perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi lopussa on mutta pianhan alkaa uus

Taitaa olla yleisesti aika koirablogeissa kertoa, mitä tänä vuonna on tapahtunut. Niinpä saatte lukea sepustuksen tästä vuodesta sekä ensi vuoden tavoitteista, koska kaikki muutkin niin näkyvät tekevän. Ja seliseli, onhan siitä ihan kiva kirjoittaa tänne.

AUTOMATKAT


2010-2011 vuodenvaihteessa oli Netan elämän toinen bussimatka (2010 4H:n syysretki Kolille oli ensimmäinen). Suuntana oli Kajaani. Nurmeksen ABC:lla Netta ei olisi halunnut mennä bussiin takaisin. Netta ei kuitenkaan oksentanut bussissa, vaan ei se siitä nauttinutkaan. Näin loppuvuodesta Kajaaniin mennessä Netta nousi itse bussiin ja oli melkoisen rauhallinen.

Myös henkilöautossa matkustamisen suhteen on tapahtunut edistystä. Netta sai alkaa matkustaa takapenkillä. Vuoden alussa Netta pelkäsi autoja, eikä halunnut mennä lähellekään niitä. Nykyisin se hyppää innoissaan autoon (paitsi jos on annettu juuri ruokaa). Matkapahoinvointia esiintyy välillä (mm. takakontissa Lappeenrannan näyttelyreissulla, kuoppaisella tiellä syksyn Kajaanin reissulla (aamuruuan syy) ja jos ruoka on annettu ennen matkaa).

MÄTSÄRIT


Tältä vuodelta on takana 16 mätsäriä tuloksina 6xPUN ei sijoitusta, 6xSIN ei sijoitusta, 2xSIN-4, SIN-2 ja PUN-3. PUN-3 tosin tuli shelttipäivän mätsäristä, mutta lasketaan sekin nyt mukaan. Vaihtelevia tuloksia siis ja jopa muutama sijoittuminen.

Netan itsevarmuus on ainakin kasvanut. Esiintyminen on sujunut vaihtelevasti, joskus paremmin, joskus huonommin (kuten Napakan hallin mätsäri..). Kokemus on ainakin kasvanut. On tullut huomattua, mitä kaikkea tekee vain koiraharrastuksen takia. Kuten seisoskelee kylmässä ilmassa tai vesisateessa. Vapaaehtoisesti.

NÄYTTELYT


kuva © Armi-sheltin omistaja

Käytiin kolmessa näyttelyssä, jokaisesta sama tulos. JUN-H. Pitihän sitä muutamassa näyttelyssä käydä katsomassa, mitä tuomarit sanovat. Ensi vuonna saa nähdä, onko tämä elukka kehittynyt. Kehän laidalla se makoilee ja niin mätsäreissä kuin näyttelyissäkin olen saanut kuulla, miten rauhallinen se on.

KOULUTTAMINEN


Yritetty on, mutta tarpeeksi valmista pakettia ei ole kasaan saatu. Syynä on oma laiskuuteni. Paikallaoloa (ei toko-tyyliin) ollaan saatu pihalla sujumaan. Naksutin on otettu käyttöön ja olen yrittänyt kitkeä käsimerkkejä istumisesta ja maahanmenosta pois. Vielä ne menevät sekaisin ilman käsimerkkiä (ja käsimerkin kanssa), joten sitä pitää treenata enemmän. Seuraamista ei ole kauhean paljoa treenattu.

Pentuagilityssä, Napakan mätsärissä sekä Napakan agilitypäivässä ollaan saatu kokeilla esteitä. Vaikka mieli on muuttunut monta kertaa, agilitykärpänen on päässyt puraisemaan.

KAVERIT


Netta on reipastunut leikkimään muiden kanssa sekä muutenkin. Se vain lämpenee hitaasti ja vaatii oman aikansa, ennen kuin leikki alkaa. Netta on saanut tänä vuonna leikkiä mm. Eeka-borderterrierin, Cara-sheltin ja Mokka-espanjanvesikoiran kanssa.

YLEISESTI

Netan olisi pitänyt olla mukanani kahdella leirillä. Kesällä kaikilla koirilla oli nenäpunkkeja, joten kesän leirillä olin lainakoiran kanssa. Syyskuussa Kolin leiri jäi Netalta väliin juoksujen takia ja mukana oli Miru. Netan sisäsiisteys saatiin kuosiin (ei loppuvuoden aikana vaan aiemmin). Nenäpunkkeja laskematta Netta on ollut oikein terve. Kahdet juoksut olivat, mutta valeraskauksia tai mitään muutakaan ei tullut. Karvanlähtö oli kesällä - ja nyt on myös parhaillaan meneillään karvanlähtö.

VILKKU JA MIRU

Miru kävi äidin kanssa tokon alkeiskurssilla ja Miru muuttui hieman. Ennen niin laiskasta colliesta kuoriutui hieman aktiivisempi collie. Näin ollen Miru televisiota katsottaessa tulee marisemaan, koska se haluaisi leikkiä. Lisäksi Mirun paimennusvietti on ilmeisen kova. Vilkulla oli kesällä ilmeisesti matoja, sillä se laihtui hurjasti. Normaali matolääke ei ilmeisesti auttanut, mutta nenäpunkkeihein saatu loishäätö tehosi. Muuten Vilkku on viettänyt varsin vilkkumaista elämää.

TAVOITTEET ENSI VUODELLE (NETTA)

NÄYTTELYT

Käydään muutamissa näyttelyissä, niin kansainvälisissä kuin kaikkien rotujen näyttelyissäkin. Shelttien sivuerkkarikin on näyttelylistalla sekä mahdollisesti pari ryhmänäyttelyä. Ryhmänäyttelyt tosin riippuvat tuomarista ja kyydistä. Joka tapauksessa ainakin yksi tulos haetaan nuorten luokassa Kajaanissa. Se taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen nuorten luokka, sillä sitä seuraavat näyttelyt ovat toukokuussa ja Netta menee silloin jo avoimeen.

Otetaan siis näyttelyissä vastaan mitä tuleman pitää ja jäädään sitten mahdollisesti pienelle näyttelytauolle ja keskitytään muihin asioihin (tosin näyttelyissä ei ole tänä vuonna juostu kauhean paljoa, mutta kuitenkin).

KOULUTTAMINEN

Käsimerkit mahdollisimman vähäisiksi. Paikallaolo sujumaan muuallakin kuin kotipihassa. Seuraamista paremmalle mallille. Uusia temppuja, mikäli keksin jotain.

AGILITY

Agilitykurssille, mikäli se on mahdollista.

TERVEYS

Toiveissa tietenkin, ettei eläinlääkärillä tarvitsisi ravata jatkuvasti (ainakaan tänä vuonna ei ole tarvinnut). Sterilisaatio syksyllä/talvella. Silmien peilaus.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti