keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tuotteliaisuutta

Teinpä tänään sitten Netalle T-nauhasta, hymiökoristenauhasta ja heijastinnauhasta sekä D-lenkeistä yhdistetyn puolikuristavan pannan ja hihnan.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Villakoirapanta

Innostuinpa tässä tekaisemaan Netalle villakoirapannan, kun netissä törmäsin sellaisiin. Aluksi en edes tiennyt, millainen panta on kyseessä. Värit vähän vääristyvät, mutta...

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kun on juhlissa työssä

Tai pikemminkin koiranäyttelyssä. Mutta siitä lisää myöhemmin, hypätään ensin tiistaihin 22.5. Oltiin silloin mätsärissä. Sininen sieltä napsahti, Netta väisti tuomaria. Ilmeisesti miestuomari pelotti? Vaikka 20.5. mätsärissä miestuomari ei ollut pelottanut. Nauhakehässäkään ei sijoitettu. Kiitettävästi taas kiinnostivat muuten kehään tippuneet namit.

Sitten näyttelyyn. Olin viime viikonloppuna Joensuun Suvi-Kareliassa töissä 4H:n puolelta. Esitin myös lauantaina yhden koiran. Kivaa oli ja tulipa siinä aurinkoisessa säässä rusketuttuakin.

Eipä tässä mitään erikoista. Tänään lenkillä Netta muuten näki kissan. Pitihän sille haukkua selkäkarvat vähän pystyssä ja vetää hihnassa, ja kissan häivyttyä Netan oli ilmeisesti ihan pakko pöhähdellä vähän aikaa. Taisi vain Netta säikähtää moista eläintä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tänään taas mätsäröitiin

Eilen käytiin Netan kanssa katselemassa Agrimarketin pihalle olevaa mätsäriä. Eipä oltaisi minkään koiran kanssa kehään ehditty, heräsin nimittäin klo 10.30 ja kehät alkoivat klo 11. Mentiin kuitenkin turisteiksi ja vähän kuvaamaankin. Hipsu-sheltti oli SIN2 nuorissa ja Calle-lagotto PUN3 aikuisissa!

Tänään Netta pääsi kehään asti. Oltiin pienissä aikuisissa. Netta oli jopa ihan kivasti pöydällä. Tuomari oli tosi mukava. Tässä vaiheessa Netta jaksoi vielä esiintyä, ja saatiin punainen nauha. Sitten siirryttiin jännäämään, miten muilla menee.

Lopulta päästiin nauhakehään. Nettaa ei oikein enää kiinnostanut, vaikka olin yrittänyt motivoida sitä lelullakin. Se kulki ihan hyvin, kun tuomari pyysi tekemään kolmion, ja seisoikin. Muiden vuorolla se kuitenkin hyppi minua vasten ja kävi jopa istumaan. Jatkoon ei siis päästy.

Jäätiin vielä katsomaan sinisten best in show, olihan Hipsu SIN1. Lopultahan Hipsu olikin sitten upeasti SIN1 BIS2. Sitten lähdettiin odottelemaan äitiä, koska Nettakin oli jo ilmeisen väsynyt. Mätsäriin mennään seuraavan kerran tiistaina. Miru ei välttämättä mene ainakaan vielä yhteenkään mätsäriin. Katsotaan nyt.

torstai 17. toukokuuta 2012

Helatorstai ja vähän muutakin

Eilen tuli postissa Antassun tilaus, joten aloin näpertää Netalle näyttelyhihnaa. Alkuun pääseminen oli varsin mielenkiintoista, kun en ollut aiemmin neljällä letittänyt, mutta sitten se alkoi sujua. Sain illalla pujotettua ensimmäiset helmet hihnaan. Myös halkaisijaltaan 3,2 mm olevat helmet. Se olikin näpertämistä, mutta onnistui. Oikean paikan etsiminen ja solmut, etteivät helmet liiku. Letitin tänään hihnan loppuun ja laitoin päätyyn tulevat helmet, isä poltti nauhojen päädyt (kuten ennen letityksen aloitustakin).

Nyt odotellaan tilaisuutta päästä käyttämään tuota hihnaa. Tilasin Netalle Antassusta myös snaken, joten on kerralla sopiva pantakin hihnan lisäksi.




Käytin Netan myös sorakuoppalenkillä. Kuvia tulee kuvat.fi-sivulle, kunhan jaksan käsitellä ne... Netta sai olla irti. Se taisi olla aika iloinen, vaikka välillä se jäi vähän jälkeen jäädessään haistelemaan jotain. Vielä ei päästetä sitä riehumaan Mirun kanssa.

Maanantaina Netalta poistettiin tikit. Olin itse koulussa, äiti käytti Netan eläinlääkärillä. Kuulemma Netta oli ihan iloisesti mennyt eläinlääkäriin... Ainakin viikon riehumiskielto saatiin. Haavan putsaamista pitää vielä jatkaa. Vaikka tuntuu hassulta sanoa sitä haavaksi, kun.. no, ehkä ymmärrätte. Ostettiin tiistaina Septidinia ja Basibact-rasvaa. Näillä putsataan siis aamulla ja illalla.

Netta on tosin tarhassa leikkinyt iloisesti pallolla. Löysin sen sunnuntaina leikkimökistä. Se on joku vanha lastenpallo, eikä siinä taida olla ihan täysikään, mutta riittää Netalle. Sunnuntaina kokeiltiin myös pihalla paria treenijuttua.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pikakuulumisia

Tuli sitten vaihdettua tämän blogin ulkoasu tänään. Menihän tuon kanssa aikaa, mutta vihdoin se on valmis! Ja sitten oikeisiin kuulumisiin.

Halusin välttämättä seisottaa Vilkkua, että saisin siitä tänne blogiin kuvan... Ja ei kun kamera jalustalle ja kaukolaukaisin käteen. Yksi kuva onkin tässä blogissa Vilkun sivulla, kurkatkaa sinne, mikäli se kiinnostaa. Kyseessä oli siis Vilkun ensimmäinen seisotuskerta, ja luultavasti viimeinen. Ei tuota mätsäreihin tulla viemään.

Netta ninjaili tänään itsensä kerran ulos haavasuojastaan... Ja koko haavasuoja oli siis ehjä. Sama oli tapahtunut eilen. Netta pääsi tänään mukaan lenkille, koska kukaan ei voinut jäädä vahtimaan sitä kotiin. Laitettiin sitten haavasuojaksi pyyhe ja Pohjois-Karjalan ammattiopiston tuubihuivi. Sellainen huivi on siis yllättävän kätevä!

Sorakuoppalenkki kesti ehkä tunnin. Netta oli koko lenkin ajan kiinni. Nähtiinpä yhdessä vaiheessa jäniskin... Miru säntäsi sen perään ja tietysti kiljuin äidistä piittaamatta kurkku suorana: "MIRU TULE!" Miru kiersi pari kertaa saman sorakasan, ennen kuin palasi. Vilkku haukkui hyvin närkästyneenä... Tulkittiin asia niin, että sitä suututti, kun Miru ei osannut ajaa jänistä takaa. Miru säntäsi vielä yhteen paikkaan päättömästi ja sitten otettiin Miru kiinni. Loppulenkki meni normaalisti. Vastaan tuli autoja, joista Miru ei tykkää... Eipä se tykkää mistään autoista.

Mainostan tässä vielä koirien kuvia.

http://aniline.kuvat.fi/kuvat/Netta/
http://aniline.kuvat.fi/kuvat/Miru/
http://aniline.kuvat.fi/kuvat/Vilkku/

perjantai 11. toukokuuta 2012

The Versatile Blogger Award

Saatiinpa Marilta ja Oliverilta tällainen.

Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Kerro heille tunnustuksestasi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi



1. Olen asunut tässä samassa talossa koko 17-vuotisen ikäni
2. Netta on ensimmäinen oma koirani
3. Ensi kesä tulee olemaan paras
4. Opiskelen lukiossa
5. Tykkään näperrellä joskus satunnaisesti käsitöitä
6. Minulla ei ole sävelkorvaa. Ei ollenkaan.
7. Laulankin siksi yleensä silloin, kun kukaan ei kuule.

Tunnustus lähtee seuraaville blogeille:

Agarwaen
Freddyn toilailut
Sofin ja Milan tassunjäljillä
Rockn Roll life - Taavin elämää

torstai 10. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste


Saatiin Hannalta hyvän mielen haasteen, kiitoksia :)
"Listaa sekalaisessa järjestyksessä vähintään kymmenen asiaa jotka tuovat hyvää mieltä. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos blogi on julkinen)."

1. Se tunne, kun koira vihdoin oppii jotain uutta
Tulee aina hyvä mieli, kun koira on oppinut edes jotain.

2. Musiikki
Aina löytyy jotain mielialaan sopivaa musiikkia.

3. Hyvät kurssiarvosanat
Kyllä se vain niin taitaa olla, että odottamaton 9 tekee hyvän mielen.

4. Mätsärit
Ei ehkä itsessään mätsärit, mutta se seura.

5 Kun ylittää itsensä
On tämä joskus tullut liikuntatunnilla Cooperin testissä huomattua.

6. Netta
Kyllähän tuo elukka kovin onnistuu hymyilyttämään, kun koko koira heiluu hännän heiluessa.

7. Jotkut koulun tapahtumat
Niihin kannatti ehdottomasti osallistua! Oli tosi hauskaa.

8. Kun tajuaa jotain matikan tunnilla
Vaikka se on lyhyttä matikkaa, niin silti...

9. Kampaajalla käyminen
Varsinkin, kun ei ole aikohin (no, aikoihin ja aikoihin) käynyt.

10. Koiranpennut
Voiko muka pentukuvia katsoa ilman, että tekee mieli jopa lässyttää?

Haaste lähtee Marille, Eevalle, Sannalle, Milenalle ja elziille :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Mitä meille oikeastaan kuuluu

Netta on toipunut leikkauksesta hienosti. Maanantaina sen jo huomattiin hypänneen sängyllekin ja nyt se onkin hyppinyt sängylle ja sohville. Maanantaina Netta oli pureskellut haavasuojaan reiän (mutta jos se olikin syönyt siitä jotain, luonnollista tietä ne ovat ulos tulleet). Siksi koulu- ja työpäivien ajaksi Netalle ei ole eilen eikä tänään haavasuojaa laitettu. Se on laitettu heti, kun ollaan tultu kotiin (lähinnä siksi, että Netta on näyttänyt nuolevan haavaansa, kun joku on kotona). Onneksi tein siis kaksi haavasuojaa, eli toinen on kaikesta huolimatta ehjä.

Muutenkin Netta on tosi pirteä ja kipittelee ulkona tarhassa, kun sen pitää käydä pissalla ja kakalla. Viikonloppuna taisi olla yksi päivä, kun Netta ei kakkinut ollenkaan. Muuten kaikki on kuitenkin mennyt niin kuin pitääkin. Ensi viikolla on edessä tikkien poisto. Ja huomennahan operaatiosta on jo viikko!

Eilen oli pientä draaman makua, sillä veljeni oli kotiin tultuaan huomannut revityn purukumipussin. Saatiin onneksi yhteys Joensuun eläinlääkärille ja saatiin Jari Aholta neuvoja siitä, mitä pitää tehdä. Saatiin myös päivystävän eläinlääkärin numero. Koirille piti antaa useita kertoja ruokaa, paljon hiilihydraatteja. Netissä olleen ohjeen mukaan annettiin myös sokeria. Ei siis ollut tarkkaa tietoa koko jutusta. Ei tiedetty, kuka koira oli ottanut pussin ja olivatko kaikki syöneet. Oletettavasti Vilkku oli noukannut pussin tiskipöydältä (eikä pussi kai ollut ihan reunalla ollut). Kaikki oli joka tapauksessa hoidettava ohjeen mukaan. Onneksi kyseessä ei ollut täysksylitolipurukumi ja onneksi pussi oli ollut kai vain puolillaan.

Oireita ei tullut myöhemmin, joten seurattiin säikähdyksellä. Kuultiin (ja luettiin netistä), että oireet voivat alkaa myöhemmin. Mitään ei kuitenkaan ilmaantunut. Hyvä niin.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kipuun tottuu ku tarpeeks sattuu?

Eilen illalla Netta oli vielä varsin tokkurassa leikkauksen jäljiltä. Se rötköttikin häkin muovialustan päälle laitetuilla vilteillä. Netalle laitettiin mittarimadoksi nimetty haavasuojapuku, jota olen tosin tänään kutsunut jo haaremihaalariksi puvun takaosan ulkonäön takia. Netta vähän vingahti, kun äiti puki sille puvun. Muuten Netta vain nukkui ja piti laittaa sen oikea peti sen pään taakse, ettei sen pää roikkuisi miten sattuu. Netalle laitettiin lämmikkeiksi päälle pyyhettä ja huopaa.

Netan pedin lähelle laitettiin kaiken varalta sanomalehtiä, jos Nettaa olisi vaikka pissattanut. Ei sitä vielä illalla ulkona uskaltanut käyttää. Netta rötkötti minun huoneessani ja aina oli joku valvomassa Nettaa. Päädyttiin myös nostamaan sängystäni patja lattialle, ettei Netta yrittäisi yöllä hypätä sänkyyni. Netta nimittäin käveli yhdessä vaiheessa sänkyni viereen, kun olin tekemässä läksyjä. Siinä se seisoi ja tärisi... Sain sen houkuteltua lelulla pedille.

Tärinän lisäksi Netta vinkui kipujaan. Välillä se myös hiukan läähätti. Kipujen takia Netta saikin illalla eläinlääkäriltä saatua voimakasta kipulääkettä. Ilmeisesti kipulääke lopulta vaikutti, sillä Netta taisi rauhoittua nukkumaan. Illalla Netalle tarjottiin vettä, mutta se ei maistunut - eikä maistunut yölläkään. Heräilin itse yöllä välillä. Viideltä heräsin ja huomasin, ettei Netta ollut pedissään. Se oli mennyt ulko-oven lähistölle, mutta houkuttelin sen pedilleen.




Aamulla äiti käytti Netan tarhassa (jonne pääsee suoraan huoneestani). Netta teki kuulemma pitkän pissan ja pienen kakan. Myös pyöreästä pedistä löytyi kakkakikkare... Netalla oli sitten varmaan viideltä ollut pissahätä, mutten minä sitä älynnyt, kun se vain seisoi. Eikä se ollut paperillekaan käynyt tekemässä. Netta sai aamulla tavallista kipulääkettä ja normaalin antibiootin. Lääkitsemisessä prinssinnakeista oli hyötyä.

Isä oli jo eilen illalla asettanut olohuoneeseen ison häkin, jota meidän edesmennyt colliemme Piri käytti. Onneksi häkkiä ei oltu myyty. Se on hyvin tilava Netalle, joten Netta on saattanut oleskella siellä. Äiti sanoi, että Netta on lähinnä nukkunut. Vielä Nettaa ei uskalla päästää oleskelemaan pitkään muiden koirien kanssa. Mirulla nimittäin on tapana pomottaa Nettaa, eikä se sovi tähän tilanteeseen.

Netta on saanut juoda veteen sekoitettu maustamatonta jogurttia. Kun kotiin tultuani laitoin sitä Netalle, se ei kelvannut. Ilmeisesti vettä oli liikaa Netan mielestä... Netalta poistettiin iltapäivällä side ja haava-alue desinfioitiin. Netta on myös saanut käydä vain pienillä pissakäynneillä pihalla ja nekin on suoritettu hihnassa.


Koulun jälkeen olin ostanut Netalle muutamia Cesarin liha-aterioita ruokaa varten. Kokonaista pussillista Nettaa ei uskalla laittaa syömään, ettei maha mene sekaisin. Iltaruuaksi turvotin vajaan desin nappuloita ja laitoin puolet yhdestä Cesarin annospussista. Netta söi ruokansa erittäin hyvällä ruokahalulla. Myös maustamattomalla jogurtilla maustettu vesi kelpasi, kun äiti kaatoi siitä liiat vedet pois.




Käytin äidin kanssa Vilkun ja Mirun lenkillä. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään erikoista mutta Miru oli alkulenkistä kumman energinen. Päästyään irti se säntäsi metsässä hirveällä vauhdilla. Se juoksenteli, heilutti häntäänsä ja juoksi kepin perässä. Loppulenkistä Mirun into alkoi kuitenkin hiipua. Vilkku puolestaan mässytti lenkillä sammalta ja möyri lumessa työntäen päänsä sinne kokonaan...

Kotona käytin Netan pikaisella pissakäynnillä ulkona. Sitten Netta rauhoittui nukkumaan patjalleni. Vielä on edessä haavanpuhdistus ja antibiootti. Onneksi Netta on tänään ollut jo selvästi pirteämpi. Saa nähdä, joudutaanko turvautumaan vielä aktivointipeleihin, koska lenkkejä ei voida tehdä.


torstai 3. toukokuuta 2012

Sterilisaatio

Netta kävi tänään sterilisaatiossa Joen eläinlääkäriasemalla Jussi Hyvösellä. Netalta siis poistettiin vain munasarjat, jolloin toipuminen on nopeampaa. Lisäksi Netalta puhdistettiin pyynnöstämme hampaat hammaskivestä. Netta oli kuulemma havahtunut hammaskivenpoiston aikana ja meinannut lähteä pöydältä. Tulin koulusta eläinlääkäriasemalle ja odottelin ehkä reilun tunnin (Netan aika oli klo 13.30 alkaen). Kun Netta alkoi enemmänkin heräillä, pääsin sen luokse. Se heilautti pari kertaa häntäänsä ja makasi sitten siinä.

Myöhemmin äitikin tuli paikalle. Nettaa ei oikein huvittanut nousta, vaikka ilmeisesti yleensä koirat haluavat nopeasti pois eläinlääkäriltä... Netalle laitettiin vielä jotain juttua suuhun (kuuluu hampaidenpuhdistukseen) ja kauluri kaulaan. Kaikesta houkuttelusta huolimatta Nettaa ei haluttanut nousta ylös. Jos sitä vähän kohotettiin kyljeltään, se palasi pian makoilemaan. Hajusta päätellen Netan anaalirauhaset taisivat tyhjentyä yhdessä välissä...

Saimme hoito-ohjeet ja lääkkeet Netalle. Tikit pitää käydä poistamassa 10-14 päivän päästä. 10-14 päivää Netan on myös oltava pelkillä hihnalenkeillä, eikä mitään pitkiä lenkkejä. Antibioottikuuri aloitetaan huomenna. Netta ei halunnut nousta jaloilleen ja äiti kantoi Netan autoon. Kun päästiin kotiin, Netta piti vielä kantaa minun huoneeseeni lepäilemään. Netalla on petinä häkin muovialusta ja kaksi vauvanmakuupussia. Tokkurassahan tuo Netta vielä luonnollisesti on.


Saatiin taas kerran hyvää ja mukavaa palvelua Joen eläinlääkäriasemalta. Nyt Netalla ei pitäisi vähään aikaan olla tarvetta käydä eläinlääkärillä, kunhan toipuminen sujuu niin kuin pitää ja kunhan tikit käydään poistamassa. Tässä alla vielä vappuna otettu Netan kaksivuotiskuva.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Sellainen vappu tällä kertaa

Mentiin tänään Netan kanssa Josepan vappumätsäriin. Paikalla oli tosi paljon koiria ja Nettahan meni aikuisiin. Aikuiset taisivat alkaa numerosta 70 (tai jotain) ja me oltiin 75A. Päästiin siis melko pian kehään. Aluksi tuomari moikkasi Nettaa ja pyysi näyttämään hampaat. Sitten hän kysyi, haluanko ottaa Netan pöydälle ja halusinhan minä. Netta oli pöydällä melko nätisti, toisin kuin Kajaanin näyttelyssä tammikuussa. Seuraavaksi piti tehdä edestakainen liike ja sitten tuomari tutki parimme. Vielä piti mennä parin kanssa kerran ympäri. Me saatiin punainen nauha ja tuomari kehui Nettaa kauniiksi, tasapainoiseksi ja hyvin esitetyksi.

Odoteltiin nauhakehää ja vaelleltiin mätsärialueella... Lopulta oli sinisten nauhakehä ja lopulta päästiin punaisten nauhakehään. Netta alkoi olla jo aika väsynyt. Seisotettiin koiria ja tuomari pyysi ensin isot koirat jäämään kehään. Isot koirat juoksivat pari kierrosta ja sen jälkeen tuomari kätteli jotkut pois. Seuraavaksi meidän piti mennä kehään seisomaan. Pienet koirat piti laittaa kokojärjestykseen. Hassua, ettei pieniä koiria juoksutettu. Netta seisoi kyllä, mutta ajatukset taisivat olla muualla. Meidät käteltiin pois.

Kaiken kaikkiaan meni kuitenkin tosi hyvin. Netta esiintyi hienosti ja nyt voidaan hyvillä mielin jäädä pienelle mätsäritauolle, koska Netalla on torstaina edessä sterilisaatio. Ennen mätsäriä Netta sai myös kokeilla, millaista on olla jonkun muun kuin minun esittämänäni. Miru oli mätsärissä vähän aikaa turistina äidin kanssa. Eihän se nyt kiljunut, kiskoi vain, mutta katsotaanpa vain, miten käy, jos Miru joutuu mätsäriin kehään asti.

Käytiin tässä illalla Netan ja Mirun kanssa lenkillä sorakuopilla. Nähtiinpähän ennen lenkkiä naapurien huskyja ja Nettaa hieman pelotti - se nousi seisomaan minua vasten ja piti etutassuillaan kiinni jalastani... Sorakuopilla Mirua vähän laiskotti, mutta Netta nautti elämästään. Netta juoksi ympäriinsä suunnattomalla vauhdilla selvästikin pelkästä juoksemisen ilosta. Loppulenkistä Nettaakin alkoi väsyttää, mutta vielä se jaksoi riehua Mirun kanssa. Miru vain jäi hetkeksi makoilemaan maahan. Ilmeisesti joku muukin kuin ihmiset on talvikunnossa...

Vilkku on muuten ollut meillä tänään jo tasan seitsemän vuoden ajan. Onpahan tuohon mahtunut kaikenlaista. Eläintenraatoja, karkuretkiä ja muuta mukavaa, mutta on Vilkku toki ollut loistava koira.