keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Saksan tuliaiset

Maanantaina tulin kotiin Saksan (ja Itävallan) matkalta. Netallekin löytyi tuliaisia. Bongattiin itse tasan yksi eläinkauppa Sinsheimissä museon läheltä ja sieltä tarttui mukaan Trixien panta ja hihna.

Panta 5,99  €

Hihna 8,99 €
Toinen eläinkauppa löytyi, kun isäni kysyi respan tytöltä Mindenissä ja tämä antoi osoitteen. Kaupan nimi oli Fressnapf. Siellä oli kaikkea kivaa ja Netalle löytyi kolme pantaa.

7,99 €

9,99 €

4,99 €

Sokerina pohjalla kuva Netasta ja Mirusta Netan petiin ahtautuneina. Näin meillä.


tiistai 21. kesäkuuta 2011

Vuosi täällä

Nyt Netta on sitten asunut vuoden täällä meillä. Vuosi sitten lähdin isäni kanssa hakemaan pentua Joutsenosta. Satoi. Kasvattajan luona Netta tuli iloisesti vastaan - muut pennut oli jo luovutettu. Netta haettiin tuona päivänä 21.6. siksi, että minulla oli edellisenä päivänä ollut konfirmaatio ja rippijuhlat eikä ollut tuntunut viisaalta idealta hakea pentua sellaisen hullunmyllyn keskelle.

Kasvattajalta saatiin Shetlanninlammaskoirat ry:n pennunhoito-opas, nameja Netalle, pyyhe, rokotustodistus sekä tietysti rekisteripaperit ym. Kasvattaja totutti Nettaa vähän käsittelyyn. Minulla oli mukana Netalle kaksi pantaa, LUXO:n vaaleanvihreä timanttipanta sekä euron löyty näyttelystä. Vihreä panta oli liian pieni, joten Netta sai sinikirjavan.

Sateessa sitten Netta kannettiin autoon päiväpeitolla vuorattuun koriin. Sitten matka alkoi. Netta ei itkenyt ollenkaan. Pysähdyimme jollain ABC:lla ja isä haki hampurilaiset autoon. Netta yritti kiivetä korista pois hampurilaisten houkuttamana. Alla oleva kuva on itse asiassa otettukin, kun odotettiin Netan kanssa autossa. Huomatkaa otsassa oleva valkoinen piirto, josta nykyisin on jäljellä vain pieni vaalea kaistale.


Päästiin kotiin ja päästin Netan pihalle, mutta muistaakseni kannoin sen sitten sisälle, missä sitä odottivat uudet kaverit Miru ja Vilkku, jotka olivatkin hieman hämmästyneitä. Netta oli kuitenkin reipas. Muistan sen kaataneen savisen vesikuppinsa useaan kertaan, joten kupit vaihdettiin metallisiin. Heräsin myös välillä yöllä Netan vinguntaan ja käytin sen tarhassa ulkona.

Tätä blogia en ole kirjoittanut valitettavasti siitä asti, kun Netta tuli. Rainbow Railwayssa on kuitenkin pieniä tiedon murusia Netan pikkupentuajasta. Kaikki sen kuoppien kaivamisesta ja pantaharjoituksista. Hihnaharjoituksetkin vaativat kärsivällisyyttä - lähinnä itseltä. Vähitellen kuvioon tulivat metsälenkit, joskin aluksi kannoin Netan sylissä ison tien varrella. Oli mörkövaihe, jolloin Netta ei suostunut etenemään - mutta sekin meni ohi.

Ja mitä kaikkea tämän kuluneen vuoden aikana on edellä mainittujen lisäksi tapahtunut? Ollaan käyty kaksi pentukurssia, tokon alkeet-kurssi ja pentuagilitykurssi. Takana on seitsemän mätsäriä, neljä kertaa punainen, ei sijoitusta ja SIN3, SIN4 ja SIN2. Takana on Lappeenrannan näyttely, laatuarvostelultaan JUN H. Takana on ensimmäinen juoksuaika ja sen aikaiset hihnalenkit.

Takana on se kerta, kun Netta pentuna kaivoi kuoppaa ja joutui vesipesulle. Takana on se kerta, kun Netan maitokulmahampaat poistettiin ylhäältä. Takana on syksyinen Kolin retki. Takana on oletettu ampiaisen pisto, joka turvotti Netan kuonon ja jonka takia olin itse melkein paniikissa - myöhemmin sisältä löytyi kuollut ampiainen, lieneeköhän ollut se, joka Nettaa pisti...

Ai niin. Eilen Vilkku kävi eläinlääkärillä. Vilkku oli mm. ravistellut päätään, Miru aivastellut ja Netta hengitellyt jo jonkun aikaa välillä hassusti. Äiti alkoi epäillä nenäpunkkeja. Vilkulla ei huomattu mitään tulehdusta, joten kaikki kolme saivat nenäpunkkeihinkin tehoavat loishäätölääkkeet. Harmi vain, kun nenäpunkkien takia Netta ei saa osallistua ensi viikon leirille. Lienee turha edes mainita, että harmittaa. Lainakoira on tiedossa, mutta oma koira on aina oma.

Vilkku oksensi eilen kerran ja on saanut jotain riisijuttua. Lisäksi eläinlääkäri oli antanut näytepakkauksia koiranruuista, koska epäili, että Vilkulla on herkkä vatsa. Vilkku on nimittäin laihtunut hurjasti - äiti oli punninnut sen ja se oli painanut 25 kg. Viime keväänä se painoi 27 kg, kun se kävi hammaskiven poistossa. Sitä ennen se painoi n. 30 kg ja oli välillä hieman ylipainoinen. Kieltämättä, kun katsoo 2007 otettuja kuvia, niin huomaa Vilkun olleen pulskemmassa kunnossa.

Netan ruoka-annoksia pienennettiin keväällä, koska rasvaa alkoi hieman kertyä ja Netta on nyt suhteellisen sopivassa kunnossa, joten ruoka-annokset saavat säilyä noina pienempinä.
Sokerina pohjalla vielä kaksi tämänpäiväistä kuvaa Netasta.



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ilmoitusasiaa

Eli aivan ensiksi ilmoitan pienestä bloggaustauosta: huomenna 7.6. lähden Saksaan ja palaan sieltä 20.6., joten postauksia ei tuolla aikavälillä tule. Tänään myös ihmettelin sitä, kun olin tähän blogiin onnistunut julkaisemaan postauksen, jonka luulin julkaisseeni Rainbow Railwayssa.

Lauantaina oltiin Netan, Eeka-borderterrierin ja Eekan omistajan kanssa koirapiknikillä. Kuvasato ei ole kummoinen, mutta en silti jaksanut lauantaina siirtää näitä koneelle.




torstai 2. kesäkuuta 2011

PoKSin mätsäri

Oltiin tänään Netan kanssa PoKSin järjestämässä mätsärissä Joensuussa Koivuniemen kentällä. Oltiin Netan kanssa paikalla klo 11.30 jälkeen, jolloin ilmoittautumiset alkoivat. Sitten odoteltiin ja juteltiin tuttujen kanssa, kunnes klo 13 jälkeen kehät alkoivat. Kehiä oli kolme ja ei tarvinnut odotella paljoa, koska oikeassa reunassa olevassa kehässä alkoi Lapsi ja koira-kisa, keskimmäisessä juniorit ja vasemman puoleisessa varmaankin pennut. Numeromme oli 22A, joten oltiin juniorien toinen pari.

Kun oma vuoro tuli, mentiin ensin parin kanssa kerran ympäri. Sitten Netta piti nostaa pöydälle ja seisottaa siinä. Sen jälkeen pöydälle pääsi parinamme ollut koira. Sitten piti mennä edestakainen liike ja vielä kerran parin kanssa ympäri. Saatiin sininen ruusuke (PoKSin mätsäreissä on nauhojen sijasta ruusukkeet).

Odotettiin siinä sitten, kun loputkin parit kävivät kehässä ja sitten kaikki sinisen saaneet kutsuttiin kehään. Siinä sitten seisotettiin koiria ja tuomari kävi tervehtimässä koirat. Sen jälkeen isommat koirat menivät kerran ympäri ja sitten pienemmät ja taas oli vuorossa seisottamista. Sitten tuomari osoitti keskemmälle meidät ja kolme muuta koiraa. Mentiin siinä sitten kerran ympäri ja taas seisotettiin koiria. Tuomari osoitti neljänneksi ja kolmanneksi tulleet koirat. Jäljellä oltiin siis enää me sekä yksi toinen sheltti. Mentiin sitten ympäri ja seisotettiin. Meidät osoitettiin sitten sinisten kakkosiksi.

Nettaa meinasi hieman kyllästyttää seisottaminen nauhakehässä ja vielä piti seistä muiden sijoittuneiden kanssa, koska joku otti valokuvan. Netta ei tainnut seistä siinä kunnolla...
Palkinnoksi saatiin narulelu, kaksi puruluuta ja Best Friendin pihvitikku, jonka Netta sai jo syödä.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pentuagility ohi

Oltiin Netan kanssa Koirakoulu Napakan pentuagilityssä, vaikkei Netta enää ihan pentu olekaan. Teoriakerta oli joskus kauan sitten ja sen jälkeen oli viisi harjoituskertaa keskiviikkoisin.

Kurssilla käytiin läpi kaikki esteet. Oli esteitä, joita harjoiteltiin vapaasti ja esteitä, joiden suorittamista katsottiin ensin ohjaajan kanssa. Putki ei ollut Netalle aivan vieras juttu, koska sitä oli kokeiltu pentukurssin ns. harrastuskerralla. Pujottelua kokeiltiin muutamilla kerroilla. Netta yritti välillä oikaista pujottelussa... Kerran kokeiltiin umpitunnellia, mutta se oli Netan mielestä hieman pelottava este.

Aluksi oli hyppy-putki-hyppy-juttu, varmaan toisella tai kolmannella kerralla. Näitä hyppy-putki-hyppy-juttuja oli useamminkin ja myös kääntymisen kanssa.

Keinua ei tullut harjoiteltua niin kovin paljon, mutta silloin harjoiteltiin kun ohjaajan kanssa tehtiin. A-esteeseen Netta suunnilleen rakastui - kun oli oma vuoro harjoitella ohjaajan kanssa sitä, Netta alkoi heti kiivetä. Sama juttu oli tänään puomilla. Netta näemmä tykkää kiipeillä. Kerran se tosin keksi jo hypätä alas loppupäässä, mutta sitten aloitettiin alussa.

Kokeiltiin tänään muuria ja pituushyppyestettä. Netta tosin meinasi väsähtää... Lopussa oli vielä kiemurteleva hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-osuus, josta Netta lähti juoksemaan pois nähtyään isäni autolla.

Kurssin aikana kokeiltiin myös mm. valssia. Itsellä siinä meinasivat mennä jalat solmuun. Voin sanoa toivovani, että kotona olisi agilityesteitä jotta voisi jotain pieniä juttuja harjoitella.

Opittiin kurssilla mukavasti asioita. Alkeiskurssin aika on sitten joskus. Syksyllä ei ainakaan ehditä, mutta katsotaan nyt. Huomenna ollaan menossa mätsäriin Joensuuhun.