maanantai 29. marraskuuta 2010

Maanantaina

Tänään Netalla ei ole mennyt kaikki ihan niin hyvin: sillä on ollut maha vähän sekaisin ja kun se oksensi iltaruokansa, päätettiin skipata iltalenkki sen osalta - varsinkaan kun se tiputti koirankeksin suustaan, kun sain sen pois eteisestä, eikä se sitten niitä keksejä vilkaissutkaan. Eka kerta, kun se on jättänyt jotain syömättä...

Nyt Netta vain nukkuu, se onkin ollut vähän vaisu. Toivotaan että se huomiseksi parantuisi, mutta eiköhän. Hyvä että se sentään saa lepäillä.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Aktiivipäivä

Netalla on ollut aika tylsää viime aikoina: se yrittää tehdä välillä kaikkea luvatonta, mutta tänään sillä olikin oikea aktiivinen päivä. Netta pelasi kolme erää aktivointipeliä (Hauhau Champion - Gamle Box) ja sitten koulutin sitä mm. ryömimään jakkaran ali, tekemään jalkojeni välistä kasia ja lisäksi sen jo osaamaa pyörähdystä sekä kontaktia. Voidaan tässä joskus muuten postailla Netan aktivointijutuista (se peli, herkkupallo ja Puppy Kong), kunhan jaksellaan.

Eikä siinä vielä kaikki, päätin lähteä lenkille Netan kanssa. Odotettiin kahteentoista asti ja sitten lähdettiin matkaan kameralaukun kanssa - aurinkokin suvaitsi paistaa välillä. Oli kiva, että valoa riitti. Netalla meni ikävä kyllä lunta varpaiden väleihin (taas kerran) ja sen tassut alkoivat näyttää räpylöiltä ja sille tulikin kylmä, joten lähdettiin kotiin. Kotona suihkuttelin sen tassuja ja irrottelin sieltä niitä jääpaloja.

Netta onkin nyt ollut aika väsynyt, eikä mikään ihmekään - onhan se pitkästä aikaa päässyt pitkälle valokuvauslenkillekin. Mutta, näkemisiin.



tiistai 23. marraskuuta 2010

Sitten tarvittaisiin vielä tuo, tuo ja tuo

Niinpä niin. Netalle tarvittaisiin taas vähän sitä sun tätä, vaikka "tarvita" ei ehkä ole ihan oikea sana. Netalle on tulossa Petenkoiratarvike.comista Furminator Deluxe-pohjavillan poistaja, S-kokoinen sekä Hurtta Pro-valjaat, toivotaan vain, että koko sattuisi oikeaan.

Kun kyseistä sivustoa selaa, huomaa, millainen aarreaitta se oikein on - vielä joskus sieltä tilataan lisää. Tähän mennessä kaikenlaista on hankittu PetNetStoresta, mutta Petenkoiratarvike.com on näköjään hyvä vaihtoehto johtuen sen monipuolisista valikoimista ja tuotemerkeistä. On jo tullut ihmeteltyä mm. turkinkuivaajia ja koirien tuoleja, joita tuskin tullaan ostamaan.

Aktivointilelut houkuttelisivat, varsinkin aktivointipelit. Niitä on paljon ja Netalle hankitaan vielä joskus sellainen. Muutenkin tuolta löytyy kaikkea kivaa, että eiköhän tässä PetNetStoren lisäksi aleta tilailla tuoltakin.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Sheltti astui pellolle

Tänään tuli käytyä Netan kanssa pellolla. Sillä kyllä vauhtia riittää, vaikka välillä se kulkikin jokseenkin nenä pellossa lumen alla. Sellaista sitten tänään, hankala tässä on mitään selitelläkään. Blogin ulkoasun pitäisi vaihtua tässä lähiaikoina, kun saatiin sopivia talvisia kuvia.




sunnuntai 14. marraskuuta 2010

There she goes again

Tänään käytiin pellolla aamulenkillä. Netta saikin kyllä ihan kunnolla liikuntaa, se kun joutui aika lailla loikkimaan lumessa. Tänään se tuli tosi nätisti luokse, kun kutsuin sitä.

Eilen Netan kasvattaja näytti, miten tuota turkinhoitoa suoritetaan. Korvakarvoja tuolta pennulta käsiteltiin eilen myös mm. ohennussaksilla. Pitäisikin hankkia ohennussakset, että voi itsekin siistiä noita. Hankintalistalla ovat myös uusi kaulapanta ja näyttelypanta.



sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntain tekemisiä

Tänään käytiin aamulla lenkillä ja sitten varustauduttiinkin jo mätsäriin. Rokotustodistuksen mukana oleminen tarkistettiin ennen lähtöä monta kertaa ja sähläämiseltä ei voitu välttyä: ilmoittautumismaksu oli kahdeksan euroa ja mukana oli seitsemän euroa, mutta onneksi saatiin se puuttuva euro. Mätsäri oli PoKSin järjestämä ja se oli Koivuniemen kentällä Joensuussa.


Tällä kertaa Netan pitikin seistä pöydällä. Sitä ei oltu tällä viikolla harjoiteltu, joten Nettaa luonnollisesti vähän pelotti. Esittäjien piti itse näyttää koirien hampaat, koska kuuleman mukaan on liikkeellä kennelyskää. Onneksi sitä sentään oli harjoiteltu kotona! Pöydän jälkeen piti mennä edestakaisin ja Netta meni aika kauniisti ja tuloksena oli se, että saatiin punainen ruusuke. Tuolla ei jaettu nimittäin nauhoja vaan ruusukkeita. Tämä oli kyllä jo suuren luokan yllätys. Siihen se sitten jäikin ja päästiin lähtemään kotiin.




Kotona huomasinkin jossain välissä, että aurinko paistaa ja pakkasin järkkärin kameralaukkuun ja pukeuduin ulkovaatteisiin ja otin Netan mukaan läheiselle pellolle. Netta kävi myös vielä illalla lenkillä, joten aikamoinen päivä pikkuiselle koiralle.


lauantai 6. marraskuuta 2010

Kuulumisia kuvien kera

Jo viikko edellisestä postauksesta, mutta tästä menee syy ajanpuutteeseen: tällä viikolla oli riittämiin kokeita, joihin piti lukea ja paras valokuvaamisaikakin on tietysti keskipäivällä, jolloin olen koulussa, mutta nyt ollaankin taas täällä.

Aamulla käytiin pellolla. Netta nauttii siitä, kun se saa juosta irrallaan. Pellolla oli varmasti jäniksenpapanoita, kun pennut kulkivat siellä nenä maassa.





Tänään oli myös viimeinen kerta tokokurssia ja saatiin todistukset. Tänään oli myös ns. loppukoe, joka meni ihan hyvin, vaikka paikallaolo ei kylläkään onnistunut. Huomenna oltaisiin sitten suuntaamassa mätsäriin, että katsotaan miten käy. Sen rokotustodistuksenkin voisi jo kaivaa esille...