sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Mätsärissä joka säässä

Tänään mentiin mätsäriin ensimmäistä kertaa tammikuun jälkeen. Mätsäri oli Joensuussa Pilkon Citymarketin pihalla, järjestäjänä oli JOA. Ilmoittauduttiin ja mentiin odottamaan. Siinä vaiheessa satoi vielä. Moikkailtiin tuttuja koiria ja odotettiin kehien alkamista.

Nuorten kehä alkoi kai parista 21. Me oltiin Netan kanssa 31B. Meidän jälkeenkin oli siis vielä monta koiraa, numerot jatkuivat yli 40. Kehässä piti seisottaa koiraa. Ensin tuomari tarkasteli toista koiraa ja pyysi sitä tekemään liikkeet. Sitten oli meidän vuoro. Tuomari pyysi näyttämään itse hampaat. Sitten piti juosta kehän ympäri, tehdä edestakainen liike ja seisottaa koiraa. Sininen tuli.

Nauhakehää saatiinkin odotella jonkun aikaa. Siinä juoksivat aluksi isot koirat ja sitten me pienten joukossa. Välillä vain piti kävellä, koska ei mahtunut liikkumaan tarpeeksi nopeasti. Joltain oli myös tippunut nakin paloja maahan ja Netta yritti ronkkia niitä, mutta sain sen kulkemaan mukana. Sitten piti seisottaa ja tuomari kätteli joitain pois kehästä.

Me oltiin kehässä vielä, kun isotkin koirat tulivat. Sitten piti juoksuttaa koiria kerran ympäri ja taas jouduttiin välillä kävelemään. Lopulta piti seisottaa koiria. Tuomari kätteli joitain taas ulos, kuten meidät. Näin kävi tällä kertaa, mutta Netta ainakin esiintyi nätisti.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti