysyksä pinnalla?

Tänään oli siis ensimmäinen kerta Idän Vepelteäjien uimakoulua. Netta oli pienimmästä päästä. Aivan aluksi Netta tosin vain tärisi jonkun aikaa, kun yksi berni tuli Netan luokse ja sai Netan vilauttelemaan hampaitakin. Tärinä meni kuitenkin ohi. Meitä oli paikalla neljä joten jakaannuimme kahteen pariin. Toinen pari suuntasi yhden koiran kanssa vesirastille ja toinen kuivarastille (?). Me mentiin kuivarastille. Kouluttajia oli kaksi, toinen piti siis vesirastia ja toinen kuivarastia. Aluksi äiti sai talutella Nettaa ja minä katselin, mitä leonbergin kanssa tehtiin. Sitten oli Netan vuoro.

Nettaahan ei ole koulutettu noutamaan. Se kyllä kanniskelee leluja - ja kiellettyjä asioita - joskus. Silti se ei lähde leikkimään kanssani vetoleikkiä. Nyt Nettaa yritettiin saada ottamaan lelu suuhunsa, mutta eipä tuo pahemmin kiinnostanut Nettaa. Saatiin neuvoksi opetella käsikosketusta eli minun tulee palkata Nettaa, kun se tökkää nenällä käteeni.

Seuraavaksi oli vesirasti. Sinne Netta pääsi meidän parista ekana. Nettahan on kerran uinut, kun se kannettiin veteen... Kuulemma niin ei kanna tehdä. Aluksi piti houkutella Nettaa veteen, joskin se aluksi säikähti aaltoa. Nettaa piti palkata sen tullessa veteen. Sitten ei saanut houkutella, piti vain kehua, kun Netta tuli luokseni veteen. Kokeiltiin niin, että kouluttaja piti hihnaa ja kun Netta tuli veteen, se sai namin. Käveltiin tällä tavalla vedessä, tosin hihnan pitäjäksi vaihtui parimme. Välilllä Netta peruutti takaisin hiekalle, mutta tuli veteen namin toivossa. Kuulemma olin selkeä ja palkka tuli, mistä pitikin (ja ohjeet menivät perille). Saatiin neuvoksi harjoitella tätä kahluujuttua jossain, missä on matalaa vettä ja kun sää on tyyni.

Parin juttujen katselun jälkeen oli vielä kuivarasti. Leikittäminen ei Nettaa kovinkaan innostanut, paitsi että nyt se alkoi jo läpsiä lelua tassuilla ja haistelikin sitä välillä. Kouluttajan lelut vain eivät ilmeisesti Netalle kelvanneet. Ehkä ensi kerralla otetaan Skinneeez-kettu mukaan? Otettiin vielä vähän käsikosketusta, joskin tassukin meinasi välillä tulla mukaan. Neuvoksi saatiin kotona harjoitella käsikosketusta sekä palkita, jos Netta ottaa jonkun lelun tai vastaavan suuhunsa. Pitääpä kokeilla sillä kettulelulla.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Shelttilenkillä

Tänään käytiin illalla shelttiporukalla lenkillä (joukossa oli myös yksi bordercollie). Lähdettiin puoli kuuden aikoihin Lykynlammen parkkipaikalta. Tarkoituksena oli kai aluksi kiertää joku kiva luontopolku, mutta loppujen lopuksi tuli mentyä vähän sinne sun tänne, mikä nyt milloinkin hyvältä sattui tuntumaan. Nettaa ei vain oikein huvittanut leikkiä muiden kanssa.

Oltiinpa myös itikoiden ja pienen vesisateen uhrina. Jossain vaiheessa ylitettiin joku tie ja ohitettiin motocrossrata. Ja se motocrossrata kun ei kai ole ihan lähellä Lykynlampea.. Kysyttiinpä myös lenkkeilijöiltä neuvoa ja lopulta löydettiin takaisin Lykynlammen parkkipaikan lähistölle.  Lopuksi yritettiin saada yhteiskuvaa koirista (en tiedä onnistuiko joku muu). Myös kesken matkaa yritettiin ottaa kuvaa. Yritäpä saada lauma koiria pysymään paikallaan!

Kaksi tuntia taidettiin saada uppoamaan itse lenkkiin ja puolen tunnin loppujutut päälle (koirien kuvaaminen ja koirien leikit). Oli mukavaa, mutta onkohan huomenna jalat kipeänä? Senpä näkee sitten.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Haastetut

Saatiin Sannalta ja Taavilta haaste, jossa pitää vastata 11 edellisen bloggaajan laatimaan kysymekseen ja keksiä uudet 11.

1. Millaisia blogeja luet ja miksi?
Luen jonkun verran koirablogeja, etenkin shelttiblogeja, koska tykkään lukea muiden koirapuuhia. Lisäksi luen joitain lifestyleblogeja, koska niitä on niin kiinnostava lukea. Yleensä blogien lukemiseen on omalla kohdallani syynä jollain tapaa tuttu koira tai ihminen.

2. Mikä on parasta kesässä?
Kun ei tarvitse mennä kouluun, istua tunneilla ja ajatella lähestyvää koeviikkoa. Voi olla ja tehdä kaikkea, mihin aika riittää.

3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit ja miksi?
Koira! Olisi kiva päästä näkemään, miltä maailma näyttää esimerkiksi Netan silmissä.

4. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Ikää on silloin 22 vuotta eli olen opiskelemassa ja suunnitelmissa on sen toisen sheltin hankinta ellei sitä ole jo.

5. Mitä kadut tähän astisessa elämässäsi?
Jotain. En mitään radikaalia, mutten tähän aio kirjoittaa.

6. Mitkä ovat elämäsi parhaita puolia?
Perhe, koirat, kaverit (vaikkei heitä kymmenittäin olekaan).

7. Jos voittaisit lotossa viisi miljoonaa, mitä tekisit niillä rahoilla?
Osa menisi ainakin säästöön. Ostaisin jotain hyödyllistä.

8. Mitä jos et bloggaisi nykyisestä aiheesta, mistä muusta voisit blogata?
Minullahan on kaksi blogia - tämä koirablogi ja jollain muotoa omaa elämääni sivuava blogi. Noo... Ehkä musiikkimaustani?

9. Mitä muita harrastuksia olet kokeillut kuin nykyisiäsi?
Nyt ei ole erityisempiä harrastuksia, mutta... Olin ala-asteella vuoden kuviskerhossa. Olen kokeillut myös partiota, näytelmäkerhoa (koulun, ala-asteella), kanteleen soittoa (don't even ask, nuottikorvani...). Mitähän muuta?

10. Mikä koirissa ärsyttää?
Tyhjän haukunta. Sitä omatkin koirat harrastavat, hehheh. Ja se, jos koira on kiinnostunut jostain toisesta koirasta, joka ei sen toisen seurasta välitä.

11. Mikä koirissa on parasta?
Ne eivät esitä mitään (paitsi Miru). Ainakin Netta on aina iloinen ja ystävällinen omaa laumaansa kohtaan.

Uudet kysymykset:

1. Mistä keksit koiras nimen?
2. Miksi juuri se tietty rotu?
3. Minkä rotuisen koiran haluaisit vielä joskus?
4. Mitä koiraharrastusta haluaisit kokeilla?
5. Mitä koirasi pelkää?
6. Minkä tempun koirasi oppi viimeksi?
7. Mistä kielletystä koirasi tykkää?
8. Mikä on hassuin koirasi kanssa kokemasi asia?
9. Mikä on noloin muistosi koiraasi liittyen?
10. Mikä on koirassasi parasta?
11. Mitä tekisit juuri nyt, jos sinulla ei olisi koiraa?

Haaste heitetään seuraaville blogeille:

http://freddysheltti.blogspot.fi/
http://sylirotta.blogspot.fi/
http://oliversheltti.blogspot.fi/
http://viimahannat.blogspot.fi/

Eekan heittämään haasteeseen vastaan huomenna.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Siellä sun täällä

Maanantaina suunnattiin Netan kanssa bussilla Kajaaniin. Kuuluttiinpa Nettaa Joensuun linja-autoasemalla laiturilla ihailtavankin. Netta nousi bussiin näppärästi ja samoin tuli sieltä pois kiltisti. Matka meni siis hyvin. Kajaanissa oli edessä Netalle ennestään tuttu espanjanvesikoira Mokka. Pian Netta ja Mokka jo leikkivätkin. Mokkakaan ei enää yrittänyt alistaa Nettaa!

Tiistaiaamuna näin unta, jossa Netta haukkui ärsyttävällä äänellä... Ja sehän haukkui silloin oikeastikin! Tiistaina ei tehty mitään erikoista. Eilen aamulla Kajaanissa räkättirastaat kuulemma hyökkäilivät Nettaa kohti. Eilen myös lähdettiin kotimatkalle. Nyt Netta ei suostunut kävelemään bussiin, joten mummin piti nostaa sinne. Joensuussa äiti oli vastassa ja sai nostaa Netan alas. Bussi oli vähän erilainen kuin se, jolla mentiin Kajaaniin. Ehkä Netta ei tykännyt niistä portaista..?

Tässä parit viime aikojen ostokset. Pelastusliivi on PetNetStoresta, hintaa oli 9,95 €. Puoleen hintaan kun oli tarjouksessa. Koko on M eli 10-25 kg ja PetNetStoressa ilmoitettu selänpituus eli vissiin liivin pituus on 30 cm. Rinnanympärykseksi ilmoitettu 51-59 cm. Voihan tuo selästä jonkun mielestä ollakin Netalle hassu, mutta koko L eli selästä 44 cm ei kävisi missään nimessä - siinä olisi rinnanympärys liian iso.

Bio-Groomin So-Gentele Hypo-allergenic-shampoo on Kajaanin Mustista ja Mirristä. Hintaa oli 14,90 €. Ostin tuon, koska 2010 hankittu Bio-Groomin pentushampoo alkaa loppua. Sillä on pesty Nettaa ja Vilkkua, Mirua taas ei ole ikänään shampoolla pesty. Viime viikolla Netta kieri kaksi kertaa kakassa, toivotaan ettei se toistu. Piti kuitenkin ostaa uusi shampoo, toivottavasti tuo "Käytä niin usein kuin haluat" on totta eikä pilaa turkkia, jos joutuu usein pesemään. Panta on Aqua Coolkeeperin viilennyspanta, Kajaanin Mustista ja Mirristä sekin ja hintaa oli 2,23 €.



Tänään oltiin vielä mätsärissä Joensuussa Pilkon Citymarketin parkkiksella. Ilmoittautumiset alkoivat klo 17, oltiin vähän sen klo 17 jälkeen paikalla. Kuudelta alkoivat sitten kehät ja ihan koko mätsäri BIS-kehää myöten oli ohi ehkä viittä yli seitsemän? Koiriakaan ei ollut paikalla niin paljoa kuin olisi luullut.

Nettahan oli taas aikuisissa, nyt numerolla 82A. Ihan heti ei kehään päästy, koska parina ollut koira oli varmaan junior handlerissa tai sen esittäjä oli, mene ja tiedä. Joillakin oli niin. Ensin mentiin parin kanssa kerran ympäri (parkkiksen hajut kiinnostivat Nettaa) ja sitten tuomari tutki koiria erikseen. Tuomari oli oikein mukava, mutta Netta väisti vähän... Antoi se silti katsoa hampaat. Sitten piti tehdä edestakainen liike ja hajut kiinnostivat. Sitten olikin parin vuoro. Sininen saatiin, enkä yhtään ihmettele.

Nauhakehä tuli aika nopeasti. Mentiin yhdessä ympäri ja seisotettiin. Tuomari kävi koirien luona ja ainakin Netalta katsoi hampaat (ja kysyi toistamiseen, onko uros vai narttu. Sanoi siis itsekin että kysyy toisen kerran). Edestakainen liike meni ihan kivasti, vaikka hajut taisivat vähän kiinnostaa. Kun kaikki olivat tehneet edestakaisen liikkeen, tuomari kätteli joitain ulos kehästä. Me jäätiin neljän jäljelle jääneen kanssa kehään ja vielä kerran piti mennä ympäri. Neljänneksi osoitettiin mätsärissä tutuksi tullut Kitty-bolognese. Meidät osoitettiin kolmansiksi. Ensimmäiseksi tuli Hipsu-sheltti. Saivatpa samaan kotiin kaksi sijoittunutta :)


Netallehan tämä SIN3 oli vuoden ensimmäinen sijoitus ja ensimmäinen sijoitus myös aikuisissa.

Loppuun vielä kaksi videota, nyt kun opin tänään, miten Windows Movie Makerilla tehdyt videot saa sellaiseen muotoon, että ne saa Youtubeen. Ensin aamulla otettu video Netan seisomisista eri seisotustavoilla ja toisena video, jossa on koosteena videoita Netasta pentuaikanaan.